Yhteiskuntasopimusneuvottelut kariutuivat, mutta ei hätää. Maamme taloudellisen tilanteen heikosta hapesta huolestuneena päätin parin yön yli nukuttuani tarjota apua tämän pattitilanteen selvittelyyn. Voitte siis alkaa nukkua yönne rauhassa Ässä-kolmikko. Ongelma on jo melkein ratkaistu.
Sen mitä perheenisän aikatauluilla olen ehtinyt tätä soppaa seurata, olen tullut siihen johtopäätökseen, että neuvotteluista puuttuu yksi oleellinen porukka. Tässähän ollaan käsittääkseni rakentamassa ratkaisuja, joilla on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen, joten on hieman arveluttavaa, että näitä ratkaisuja tehdään tärkeiden suuri-ikäluokkaisten setien kokoonpanolla.
Neuvottelut kaipaavat nyt kovasti uutta verta. Pöydän ympärille tarvitaan aidosti tuoreita ja uutiskuvien kuluttamattomia kasvoja. Suomen kansalaisia, joilla se loistava tulevaisuus on vielä enemmän edessä kuin yrmeäilmeisillä setämiehillä.
Arvoisa pääministeri Sipilä. Jos lupaat antaa vielä pari päivää neuvotteluaikaa, saan varmasti neuvotteluosapuolet taipumaan tyydyttävään ratkaisuun. Keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi minulla on tarjota kaksi: paikanvaihdos ja joukko tuoreita kasvoja.
1. Paikanvaihdos saattaa auttaa ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta. Meidän taloyhtiön leikkipaikkaa saa varmasti lainata. Siinä on penkki ja pari kiikkua ja tietenkin hiekkalaatikon reunoillakin mahtuu neuvottelemaan. Näillä keleillähän osa porukasta voi levittää viltit nurmikolle ja neuvotella sieltä käsin. Itse käyn tuossa hiekkiksen kulmilla päivittäin neuvotteluja muunmuassa siitä joko mennään sisälle vai tehdäänkö vielä yksi hiekkakakku.
2. Tuoreet kasvot neuvottelupöydän ympärillä raikastavat ajatustenvaihtoa. Neiti2veen kaveripiiristä löytyy helposti sellainen viiden tahtoikäisen tiimi, jolla on neuvottelutaktiikat hallussaan. ”Minä haluan!” viidestä itkuun vääntyvästä naamasta kajautettuna saa parkkiintuneimmankin isonpojan housut tutisemaan. Tämän yhteiskuntasopimusneuvottelujen uuden dreamteamin työkalupakista löytyvät myös itkupotkuraivarit ja esineiden tai hiekan viskominen eri neuvotteluosapuolten kasvoille. Todennäköisesti näihin järeämpiin keinoihin ei tarvitse turvautua ja neuvottelut ovat ohi jo parissa tunnissa.
Mikäli kuitenkin se kaikkein jääräpäisin ay-pamppu vielä juntturoi muiden antautuessa yksi toisensa jälkeen, minulla on vielä yksi ässä hihassa. Jätkiksellä on yläien niin turvoksissa tulevista hampaista, että hän voi tarvittaessa tulla tuon viimeisen vänkyräsedän sylkkyyn antamaan näytteen tulevan sukupolven nousevasta raivosta. Jos jätetään vielä vaippa pois, setämiehen taipumista jouduttaa tietoisuus koko ajan kasvavasta pissa- tai kakkavahingon todennäköisyydestä
Hyvät Ässät. Annetaan tulevaisuus niiden käsiin, joilla sitä on vielä aika paljon edessä. Ottakaa Juha, Timppa tai Alex vaan rohkeasti yhteyttä, niin alan järkätä tuota meidän pihan hiekkalaatikkoa neuvottelukuosiin. Ja nyt kun olen kantanut korteni kekoon maamme tulevaisuuden pelastamiseksi, niin muistattehan vinkata Saulille ja Jennille. Meillä ei Pirttiksen kanssa ole vielä mitään sovittua 6.12., joten tullaan mielellään, jos vaan saadaan lastenhoito järkättyä.
plokkariukki
Lisäisin kolmanneksi Matin listaan palkanvaihdon. Esim. pääministerin ja ministeriön siivoojan kesken tilipussinvaihto, sekin saattaisi tuoda eri näkökulmaa neuvotteluihin? Alex S:n palkalla ja mandaatilla Mattikin näkisi asiat ihan toisellaviisiin, vai näkisikö?
Matti Tampio
Erittäin mainio lisäys! Tilipussit vaan vaihtoon myös. Ja tuolla hiekkalaatikon reunallahan neuvottelut kulkisivat eteenpäin ihan hiekkakakkupalkalla :)
Eino J.
Kommentoin blogitoimittajan suosituksesta myös naapureita. Lisäsin peukun!
Mukavasti ajateltu ja viihdyttävää tekstiä. Näin se aikuisten oikeastikin menisi.
Tosin eräs ay-pomo neuvoi aikoinaan, että suomalaisille EI saa tehdä valmista ehdotusta, käymme sitä vastustamaan …
laitoin yksityisiä mietteitäni samasta aiheesta blogiini.http://blogit.savonsanomat.fi/rauhallista-odotusta/k18-nyyttikestit-ja-talkoohenki/
Matti Tampio
Kiitos kommentista! Joskus tuntuu, että meillä täällä Suomenmaassa on lähtökohtaisesti tapana aina vastustaa vähän kaikkea. Käväisin muuten lukemassa sinun postauksesi samasta teemasta ja peukutin takaisin. :)
Jari Holopainen
Usein huomaan miettiväni sellaista, että ihmisten käsityskyky lienee suht rajallinen. Uusia kasvoja ei välttämättä haluta kuin sopivassa tahdissa. Maailman ehkä ajatellaan muuttuvan liiaksi. Ilmiössä nousee esiin jo tälläkin foorumilla. Suurimmat lukijamäärät saavat samat kirjoittajat viikosta toiseen. Ilmiö on mielenkiintoinen. Sama toistuu päättäjien suhteen. 200 kansanedustajasta en taida tuntea nimeltä edes 20. Useimmat heistä ovat änkyröitä tavalla tai toisella.
Täti
Repesin…. Lähetä kutsukirje sedille!