Tänään on tämän perheen iskällä synttärit! Jo neljännen kerran peräkkäin meikäläinen täyttää 29 vuotta.

Päivä on tähän saakka ollut yhtä juhlaa. Minua on aamusta asti suorastaan hemmoteltu. Aamulla 5.30. vaimo kömpi makkarista pojan (4kk) kanssa ja potkaisi kylkeen. Olen viimeiset kuukaudet nukkunut eteisen lattialla patjalla. Ei pidä käsittää väärin. Meillä menee ihan jees ja saisin kyllä nukkua myös oman kullan kainalossa. Tämä järjestely on syntynyt käytännön syistä. Parempi puolisko joutuu heräilemään nuoren herran ruokahuollon vuoksi välillä tiuhaan tahtiin. Silloin tällöin myös esikoistytär (2v2kk) ilmoittelee itsestään itkuhälyttimen kautta, joten tammikuusta lähtien olemme jakaneet lapset yöaikaan tasan: kultamurmelilla jätkäpätkä ja minulla tytön tylleröinen. Tämä järjestely vähentää vaimokullan herätyksiä yhden esikoisen tarpeiden verran (0-3kertaa) per yö ja minun herätyksiä pikkujätkän ruokintojen verran (3-5kertaa) per yö. Tasapuolista ja reilua kerrassaan.

Aamulla siis sain hellän herätyksen myötä luvan siirtyä yksin parisänkyyn jatkamaan unia ja rakas pirttihirmuni tuli valmistelemaan yllätysaamupalaa. Normaalisti tässä vaiheessa pirttibööna raottaa makkarin ovea, työntää virkeäsilmäisen ja hekottelevan poitsun minun hoiviini ja jatkaa vielä itse uniaan. Mutta nyt oli minun aamu-unieni aika.

Nukuttuani pitkät ja maittavat aamu-unet pitkästä aikaa oikeassa sängyssä, heräsin kello 6.30 onnittelulauluun ja korttiin, jolla neiti2vee heitti minua päin naamaa. Kortti oli hieno. Siihen oli piirretty ruohikkoa, meidän perhe ja pupuja. Aamupalalla minun ei tarvinnut nousta pöydästä ollenkaan. Paitsi hakemaan pikkurinsessalle ruokalappu ja toinen lusikka. Ja hakemaan se oikea toinen lusikka sen väärän tuomani lusikan tilalle. Niin ja kahvitkin keitin lopulta itse, kun rouva ruokki miehenalkua.

Syntymäpäivän hemmottelujen keskellä olen jälleen huomannut ikääntymiseni ainakin yhdestä asiasta. Kaikenlaisia pipejä ja kolotuksia alkaa ilmaantua. Polvet naksuu ja selkä poksahtelee iloisesti, kun konttaa lattialla legojen keskellä. Ja kun on rakentanut maailman hienoimman hiekkalinnan ei meinaa päästä ylös, kun jalat on krampanneet siinä hiekkalaatikon liian matalalla reunalla könöttäessä. Tänään pipinä ovat olleet erityisesti nilkat ja pohkeet eikä ole puhaltaminen auttanut. Venyttely olisi voinut auttaa, jos olisin sellaiseen jaksanut eilisen juoksulenkin jälkeen panostaa. Tai se, että niitä juoksulenkkejä tulisi tehtyä useammin. Jalkaparat varmaan säikähtivät, kun nuoruuden huumassani päätin yks kaks yllättäen käydä juoksemassa ennen kuin olen taas vuoden vanhempi.

Syntymäpäivän kunniaksi syntyy myös jotain uutta. Nimittäin tämä blogi. Pieni esittäytyminen lienee siis paikallaan tässä yhteydessä. Olen Matti, kainuulaislähtöinen hiljalleen savolaistuva isi, luokanopettaja ja yrittäjä. Minulla on maailman paras vaimo ja kaksi maailman upeinta lasta. Tätä tekstiä kirjoitellessani olen koettanut makustella eri vaihtoehtoja, millä nimityksillä alkaisin näissä sepustuksissani rakkaitani kutsumaan. Vaimokullan mielestä vaimokulta on liian pliisu. Minä ehdotin pirttihirmua ja hän väläytti otsakurttua. Se on sellainen tuima ilme, joka kertoo paljon. Vaimo ehdotti pirttiböönaa, mutta sille minä en lämmennyt. Minun mielestä bööna on sellainen pimu, jolla on irtoripset, napapaita ja farkkuminihame. Niihin pynttäytyneenä se mässyttää purkkaa ja varoo ettei kynnet mene poikki. Vaimokulta ei ole sellainen. Kultamurmeli olisi muuten hyvä, mutta olen kutsunut oppilaitani viimevuosina murmeleiksi. Tulisi sekaannusta. Parempi puolisko on varsin totuudellinen ilmaus, mutta aika kulunut.

Ja entäpä nuo lapsukaiset sitten? Tytär voisi olla rinsessa tai neiti2vee. Rinsessa vaan on aika pinkki nimitys tuollaiselle jokapaikassa möyrivälle pikkuemännälle ja neiti2vee ei toimi enää vuoden päästä. Sitä paitsi neiti2v tuo mieleen etäisesti napakympin ja ne neitiA:t, B:t ja C:t. Tyttötylleröinen tai esikoinen tuntuvat puolestaan hieman kuluneilta vaihtoehdoilta. Yksi mahdollisuus olisi tirriäinen, mutta tuleeko siitä mieleen enemmän hyönteinen kuin lapsi? Poikaa taas voisi sanoa jätkäpätkäksi tai pikkujätkäksi, mutta nekin ovat sellaisia aika paljon käytettyjä nimityksiä. Nuori herra kuulostaa hyvältä, mutta hitusen liian hienolta. Poju, poitsu, pikkumies. Vaihtoehtoja piisaa.

Ehkäpä seuraavaan postaukseen mennessä olen saanut nimitykset kohdilleen. Jos joku ehdolla olevista kuulosti korvaasi passelilta tai keksit jonkun vielä paremman, heitä ihmeessä kommenttina ehdotuksesi!

Nyt synttärisankari jatkaa juhlimista. Oikein jännittää, mitä yllätyksiä on vielä tulossa.