Lasten myötä on perheeseemme muuttanut myös toinen uudehko tuttavuus. Se ei luojan kiitos tullut Pirttiböönan mahasta, mutta oli jo Neiti2veen varhaisissa vaiheissa tiiviisti mukana etenkin yöllisissä liikkeissä. Jumppapallo auttoi lukemattomat kerrat nukahtamista vieroksunutta lapsipoloa untenmaille. Ja kukas muu siinä vauvan ja pallon välissä keinui, pomppi, huojui, pyöritteli ja veivasi milloin mihinkin suuntaan kuin tuore isä. Koska Pirttiböönakaan ei ole kovin kummoinen nukkuja, siirryin usein palloilemaan toiseen huoneeseen jos uudelleennukutuksen kohde ei heti halunnut tehdä yhteistyötä. Kun neiti sitten lopulta nukahti, nousin varovasti ylös ja kuljettelin varovaisilla, ohjaavilla potkuilla pallon takaisin makkariin aamuyön hämärässä.

Koska esikoisen yölliset uudelleennukutukset veivät usein vähintään puoli tuntia ja niitä saattoi olla useita, yritin jossain vaiheessa kehitellä itselleni ajanvietettä tutustumalla telkkarin yöohjelmiin. Eräänä yönä oltiin jo niin lähellä aamua, ettei mistään enää näkynyt muuta kuin chattejä ja niitä lähetätörkeänkallistekstarijostiedätmikä-kirjainpuuttuusanasta k_hvi -visailuja. Se on kuumaa ja juotavaa ja siinä on kofeiinia. Vaan tulipahan sieltä kuitenkin joltakin uudehkolta lifestyle-kanavalta jotain. Nimittäin Sonja Lumpeen tähdittämä puutarhanhoito-ohjelma. Sonja hoiteli puutarhaa, sen mies myrkytti ötököitä, Neiti2vee pyöritteli suuria silmiään ja meikäläinen pomppi. Kello oli jotainneljätaiviisi ja mietin yhä tänäänkin, minkä kohderyhmän katseluaikaan ohjelma oli sijoitettu.

Jossain vaiheessa me tuoreet vanhemmat olimme oppineet etsimään myös muita rauhoituskeinoja kuin sen riivatun pallon. Kokeneempien neuvoja kuunneltuamme, kasvatusoppaita selattuamme ja netissä surfailtuamme olimme opetelleet tassuttelemaan. Siis laittamaan käden hellästi, mutta turvallisen vakaasti lapsosen selälle ja vähän silittämään häntä takaisin uneen. Tyttö jäi yleensä jonkun imetyskerran jälkeen väliimme nukkumaan ja minä koetin sitten tassutella ja siirryin tarvittaessa pallolle.

Eräänä yönä heräsin tuttuun itkahteluun ja aloin tassutella. Piti lopettaa aika pian, kun Pirttibööna ei oikein ymmärtänyt miksi yritin häntä nukuttaa. Tähän yhteyteen on ihan pakko mainita, että olen myös kertaalleen laittanut Pirttikselle ruokalapun kaulaan, kun hän oli aloittamassa tyttären syöttämistä. Tämä tosin tapahtui ihan kirkkaassa päivänvalossa, mutta kuten kaikki pikkulapsikarusellissa pyörähtäneet tietävät, ei päivänvalokaan aina takaa, että oltaisiin ihan jokaista solua myöten hereillä.

Jätkiksen ilmoiteltua tulostaan vannoin, ettei häntä totuteta palloiluun ja pallo saa pysyä tyhjillään laatikossa. Ja pitkään pärjäsimmekin. Jätkis ehti reilun neljän kuukauden ikään, kun pallo lopulta lanseerattiin käyttöön. Nyt on sitten päivittäin ja joka yö pompittu ja hytkytelty niin, että olo alkaa välillä olla kuin merisairaalla hylkeellä. Onneksi olemattomiin kutistunut liikunan määrä saadaan jumppapalloilemalla hieman paremmalle tolalle. Kiitos lapset!

PS. Ensimmäisessä postauksessa pohdin nimityksiä rakkailleni. Vaimolle valikoitui Pirttibööna eli Pirttis ja lapsukaisille Neiti2vee ja Jätkis. Näillä mennään.

Tästä postauksesta alkaen koetan vakiinnuttaa näiden tuotosten julkaisun aina keskiviikkoihin. Muulloinkin voi jotain ekstraa ilmestyä. Kiitos, kun jaksoit lukea tänne asti!