Maton kutominen ei ole taitolaji. Sen kun viskelee sukkulaa vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle. Ja polkaisee välillä. Samalla saa ilmaisen hartiajumpan (ja reiät kannikoihin, jos ei huomaa varautua). Maton kutominen on kierrätystä parhaimmillaan: vanhat lakanat, T-paidat ja farkut saavat uuden habituksen kiivaan hartiaheiluttelun  seurauksena. Kierrätys on in, samoin jumppa, mutta maton kutominen ei ole in. Kutomot ovat hiljaisia, alan yhdistyskin teki konkurssin. Mattopuut vietiin sananmukaisesti käsistä viimeisiltä kutojilta.

Vaan on se matonkutominen sittenkin taitolaji, kun yrittää viimeisen päälle toteuttaa mielikuvansa kudelmaan. Viime kesänä kudoin matot pojan perheen lattioille. Vanha rintamamiestalo vaati mielestäni rättimattoja. Pistin parastani, vanha perinnemalli ja kaikkein värikkäimmät kuteet: punaista, sinistä, vihreää, keltaistakin. Ihailin lopputulemaa. Mutta kiitoksen sijaista sain kohteliaan kommentin: Ei me oikein tuollaisia meksikolaismattoja ajateltu. No, puutarhamökin lattialle ne kelpasivat iloisesti.

Viikonloppuna kudoin ystävän toiveen mukaisen maton nimeltä: suo. Onneksi hän ei tarkemmin määritellyt toteutustapaa eikä täsmentänyt nimenomaista suota. Tämänkertainen lopputulema nimittäin muistuttaa ukkospilviä Silmätuon kaatopaikan yllä. Saajan reaktion kuulen loppuviikosta. Saattaapi sekin matto joutua suureen kaapissa säilytettävään joutavien mattojen rullaan, jollainen on jokaisella kutojalla.

Myös mattojen pesu mattolaiturilla taitaa olla historiallinen jäänne esiäitiemme kesäarjesta. Ainakin tänä kesänä on Jynkän matonpesupaikka ollut tyhjillään, ei ole tarvinnut kytätä iltamyöhän tai juhannuksen aamuaikoja. Sinne pääsee milloin vain. Eivätkö ihmiset pese mattojaan lainkaan? Jos nimittäin aurinkoa ja lämmintä odotat, voit unohtaa matonpesun tältä kesältä.

Vaan eipäs sittenkään. Eilen yhytin mattorannassa nuoren pariskunnan kolmen tyttärensä kanssa. Nuorin heistä, parivuotias, osoitti mielenkiintoa touhua kohtaan. Isä ymmärsi yskän ja ohjasi tytärtä kädestä pitäen mäntynesteen annosteluun ja letkuhuuhteluun. Silläviisiin. Näytti oikein nätiltä. Ja perinne jatkuu.

Minäkin yritin taannoin muistutella matonpesusta kotoa poismuuttanutta perillistäni. Hänpä siitä intoutui suunnittelemaan matonpesutapahtumaa Kuopionlahden rantaan: koppa kaljaa ja matto. Kuulosti ihan hauskalle. Mutta kun pelastin seuraavan muuton yhteydessä kutomani farkkumaton hänen lattialtaan itselleni, havaitsin sen niin saastaiseksi, että taisi pesureissu jäädä tekemättä. Mäntynestesaippualla siitä sai kuitenkin vielä kelpo tuotteen olohuoneen lattialle.