ILMAISIA FILLAREITA

Tämä ystävä on lukittu, ehkä siis jonkun oma. (kuva: leenaraveikko)

Äimistyttää miten paljon hylättyjä, varastettuja, unohdettuja ja muilla tavoin taakse jätettyjä pyöriä on tien poskessa ja metsän rajassa matkalla Petoselta keskustaan. Jokunen on lukittu, useimmat lukottomia, yksi oli pyörätiellä selällään ketjut kintuissa pari viikkoa sitten. Kyllä harmittaa. Minä kun olen ehdoton fillarifani, en millään voi ymmärtää miten joku voi unohtaa ja jättää parhaan ystävänsä. Ystävän, joka ei koskaan kieltäydy lähtemästä sinne minne sinäkin.

Ei tarvitse kuin viikon vierähtää niin jo on tuo tienposken ystävä riisuttu. Satula poissa, sisäkumit kaivettu ja viety, joskus ulkokumeineen. Jos siihen vielä jokunen viikko lisätään, niin jo on tuo ystävä rusetilla: väännetty ässämutkalle siitä kohdasta mihin äijän käsivoimat riittävät. Niin säälittäviä ovat nuo raiskatut palvelijat. Ja vihastuttaa joutilaitten tällainen harrastelu. Menisivät kuntosalille tankoa kiskomaan.

Minun on vaikea luopua näistä kaksipyöräisistä ystävistä. Ne kun ovat persuukien alla tulleet niin tutuiksi, että ovat jo osa minua. Viime kesänä kuoli yksi pitkäaikainen ystävä läheiseen mäkeen: räks ja vaihteet kappaleina. Loppuun ajettu, sanoi luottokorjaajani. Riisuin pyöräystäväni kaikista irti lähtevistä osista (niitä kertyi pieni laatikollinen) ja siellä se on nyt torsona autotallissa. En ole raaskinut hänestä vielä luopua. Niin monet yhteiset muistot meitä yhdistävät: Espanjan Santiagon tie, Suomen kesäiset tiet Etelässä, Idässä ja Lännessä, on vaikea löytää kiinnostavaa tietä, jota ystäväni ei olisi rullannut.

Ehkä kehittelen torsoystävästäni vielä taideteoksen pihamaalleni. Vinkkaapa mulle malli, sillä nämä metallihommat eivät ole oikein minun alaani!

Jätä kommentti

*