Presidenttiehdokkaat syrjäytymisen ehkäisyn asiantuntijoina?

Tuli katsottua lähes kaikki presidentinvaalien keskustelut ja siellä nousi yhtenä teemana syrjäytyminen, eriarvoistuminen ja niiden vaikutukset yhteiskuntaan. Sitä pidettiin yleisesti yhtenä syynä mahdollisiin maan sisäisiin konflikteihin. Eriarvoisuus lisää agressioita ja selväähän on mitä tapahtuu kun mitta tulee täyteen. Ongelman poistamiseen ehdotettiin koulutusta ja työtä ja sitä miten kaikki tulisi ottaa mukaan, eikä ketään jätetä yksin. No, näinhän on puhuttu niin pitkään kun muistia riittää, mutta mitä on tehty? Ei varmaan juuri mitään kun edelleen asia on esillä. Tai on tehty, mutta on tehty-jos ei vääriä asioita- niin liian vähän.

Aktiivimalli on hyvä esimerkki siitä, miten on vaan hutkittu eikä tutkittu vaikutuksia. Taas kerran huonompi osaiset ihmiset laitetaan kaikki samaan muottiin ja kaikkia varten on samanlainen kakku. Jos tasavertaisuuteen halutaan päästä on laki oltava niin tarkka, että se huomioi kaikki erilaiset mahdolliset vaikutukset ja ihmisten elämäntilanteet. Jos näin ei tehdä, käy niin, että viranhaltijat eri kunnissa toimivat eritavoin. Toiset kuuntelevat ja tekevät harkintaa, toiset ehkä vain ilmoittavat että laki on laki ja näillä mennään. Ihmiset ovat viranhaltijoiden armoilla jos lakeja ei tarkkaan mietitä ja lain puitteissa anneta vaihtoehtoja erilaisille päätöksille. Tai jopa vaadita viranhalitjalta harkintaa, niin että asia tulee hoidettua asiakas ja hänen elämäntilanne huomioiden. Onnistuukohan? Eipäilen.

Aikoinaan olin mukana puoluetoiminnassa ja toin esille kaikessa tekemisessäni pienituloisten ja vaikeastityöllistyvien ongelmat. Olen edelleenkin sitä mieltä, että ainut vaikuttava keino syrjäytymisen ehkäisyssä on työllistäminen ja niin, että valtio työllistää vaikeasti työllistyviä.  Jokainen kykyjensä mukaan. Viime vaalien aikaan kiertelin kyselemässä esim. Lauri Ihalaiselta, Antti Rinteeltä ja Sari Essayahilta, mitä mieltä he olisivat siitä jos valtio ottaisi suuremman roolin vaikeasti työllistyvien työllistämisessä. Odotin kaikilta jonkinlaista vastaan tulemista. Palkkatuki tietenkin nousi esille, jota kannatettiin, mutta ei varsinaista suoraa valtion työllistämistä. Sari Essayahin kanta oli, että markkinat määrää sen miten työllisyys vaikeastityöllistyvien kohdalla toimii. Liian heppasta! Näillä periaatteilla ei koskaan poisteta köyhyyttä ja osattomuutta.

Konkretia puuttuu ja siksi mitään ei tapahdu eikä ongelmat poistu. Hallintoa kyllä ollaan lisäämässä ja näin kyllä työllistetään, mutta ei sitä kohdetta, joka varsinaisesti tulisi olla työllistämisen kohteena. Kansalaispalkkaa yritetään myös ajaa käytäntöön, mutta kukaan ei ehdota vaikeastityöllistyvien työllistämiseksi resursseja. Rahaa oltaisiin jakamassa niillekin, jotka eivät sitä enää varsinaisesti tarvitse. Kai näin taas etusijalle laitetaan äänestäjät, eikä ihmiset jotka eniten apua tarvitsisivat.

Miksi sitten ei toimita näin? Miksi valtio ei voisi olla työllistäjänä vaikeastityöllistyville? Palkasta maksetaan veroja ja loput menevät  kulutukseen, josta myös maksetaan veroja. Lisääntynyt kulutushan myös lisää työllisyyttä. Kaikki kansanedustajat, hallitus ja presidenttikin luultavasti mielipiteenään torppaavat ajatuksen, kuitenkin unohtaen, että heidätkin valtio on työllistänyt. Hyvän palkan lisäksi verottomia tuloja ja etuuksia. Puhumattakaan keskustelua herättäneestä kansanedustajille maksetuista sopeutumiseläkkeistä. Osaavatkohan edes hävetä.

 

Paula Mehto

Jätä kommentti

*