AVAINTEN SYVIN OLEMUS

kunpa löytäisin se avaimen (kuva: leenaraveikko)

Sen, joka ei koskaan ole kadottanut avaimiaan, on turha lukea tätä blogia. Hän nimittäin ei ole oivaltanut avainten perimmäistä tehtävää, joka on paitsi avata ovia myöskin hävitä.

Avaimet kumoavat aineen katoamattomuuden lain (jollainen meille muistaakseni koulussa esiteltiin). Sen olen todennut monta kertaa. Mieleeni palautuu pari tapausta. Yksi niistä tapahtui vajaa 10 vuotta sitten. Avainnippuni katosi työpaikalle. Etsin tietenkin vainoharhaisesti tuota kilisevä kimppua, taskuni täytettä, suljettujen ovien mahdollisuutta. En löytänyt. Työpaikalla tehtiin remonttia ja ahkeria tuntemattomia ukkoja vilisi käytävillä. Entä jos… Ei kai… Periaatteessa elän uskossa, että kaikki ihmiset ovat rehellisiä. Mutta eihän koskaan voi tietää.

Ei auttanut kuin sarjoittaa lukot uudelleen ja hommata uudet avaimet, kymmenkunta. Pian sen jälkeen, kun olin maksanut kaikki tapaukseen liittyvät laskut, avaimet löytyivät. Neuvonnasta ystävällinen naisääni kyseli: “Sinäkös se taannoin kyselit avaimia. Täällä olisi nyt yksi nippu. ” Niinpä. Omani olivat. Olivat kuljeskelleet pukukopilla naapurikäytävän kopilta toiselle: sinunko? sinunko?

No, en tiedä olinko iloinen vai vihainen. Ja missä järjestyksessä.

Seuraava tapaus liittyi autonavaimeen, joka katosi mökille. Taas  löysin vainoharhaisen piirteen itsestäni. Etsin ensin kaikki mahdolliset paikat, sitten mahdottomat. Montako viikkoa etsin, en muista. Sitten, eräänä seesteisenä kesäpäivänä huussissa istuessani minulle tuli tunnemuistikuva samass tilanteessa kuullusta pehmeästä tömähdyksestä. Ettei vain? Kyllä vaan. Siellä avaimet olivat paskan seassa. Olivat pudonneet farkkujen taskusta. Tällä kertaa olin iloinen. Vaikka pesun jälkeen kaukoavaus ei enää toiminutkaan. Ei väliä.

Tuorein tapaus on vara-avaimen katoaminen tuossa joulun alla. Tulin reissusta puolilta öin, avasin oven kyseisellä avaimella. Sen jälkeen vielä kolasin pihamaan puhtaaksi, tyhjensin postilaatikon. Kun muutamaa päivää myöhemmin etsin avainta taas kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat, ei sitä löytynyt. Käänsin jopa kolaamani kinokset nurin ja seuloin ne haravalla. Moniko viitsisi? Ei löytynyt. Olin varmaan jättänyt ne ulko-oveen. Kuten monta kertaa aikaisemminkin. Ja joku pöllinyt. Alkoi taas vainoharhainen aika: öisin kuuntelin ääniä, tuskin uskalsin poistua kotoa. Eipä auttanut muu kuin tilata taas lukkoukko sarjoitushommiin. Lasku oli makea. Oli nimittäin turva-avain se.

Tällaisella ihmisellä kuin minä olen, on ainakin yksi hyvä ystävä: vakuutusyhtiöni. Se on osannut lohduttaa minua euroseteleillä sopivasti. Itseni tuntien olen oppinut, ettei heti kannata hötkyillä. Avaimet useimmiten löytyvät joko loogisista tai epäloogisista paikoista. Paitsi se autonavain, joka vajaa vuosi sitten katosi tänne kotiini. Se ei vielä ole kävellyt vastaani. Mutta jos teetän uuden, olen varma, että se löytyy seuraavana päivänä. Sillä avaimet eivät ehkä sittenkään kumoa tuota mainitsemaani fysiikan tai kemian lakia.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Osanottoni rahankulun vuoksi – ja huonomuistisuuteen, tai mikä selitys kiireen vilkassa avainten hukkumiselle onkaan se oikeaoppinen. Tuttuja juttuja sinänsä.

    Eräs isännöitsijä neuvoi asukkaitaan: etsi eteisen naulakon alla olevista kengistä. Usein avain on siellä!

    Opettelin kaupunkilaistuessani (maalla aina suurperheessä oli joku kotona) laittamaan avaimen ovilukon ns. takalukkoon, siitä se oli otettava mukaan ulos mentäessä, ja nykyisin avaimet aina tiettyyn taskuun ja kotona tiettyyn paikkaan – aina.

    Avain on muistettava automaattisesti hoitaa omalle paikalleen ennen kuin purkaa ostokset tai lukee postin … muuten se on hukassa. Olisiko apua sähkölukoista – koodi on muistettava?

  • Leena Raveikko

    Sähkölukko olisi ratkaisu! Poikani laittoi joskus niksipirkkaan vinkin: laita veitsimagneetti eteisen seinään ja paiskaa siihen avaimet kotiin tullessasi. Sai sen 5 tai 10 euroa niksistä. Minä olen todennut, että huolellisuuden puute on syntymävikani tai nykykielellä geenipoikkeamani.

  • seija sanaleikkimökistään

    Ihmispoloisella on paljon muistettavaa, vahdittavaa, ja varottavaa: vaativammasta päästä avaimet, pakallinen kaikenmaailman kortteja ja kännykkä.
    Kyllä ennen oli kaikki paremmin! Silloin kun ihmiset olivat niin köyhiä, ettei ollut mitään varastettavaa, riitti varpuluuta oven pönkäksi ja se oli samalla lukko. Oi niitä aikoja!

  • Leena Raveikko

    Eihän täälläkään mitään oikeasti varastettavaa ole. Mutta ajattele, jospa se onkin kleptomaani, joka löytämällään avaimella sisään astuu. Silloin voi hävitä mitä hyvänsä. Äitini, joka oli aikoinaan töissä vaatekaupassa, kertoi mummelista, joka tuli tuon tuosta myymälään ratkojan kanssa ja irrotteli itselleen takeista nappeja. Ei koskaan voi tietää.

Jätä kommentti

*