Teatterikärpäsiä

Olen usein miettinyt, miten sitä osaisi olla tuputtamasta omia intohimojaan lapsilleen, kun nämä tulevat siihen ikään, että alkavat etsiä omalta tuntuvia harrastuksia. Sain välähdyksen siitä, ettei tuo varmaan ainakaan helppoa ole käytyämme koko perheen voimin katsomassa yli kahdenkymmenen lapsen voimin esitettyä Pekka Töpöhäntä –näytelmää Vehmasmäessä. Neiti3vee oli kiinni juonessa alusta loppuun ja hyvä, kun ei ohjeistanut Pilliä ja Pullaa oikean perunasäkin äärelle. Taisipa myös käydä niin, että teatterikärpänen meni ja puraisi perheemme Pekka-fania.

*  *  *

Itse palasin teatterin katsomossa omiin lapsuusmuistoihin ja erityisesti erääseen Seppo-nimiseen mieheen, jonka äskettäin kuulin siirtyneen autuaammille estradeille. Seppo oli ihan takuuvarmasti aktiivisin teatterin harrastaja, jota olen koskaan tuntenut. Vuosikymmenten varrella ohjaajat, näyttelijät ja muu talkooväki vaihtuivat moneen kertaan, mutta Seppo pysyi. Itsestään sen suurempaa numeroa pitämättä, hän vuodesta toiseen rakensi pyyteettömästi lavasteet ja otti iloiten hoitaakseen roolin kuin roolin olipa se kuinka pieni tai suuri tahansa.

Seppo loi aina porukkaan myönteistä ilmapiiriä ja uskoi sateisenkin kesän verottaessa kattamattoman katsomon yleisömääriä siihen, että kyllä ne ihmiset vielä tulevat. Omalla kohdallani teatterikärpänen olisi ehkä jäänyt puraisematta ilman Seppoa. Kun 9-vuotiaana sain päähäni muuntautua intiaaniksi Peter Pan – näytelmään, otti Seppo minut vastuulleen ja lupasi vanhemmilleni katsoa perääni ja vieläpä kuskata harjoituksiin. Siellä minä seistä törötin maantien varren bussipysäkillä ja hyppäsin Sepon kyytiin päivästä toiseen yhden kevään ja kesän ajan.

* * *

Pekka Töpöhännän jälkeen Neiti3vee hihkui innoissaan, että hänkin haluaa esittää teatteria. Sekös isän sydäntä lämmitti. Löytääköhän tuo toistaiseksi vielä usein kovin ujo tyttö joskus itsensä teatterin lavalta? Osaanko olla kannustamassa sopivasti, mutten liikaa?

Oli miten oli, toivon, että niin hänen kuin Jätkiksenkin tielle osuisi Seppoja. Jotenkin minua välillä huolettaa, että hänen kaltaisensa ihmiset ovat katoava luonnonvara tässä oman minän kaikkivoipaisuutta ihannoivassa maailmassa. Tämä aika ja siinä kasvavat lapset ja nuoret tarvitsevat enemmän Sepon kaltaisia malleja – hiljaisia puurtajia, jotka laittavat itsensä likoon toisten hyväksi.

Kommentit

  • Täti

    Olen joskus kauhulla katsellut kuinka lapsia viedään tukka putkella harrastuksiin – täyttämään vanhempien oman elämän täyttymättömien toiveiden takuuksi. Lapsilla ei jää aikaa normaaliin luovaan toimintaa ts.:en LEIKKIIN enää aikaa.

    Kannustaminen on toinen juttu. Ja siitä itselläni on karvas kokemus. En tiennyt asiasta, miten kannustaa – kun en tiennyt asiasta asuessani eri paikkakunnalla toiseksi vanhimman pojan kanssa. Olisin ottanut velkaa vaikka kustantaakseni hänen intohimoisen lätkän peluunsa. Asia vaiettiin toiselta puolelta – ja syyllisyys kaivaa (ilmeisesti vain minua). Miksi en ollut enemmän kuulolla, miksi mikksi???

Jätä kommentti

*