Sunnuntaiaamun jooga mökkikylän lammen rannalla. Lokit rääkyvät luodolla, aurinko kurkkii pilven takaa pitkän piilossaolon jälkeen. Aurinkoiseen paikkaan syntyy lämmin läikähdys, siinä on suloista venytellä aamujäykkää ruotoani. Ohjaajan ääni on levollinen. Sivutaivutus, niskan pidennys, alasvenytys. Rankani oikenee, pienet tiedostetut liikkeet tekevät ihmeitä.

Juhannuksen jälkeen vietettiin ensimmäistä kansainvälistä joogapäivää. Intiassa tuhannet ihmiset asanoissa, samalla aukiolla. Uutisissa  tätä suurtapahtumaa ei näytetty, tärkeämmät valtasivat tilan. Kuten Kreikka konkurssinsa partaalla kymmenellä suulla haastateltuna. Joogapäivä voisi olla jokapäivä. Kun joogasta tulee elämäntapa, oppii tuntemaan oman kehonsa. Tunnistaa sen hyvin- ja pahoinvoinnin, tiedostaa kävelynsä ryhdin tai ryhdittömyyden. Näkee jopa vastaatulevan kävelytavasta missä paikassa hänen kipukohtansa on. Jooga on tie kehon ymmärrykseen. Ja mielen hallintaan.

Hei, nyt kuulostan saarnaajalle. Piti puhumani hetken lempeydestä, aamusta lammen rannalla. Kesästä, joka vihdoin tuli ja kampitti pahantahtoiset ajatukset. Kumma voima auringolla ja lämmöllä! Ne vetivät mökkikylän sunnuntai-iltapäivään kansaa kuin konserttiin konsanaan. Tämä konsertti soi nimellä: avoimet puutarhat. Kuinka kauniita ovatkaan nuo puutarhat, ne kertovat sanattomalla kielellään laittajansa persoonallisuudesta paljon. Kukkia vai hyötykasveja. Rikkaruohojen kera vai ilman. Luonnonmukaisuutta vai viimeisen päälle laitettua. Taitavat rekennelmat vai vinksottavat kyhäelmät. Rakkautta vai ei. Kumma juttu, oli puutarha minkä näköinen tahansa, siitä näkee onko se rakastettu vai väkisin ylläpidetty. Rakkautta puutarhaansa voi antaa rahattakin.

Kiitos puutarhassani pistäytyneille. En muista mitä kaikkea teille kerroin, mutta tärkeimmän asian unohdin sanoa: se on minun tärkein mielenmaisemani. Ehkä sen jo tiesittekin.