Vankilasta “vapauteen”

kuva0503_001_001

Yle uutiset 20.7.2015 otsikoi “Kuopion malli ehkäisee rikoskierrettä – Vain kaksi ohjattavaa palasi vankilaan”.

Toiminta alkoi Kuopiossa noin pari vuotta sitten, joten nähtäväksi jää miten se kehittyy. 159 ohjattavaa, 40 naista ja 119 miestä, 53% rikostaustaisia (85 henkilöa), joista  kaksi palasi vankilaan takaisin. Tämä tieto vuoden 2014 tilastosta. Pidempi ajanjakso tarvitaan näyttöön pysyvistä muutoksista vankilasta vapautuvien elämässä. Varmaa kuitenkin on, että yhteiskunnan tukea tarvitaan, jotta tälläinen toiminta pystytään vakiuttamaan. Ja vakiinnuttamaan niin, ettei “matka” jää kesken. Matka, jonka päämäärä ei ole saavutettavissa vuodella eikä parilla.

Tukea tarvitsisi varmasti mies, tuttu muutaman vuosikymmenen takaa, jonka näin nuokkumassa bussipysäkin penkillä. Pienet liikkeet osoittivat, että hän oli tajuissaan, kuitenkin vahvasti humaltuneena. Olisin voinut mennä  herättelemään, mutta en tohtinut, koska tiedän millainen hän on humalassa. Jonotan bussiin samalla seuraten, mielessä tämän henkilön tarina. Tarinan tiedän. Jotakuinkin, mutta en kaikkea. Nuorena tehty henkirikos. Pitkä tuomio. Vapautuminen, ehkä jonkinlainen yritys normaaliin elämään palaamisesta, mutta lopulta viina vie miehen ja seurauksena uusi vankilajakso. Ja näin toistuu, näihin päiviin asti. Viinapäissä tehdyt väkivaltarikokset ja uudet tuomiot.

Muistan jakson hänen elämästään, kun hän oli päässyt vankilasta ja työllistynyt. Törmäsin häneneen kadulla. Hän oli menossa töihin ja oli selvinpäin. Vaihdoimme muutaman sanan. Elämä näytti olevan mallillaan, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja tässä tapauksessa työkin. Työ oli ilmeisesti johonkin projektiin kuuluva, vankilasta vapautuneille tarkoitettu. Ja kun työ loppuu alkaa uusi kännääminen ja uudet hölmöilyt. Näin kävi hänellekin.

Yhteiskunnassa on monenlaisia kieltoja ja määräyksiä, mutta sallitua on aina ollut itsensä tuhoaminen. Se on jokaisen oma asia. Voisin väittää, että joskus tarvittaisiin voimakkaampia kieltoja ja määräyksiä alkoholin käyttöön liittyen. Humalatilassa tehdyt henkirikokset ovat jo sen luokan rikoksia, ettei muu vaihtoehto kuin täysi raittius takaa sitä, ettei uutta vankilareissua tule. Nolla toleranssi on monelle rikoksen uusijalle se ainut tie. Voitaisiinko tuomita myös loppuelämän kestävään raittiuteen, hintana siitä, että on vienyt hengen joltain ihmiseltä? Jotain kuitenkin tarvitaan vastapainoksi. Olisiko se esim. työ, asunto, yhteisön tuki. Kontrolli. Johonkin muuhun kuuluminen kuin siihen porukkaan, joka käyttää kaikki rahansa viinaan. Viina on loppupeleissa vain uusi “vankila”. Vapaus tulee siitä kun se ei enää hallitse ihmistä.

Valtion tehtäviin tulisi kuulua vaikeastityöllityvien työllistäminen. Joko suoraan tai kolmannen sektorin kautta. Aivan varmasti se maksaisi itsensä takaisin. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta työllisty  tavallisinta reittiä pitkin. Työn tulisi olla perusoikeus. Työ ja toimeentulo. Kyseisen projektin yksi päämääristä on työllistyminen, mutta miten entinen vanki työllistyy kun ei työtä tahdo löytyä monille muillekaann.

Mahdollisuus uuden elämän aloittamiseen puhtaalta pöydätä, voi olla entiselle vangille tie jonkinlaiseen vapauteen. Rikoksen tehnyt jokatapauksessa jatkaa tuomiotaan pään sisällä, kuvina, muistoina, syyllisyytenä, ainakin jos ei kyse ole täysin tunteettomasta psykopaatista.

Toimintaa pyörittää vapaakirkon alainen ViaDia-yhdistys yhteistyössä rikosseuraamuslaitoksen ja kunnan kanssa. Ehkä tällaista toimintaa voisi olla myös ei-uskonnollisessa yhteisössä. Saattaa olla, että esteeksi mukaan lähtemiselle nousee uskonnon korostuminen. Suhtautuminen uskontoon on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asia. Jokatapauksessa joukossamme on paljon kanssakulkijoita, jotka tarvitsevat apua ja tukea, sekä kuulumista johonkin ryhmään, jonne he voivat tulla kaikkine virheineen ja heikkouksineen. Elämä kun ei aina kanna.

Paula Mehto

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

*