Rakastaa on verbi. Verbi on teonsana, jolla ilmaistaan tekemistä, olemista tai tapahtumista. Minä tiedän sen, koska olen opettaja ja me opettajathan luonnollisesti tiedämme kaiken verbeistä ja muista kieliopillisista asioista. Sitä varten meillä on punakynätkin, että saadaan niillä tehdä vähemmän tietävien virheet näkyviksi.
Alussa tapahtuu. Rakkaus tulvahtaa äkkiarvaamatta kulman takaa ja saa pään pyörälle. Oksitosiini-pilvessä kaikki näyttää hattaranväriseltä ja tulevaisuus on toivoa tulvillaan. Tapahtumista ei voi järjellä selittää eikä varsinkaan ohjailla. Paratiisin portti on auki ja sieltä tulvivaa ilmaa tahtoo hengittää jokaisella solullaan.
Hormonimyrskyn tasaannuttua rakastamisen toinen olomuoto, oleminen, pääsee esiin. Rakkaan vierellä on turvallista olla. Rakastaa on lepopaikka. Se on keidas. Autiotupa, jossa kaksi matkalaista saavat levätä suojassa viimalta, joka ympärillä tuivertaa.
Rakastaa on verbi. Teonsana. Tekemistä. Olemista. Tapahtumista.
Tapahtumisen huuma hälvenee. Loputon oleminenkaan ei ole ihmiselle kovin luontaista. Paratiisin portti napsahtaa kiinni ja autiotupaan tuppautuu häiriötekijöitä. Rakastaa on myös tekemistä. Ennemmin tai myöhemmin tuo rakastamisen kolmas olemus nostaa päätään. Opiskelut. Työt. Oman rakkausannoksensa ja huomionsa kahmaiseva jälkikasvu. Jos odottaa huumaavaa tunnetta, sitä voi joutua odottamaan tovin jos toisenkin. Oleminenkin voi käydä tukalantuntuiseksi.
Tekeminen on aktiivista toimintaa. Tekeminen tähtää johonkin. Tekeminen puhuttaessa rakkaudesta ei ole vain mitä tahansa puuhastelua. Se on tehtävä. Missio, Yhteinen sellainen.
Minä. Sinä. Me.
Minä teen. Sinä teet.
Me rakastamme.
Ja kuin huomaamatta raottuu portti jälleen hetkeksi, sulkeutuakseen jo kohta uudelleen. Autiotupa on kodikkaampi kuin viime käynnillä.
Ps. Tuntuuko välillä siltä, että lapsiperheen arki vie kaikki mehut? Jääkö kauniita sanoja enää sille toiselle puolikkaalle sanottavaksi, kun kaikki myönteinen vuorovaikutus on vuodatettu pikkukullanmurujen korviin? Huolletaanhan niitä autojakin, niin miksei sitten silloin tällöin myös sitä tärkeintä ihmissuhdetta.
Nyt on tarjolla lapsiperheille suunnattua, erittäin matalankynnyksen parisuhdeaikaa. Varikko-illoissa on tarjolla tunnin pituinen hengähdys- ja pysyähtymishetki parisuhdeteemojen äärellä nimenomaan lapsiperheen arjen näkökulmasta. Lapsille on tarjolla lastenhoito ja ohjelman jälkeen voi vielä jäädä iltapalalle. Tunnin ohjelmaosuudessa ei ole pakko avata suutaan tai sydäntään – jo asian äärelle pysähtyminen tekee hyvää.
Kannattaa siis tulla Petosen seurakuntakeskukselle su 24.1., su 7.2. ja su 21.2. klo 16.30-17.30. Kaikkiin iltoihin ei tarvitse päästä paikalle, vaan voi myös ihan hyvillä mielin valita illoista ne, joiden teemat tuntuvat tällä hetkellä osuvimmilta.
Ainakin meikäläinen meinaa roudata Pirttiksen paikalle ja livauttaa lapsukaiset hoitoon, kun sellaista oikein seurakunnan puolesta tarjotaan. Nähdään Varikolla!
