Kuopiossa oli Armas-festivaalit, kuka huomasi? Ikäihmisille suunnattu festivaali, joka jalkautui vanhuspalveluyksiköihin, asukastupiin ja kirjastoihin. Festivaalin teema oli Oodi ikääntymiselle. Siis ylistyslaulu iälle, sen tuomalle elämänkokemukselle ja yhdessä kokemiselle .

Minulla oli kunnia olla mukana toteuttamassa tuota festivaalia. Kirsi Rönkkö kulttuuripalveluista oli koonnut mukaansa pienen porukan: virtuoosi Antti Raekallion, kitaristi Jonen, yhteisötaitelija Tiina Vertaisen ja minä olin mukana runoilijana.

Tapahtumien taustalla soi kaiken aikaa toivemusiikki, Antin kitara (vai mikä kielisoitin se oli) taipui kappaleeseen kuin kappaleeseen, ihan mahdoton tyyppi! Jone lauloi ja soitti antaumuksella hänkin, tunnelma oli katossa tuvassa kuin tuvassa. Ja ah, niin kotoisa.

Tiina viritti pieniä keskusteluja ajatuksia herättävien kuvakorttien avulla. Hyväksyn itseni, kotini on siellä missä sydämeni on, olen tässä… Syvällistä mietittävää. Olen tässä -ilmaus kosketti. Niin juuri, tämä hetki on paras. Juuri tämä, jota juuri nyt elän.

Nuo tapahtuman parituntiset sisälsivät paljon koskettavia kohtaamisia. Mistä asiasta/aiheesta sinä haluaisit runolahjan itsellesi? Kauan ei tuolille istahtaneen tarvinnut miettiä. Joku halusi runon lapsenlapselleen, ystävälleen tai siskolleen lahjaksi, useimmat kuitenkin itselleen. Kaksi teemaa oli ylitse muiden: ystävyys ja luonto. Niistä kirjoitin monta monituista, kuitenkin erinäköistä runoa, saajalleen sopivaa. Muutaman kirjoitin avioparille, ystävyksille. Joku pyysi runon toivosta, lohduksi murheeseen, sairauteen. Yksi mieshenkilö sanoi saaneensa elämänsä ensimmäisen runon. Ole hyvä. Kirjoittaessani sain vähintään yhtä paljon kuin annoin.

Asukastuvissa kävin ensimmäistä kertaa, loistavia paikkoja! Mäntytupa on tavattoman aktiivinen ja vilkas paikka: sanomalehtiä ja kahvia, kierrätystavaroita, käsityörinki puikkoineen. Leppoisa ja iloinen tunnelma. Neulamäen kirjaston asukastuvassa elämää pitkään yhdessä nähnyt aviopari pisti tanssiksi, duon letkeä tanssimusiikki tarttui väkisin muihinkin kuulijoihin.

Keskusteluissa tuli esille hyvin murheellinen asia: asukastupia suljetaan yksi toisensa jälkeen. Saarijärvellä olinkin jo ennättänyt nähdä lapun luukulla, mutta että keskustassakin. Ja tuo ihastuttava olohuone, Mäntytupa, sekin on vaakalaudalla. Ja minä tuoreena eläkeläisenä kun olin juuri suunnitellut, että siellä alan käydä. Silloin, kun kaipaan juttu- tai ompeluseuraa (tai oikeammin neuleseuraa) hyväntekeväisyyslämmintä tehdäkseni. Etelä-Euroopassa eletään enemmän ”kadulla”, mikä tarkoittaa baareja. Ystävät tavataan baarissa, ei niinkään kotona. Vietnamissa syödään yhdessä kirjaimellisesti kadulla pikkujakkaroilla istuen. Meillä Suomessa kyyhötetään kotona katsomassa sohvaperunoita tai kolmeen kertaan uusittuja sarjoja. Yksin. Missä on se barrikadi, jolle voisin mennä liehuttamaan lippuani asukastupien puolesta?