EI LATUA – EI RAIVOA.

latupolku meditaatioon (kuva: leenaraveikko)

Ladut kadonneet jäisiksi muistoiksi, järven jäät veden ja railojen vallassa. On laskiaissuunnuntain aatto. Talven paras ja ainoa hankintani, piikkikengät, ovat tänään pelastukseni.

Niillä pääsen metsään, joka on kosteaa rauhaa täynnä. Tuuli humisuttaa kuusikkoa, rungoista kuulen mystistä narinaa. Polku mutkittelee jäisenä tienä, nousee ylös ja laskee alas. Kengät pitävät. Pilpassa ovi auki ja tuore pulla tarjolla kahvikupin kupeessa. Pöydässä keskustellaan säästä. Sille emme voi mitään, miksi voivotella. En tiedä onko Pilpan pullien resepti salainen, mutta missään ei saa niin hyviä pullia. Ei kotonakaan. Vai maistuvatko ne vain kahtakertaa paremmilta ulkoilun lomassa.

Vastaan tulee muutama upea ulkoilmaihminen. Taivastellaan vain sitä, kuinka vähän elämää poluilla on. Säähän on mainio: pientä tihkua, raikasta ilmaa keuhkojen laitimmaisiin sopukoihin saakka. Linnut ovat tänään hiljaa, ilveskään ei ilmaannu. Olen kerran nähnyt sen jäljet ladun kyljessä, puusta alas oli hypännyt se hyväkäs. Mökkikylän näkötuntumassa polulla erotan pienet sorkan jäljet. Olisiko peura tai joku sen sukulainen? En ole jälkiasiantuntija.

Ei siis latua, eikä raivoa. Hiljaisuus antaa tilaisuuden meditaatioon. Mieli täyttyy. Ei muusta kuin tyytyväisyydestä.

Kotiin tultuani kuulen uutisista, että on löydetty (kuulinko oikein että Borneosta) uusi etanalaji, joka on saanut nimensä Greta Thurnbergin mukaan. Sen koppakuoriaisen lisäksi, joka hänen nimeään jo kantaa. Ilmastonmuutos on totta. Onko tämä talvi ensimmäinen uuden ajanlaskun talvi? Joka alkaa siitä, kun meillä on enää jäljellä kaksi vuodenaikaa?

Jätä kommentti

*