HEINÄPOUTA (-SHOWTA)

viikate vai viitake, ruismoottorilla käynnistyvä trimmeri (kuva: leenaraveikko)

Olen totisesti todentanut, että isoisän viikate on lyömättömästi paras heinänkatkaisukapine. Muut ovat joutavia helponnäköisiä mutta tuskaa tuottavia heräteostoksia. Olen kiitollinen Eelikselle, naapurikujan entiselle asukille, joka opetti minut liippaamaan. Ei se tosin minulta koskaan tule sujumaan niin rytmisen taitavasti kun häneltä. Mutta terän saan kuitenkin terävämmäksi.

Ruohonkatkomiskapistuksia on liiterissäni moneen lähtöön. Bensatrimmeristä sain tarpeekseni, kun se ei suostunut lähtemään käyntiin silloin kun minä halusin. Hiki tuli jo nyhtäessä. Ostin sitten akkutrimmerin. Kevyt ja helppo laite. Heinänteko oli  hauskaa leikkiä. Mutta jo ensimmäisenä käyttöpäivänä se hajosi. Ei kestänyt kyytiä, kun ajoin pyörällä ojaan trimmeri ohjaustangossa. Kappaleina oli kapistus. Eikä enää toimimaan suostunut vaikka naapurin Pera osat yhteen saattoikin. No, kesä oli kukkeimmillaan ja heinän venyminen ahneimmillaan, oli pakko mennä kauppaan ostamaan uusi, samanlainen. Se on vielä toistaiseksi kunnossa.

Pilkottaa liiterin perukoilla sähkötrimmerikin. Mutta sen johtojen pyörittely ja väistely on hankalaa ja vimmasen siiman esiin nyhtäminen mahdotonta. Meni hermo aikoinaan siinäkin. Tuolla tuo olisi, voisin pois lahjoittaa – parempihermoiselle.

Oma lukunsa ovat sitten nämä pihanurmen työnnettävät leikkurit. Piuhan päässä kulkeva sähkövehje hajosi. Teki oikosulun, niin että olin sähköttä mökkiä myöten. Sai lähtökäskyn. Ostin akkuleikkurin. Se on kelpo kaveri, hiljaisesti nyhtää heinää pihamaalta kuin tyytyväinen lammas konsanaan. Mutta ei ole täydellinen hänkään, yksi akku riittää nimittäin vain puoleen pihaan. Niinpä pitää urakka puolittaa. Akun lataaminen kestää  niin kauan, että loppupuolikas jää seuraavaan päivään. Kotipihan nurmikentän parturoin bensaleikkurilla. Onneksi se on pelannut! Sen huollosta en ymmärrä yhtikäs mitään. Katsotaan miten kauan säilymme kavereina pelkällä bensa- ja öljyeväällä. Niitä osaan lisätä.

Niin, lopputulema on se, että viikatteen ohella akkutrimmeri ja bensaleikkuri ovat mukiinmeneviä. Ukkini niitti viikatteella heinät ja viljat, minä, tyttärentytär en jaksa heilua sen kanssa kuin vartin kerrallaan. Mistä lienee sanonta “helppoa kuin heinänteko”?  Vaikeaa on heinän poikki saaminen viikatteellakin, ohut heinä taipuu kuin tukka tuulessa terän alla. Taukoja on pidettävä tuon tuosta. Hiki valuu valtoimenaan ja hengästyttää. Töitä on paiskittava, kun on tämä heinäpouta parhaimmillaan. Kai sitä hellettä oli kuusikymmenluvullakin, mutta en muista ukin koskaan sitä valittaneen.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Eloisa kertomus – jälleen.
    Oli kiva poiketa teidän mökille – KIITOS! Nurmikko on kaunis, mutta työläs ylläpitää.

    Viikatteesi on tylsä, kun heinä vain taipuu. Se pitäisi käyttää sepällä taottavana, jos sellaisen löytäisi jostain. Liippaaminen auttaa vain tiettyyn rajaan saakka.

    Lapsuudessani eräät osasivat viitakkeen kallihtemisen, eli terävöittämisen takomalla (pajan ahjossa kuumennetaan ja terä taottiin alasimen päällä ohueksi), jopa eräs naishenkilökin. Isä oli opettanut.

  • Leena Raveikko

    niin minä arvelinkin, että ammattimiehen hommaa on se terän terotus. Eipä taida seppiä olla enää kun Ilmarinenkin lie hommansa lopettanut. Tai annapas olla, taitaa tuossa Otavassa olla viitostien varressa joku seppä olla, myymälä on ainakin. Pitänee taitella viikate seuraavan kerran reissuun kapsäkkiin mukaan.

  • seija sanaleikkimökistään

    Viikate on paras! Terävä viikate ja osaava käyttäjä tekevät siistimpää jälkeä kuin mikään vempele. Ostin itse joskus raivaussahan, jonka siimalla olisi hyvä käydä heinikoiden kimppuun. Mutta siinä ajassa kun on pukenut päälleen kaikki suojavarusteet ja tankannut ja nyhtänyt sen käyntiin, olisi homman hoitanut jo viikatteella.
    Viikatteen teroittaminen onnistuu vain tiettyyn rajaan asti, sitten tarvitaan seppää. Ennen vanhaan on viikatteet käytetty taottavana ennen niittokauden aloittamista.
    Kimppalammas? Lampaanviulu jouluksi?

  • Leena Raveikko

    Kaupunkialueella lampaan pitäminen nurmikonleikkurina ei taida onnistua. Joskus harkitsin kania, häkin voisi kätevästi siirtää syödystä kohdasta korkeaan heinikkoon. Noita kaneja(jäniksiä) loikkii täällä valtoimenaan. Semmoisen kun lassoon saisi, niin tappiin vaan kiinni ja tappi joka toinen päivä uuteen heinikkoon. Täytyypä puhua illalla kimppasaunassa, idealle voisi löytyä käyttöä useammassakin taloudessa.

  • Eino J. (maallikkona)

    Kotieläiminä, tai ehkä oikeammin lemmikkeinä, on nykyisin vaikka mitä; eräillä sika, joillakin jopa kuristajakäärme, joten ehkäpä lammaskin menettelisi.

    City-kaneista on uutisoitu ja niitä jopa metsästetty jalkajousella – oliko Helsinki. Kani kaivaa koloja, joten häkki pitäisi olla häkki, ettei se karkaa. Ja mitä se syö?

    Toin nuorempana kotiin kanipariskunnan ja pian niitä navetta vilisi täynnään. Ukki niitti niille voikukkia – niitä varmasti monen pihalla on. Kanipaisti ei kelvannut perheessä monellekaan, kun tuttuja olivat – mutta ehkäpä raavasluonteisille sekin menisi kun oikein valmistelee. Kannattaa lukea netistä enemmän?

Jätä kommentti

*