ELOKUVAN IKÄVÄ

harvassa kaupungissa on tällainen aarre (kuva: leenaraveikko)

Minulla on tavaton ikävä hyviä elokuvia. Kuvakukko, ainoa aito elokuvateatteri Kuopiossa, on ollut remontissa koko kevään. Vasta syksyllä pääsemme tuon korjatun nostalgisen 60-luvun salin askeettisille penkeille nauttimaan laadukasta kulttuuria, ei-kaupallisia elokuvia muualta kuin Amerikan rahakkailta studioilta. Kuvakukossa ei pakkokatsella mainoksia, ei nouskuteta iltapalaa paperipussit kahisten eikä pidellä korvia äänitehosteiden jylistessä. Laatuelokuvien ei tarvitse mässäillä extratehosteilla, ei visuaalisilla eikä auditiivisilla. Tarina hienosti kerrottuna riittää tunteiden herättämiseen.

On hienoa että meillä on Kuvakukko ja että se pysyy pystyssä (kaupungin tuella). Katsojia, meitä Kuvakukon ystäviä, on näytöksissä vaihtelevasti. Kerran meitä oli minä ja ovimikon kaveri. Kysyin filminpyörittäjältä että näytätkö kuvan, jos olen ainoa katsoja. “Tietenkin”, sanoi hän. Todellista palvelua!

Syövyttävää on tämä elokuvan tuska. Kaupalliseen teatteriin menen vain suurimmassa hädässä. Tänä Kuvakukon sulkukeväänä oli pakko tehdä se yhden kerran. Tolkienin tarina kiinnosti sen verran. Istunto alkoi 20 minuuton koosteella mainoksia, katsoin ajan kellosta. Olin nukahtaa. Onneksi elokuva oli kuitenkin herättävän kiinnostava. Itse asiassa aika ja paikka unohtui sitä katsoessa.

TV:stäkään en ole bongannut katsomisen arvoisia elokuvia koko keväänä. Jonninjoutavia kilpailuja ja katsojen viihdyttämisiä musiikin, tietämisen, pelistäpudottamisen ja suunsoiton tiimoilta. Kunnes taltiointisäilöstäni vahingossa löysin aarteen: Youth. Elokuva kertoi kahdesta vanhasta miehestä ja elämän loppusuoran tapahtumista, yllätyksistä ja elämän taltiomisesta pakettiin. Se oli siinä. Kauniisti kuvattu, herätti tunteita ja ajatuksia. En poistanut taltiointia. Aion katsoa sen uudelleen kesällä, jonakin yhdentekevänä sadepäivänä, kun kaipaan sielun sivelyä. Olen selvästi elokuvista riippuvainen. Siis movienisti.

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Hienoa, että nostat Kuvakukon esille. Se kun ei pidä meteliä itsestään, vaan suorittaa tehtäväänsä tyylikkään eleettömästi.
    Remontin aikana ikävä yltyy ja katsojat arvostavat aarrettaan entistä enemmän. Toivottavasti kukaan ei vieraannu kesän aikana ja siirry pysyvästi kaupallisen elokuvateatterin asiakkaaksi.

  • Eino J. (maallikkona)

    Mukava muistella! lempiaiheitani

    Kuvakukko oli aikoinaan kaiketi kaupallisesti toimiva sekin, katsoin siellä runsaasti elokuvia, esimerkiksi (1985) “Uuden” Tuntematon sotilaan. Vieressä oli Elannon kahvila, missä käynti edelsi elokuviin menoa. JA Sinuhe oli mahtava, yleisöäkin oli paljon (70-luvulla).

    Siirtyiko Kuvakukko kaupungille ja “kulttuurielokuvien” pariin? en muista tarkkaan, mutta olen käynyt siellä viimeiseltään harvoin. Jokin hyvä elokuva se oli.

    Elokuvissa käyntini lopahti kun Maxim lopetti – jokin kustannuskriisi? – kävin toki niissä pikkuteattereissa jo silloinkin, mutta oikea oli Maxim, luodit vinkuivat korvien ohi … ja kangas oli sopivan kookas. Ehkä olen jo vanha ja kaupalliset elokuvat ovat nuorisolle?

    PS: elokuva oli mielestäni hyvä, jos katsoin kelloani vasta yli tunnin katsomisen jälkeen!

  • Leena Raveikko

    Elokuva Kuvakukossa, muikut Sampossa ja iltakävely Väinölänniemellä on Kuopion MUST kaikille retrohenkisille turisteille. Ne haluan näyttää satunnaisille kävijöille. En mitään megatrendirakennuksia ja tekosuperelämyksiä.

Jätä kommentti

*