(ÄLY)KÄNNYKKÄROVIO

Hups, rovioon joutui muutama kunnon kapulakin! (kuva: leenaraveikko)

(Äly)kännykkänismi ei ole pelkästään kansantauti vaan suorastaan pandemia. Ihmiskunta on mennyt halpaan ja antanut sen tapahtua vastaanpanematta ja vastalääkettä miettimättä. Kuinka niin on päässyt tapahtumaan?

Sitä potevat jo eskarilaiset ja ekaluokkalaiset, lapset saavat ensimmäiset kännykkänsä jo ennen kuin osaavat lukea. Vanhemmat eivät enää puhu lapsilleen. Parivuotiaille annetaan älypuhelin käteen, sieltä kun avautuu niin ihania videoita. Vaippaikäisetkin oppivat niitä etsimään itse. Vanhemmista on helpottavaa, kun lapsi pysyy paikallaan, on hiljaa ja syökin paremmin kännykkäviihteen äärellä. Synnytysosaston hoitajat ovat huolissaan nykyisin siitä, etteivät tuoreet vanhemmat hae kontaktia vastasyntyneeseensä, vaan roikkuvat kännyköissään. Seija Hämäläisen blogissaan heittämä idea älykännykän laittamisesta äitiyspakkaukseen vauvatarvikkeeksi ei taida ollakaan mikään kauhuskenario, vaan pian totista totta.

Siitä se alkaa ja jatkuu kouluiässä. Äidit kaitsevat lapsensa koulutielle kännykän välityksellä. Aamuisin antavat lapsilleen aamupala- ja kouluunlähtöohjeet. Iltapäivisin pitävät kännykkää ote-etäisyydellä ollen koko ajan lastensa saatavilla. Ainahan asiaa riittää. Ja kysyttävää.

Koulukkaat taapertavat opinahjoonsa nenä kännykässä, isommat jopa pyörällä ajaessaan, Moisessa touhussa eivät sairastu ainoastaan peukalot, vaan myös hartiat, jotka käpertyvät ennenaikaiseen kumaraan. Somehartioita on yhä nuoremmilla! Sairastuvat myös mieli ja sosiaaliset taidot, kun emme enää puhu toisillemme. Viestimme vain puolikkain sanoin ja kuvakkein. Virtuaalimaailma koukuttaa. Riippuvuus on sairaus.

Työpaikalla tauot ovat tylsiä. Kahvihuoneessa ei puhuta, lähes kaikkien silmät ja tajunta on nauliutunut kännykän näyttöön. Näin tapahtuu aina kun pysähdymme: bussipysäkillä, odotushuoneissa, jopa hiihtolaavulla.

Korkeimmassa opinahjossa, yliopistossakin olisi tarvetta kerätä kännykät pois ennen luentoa (kuten peruskoulussa konsanaan), muuten kukaan ei kuuntele. Kuinka sivistymätöntä ja epäkohteliasta! Erään hotellin kokoushuoneessa näin metkannäköisen kopan tarkoitusta varten, kopassa luki: Mobile nursery. Kerätäänpä siis kaikki älykännykät roviolle ja tuhotaan ne! En jäisi kaipaamaan yhtään mitään, vanha kapula riittää yhteydenpitovälineeksi. Tai no…. ehkä noita kuvaviestejä, joissa iloinen namataulu lähettää mummille terveisen. Aito rutistus vie voiton kaikenmaailman tykkäyskuvakkeista!

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Mitä ihmisestä jää jäljelle kun heidät sidotaan kännyliekaan jo syntymästään asti ja sillä keinolla äly ja aistit salvetaan / kastroidaan / kuohitaan.
    Kännyliekaan sidottuja on helppo paikallistaa ja paimentaa, mutta mitä valvomista sellaisessa massassa on?
    Näitä virheitä kadutaan katkerasti tulevaisuudessa, mutta sitä ennen pitää uhrata 1-2-3 sukupolvea.

    • Leena Raveikko

      Näin se vissiinkin historia syntyy, kukin aika vaatii uhrauksensa tullakseen kirjatuksi. Joskus siihen tarvitaan sota, joskus rutto, nyt se on ihmiskunnan hengen köyhdyttäminen ns. älykkäillä laitteilla.

  • Eino J. (maallikkona)

    mukavasti ja laajalla pensselillä vedelty – sai hyvälle mielelle

    verkottuminen ja paikallaolo lienevät avainsanoja – että on asioista tietoinen – saattaa se olla jokin maniakin, eipä silti, että olisi roikuttava biletys- / tapahtumapaikoilla alvariinsa.

    Mutta, luin tämän pari eri kertaa. Muistaakseni jo Raamatun uudemmalla puolella on / ennakoidaan verkottumisvelvoite, ellen nyt väärin muista.

    (Kierrätyksellinen juju kohtaan “Kerätäänpä siis kaikki älykännykät roviolle ja tuhotaan ne!” on muistaakseni jäteohjeista tuttu: hävittäminen elektroniikkaromuna – mutta kehotehan olikin toiminnallinen, ehkä hirtehinen, ei niinkään materiaalinen)

    • Leena Raveikko

      Ihminen tarvitsee toista, verkottumista, kontaktia, kohtaamista. Mutta sitä ei voi tehdä samanaikaisesti moneen suuntaan. Kun verkottuu yhteen suuntaan, kääntää selkänsä toiseen. Ja se on tylyä. Jos juttukaveri alkaa verkottua kesken keskustelun, väkisinkin alkaa jurppia, eikö vaan?

  • Eino J. (maallikkona)

    Oikein, viittaat Leena noihin (entisajan) käyttäytymistapoihin arvaan, sillä

    monella näyttää nykyisin olevan kännykkä jopa ravintolan ruokapöydässä auki, ja puhelut tai näpöttely otetaan kesken keskustelun toisen kanssa; perheenjäsenten kohdalla tuon vielä ymmärtää, jos työpuhelu menee muun edelle (työ), mutta viihde tai rupattelupuhelu on varmasti meille monelle jo liikaa
    (on tietysti myös niin, että jos se “parempi naapuri” sattuu soittamaan juttukumppanille, niin suomme ehkä senkin anteeksi, jos olemme se arkipäiväisin hyvänpäiväntuttu, mutta: oikeassa olet, tapakulttuuri on rapistunut tältä osin! miksiköhän?

Jätä kommentti

*