Lähteä juhlista pois, kun kaikki on parhaimmillaan. Se on taitoa se. Niko Rosberg sen teki.

Näin olisi hyvä osata tehdä kaikissa tilanteissa. Liike-elämässä tuntuu jylläävän sääntö, että kasvu on sokeaa ja loputonta. Aikoinaan huvittivat Nokian taloustavoitteet: nokialainen jokaisen ihmisen kouraan, Afrikkaa myöten. Muistelen lukeneeni, että ahkerimmille kuluttajille suunniteltiin noina kasvun vuosina jopa kaksi nokialaista. No, itse asiassa ei olla siitä kaukana, mutta ilman Nokiaa, ikävä kyllä. Kilpailu on raatoja tuottavaa.

Hyvä ihme, eihän jatkuva kasvu ole mahdollista. Sanoohan sen jo järkikin. Jossain on oleva taitos. Taito on osata poistua näyttämöltä ennen tuota taitosta.

Surullista on katsoa urheilijaa, näyttelijää tai ketä tahansa julkikeilasssa olevaa, joka ei hoksaa väistyä, kun taito alkaa hiipua. Joka pyrkii olemaan kaikkivoipainen nuori itsensä kukoistuksensa kukkuloilla, vaikka ehtoo jo käy.

Masentavaa on myös katsoa näytelmää, joka on epäonnistunut alusta lähtien. Sellainen pyörii nyt Kaupunginteatterissa, Vaimoni Casanova nimeltään. Näytelmässä ei ole juonta, tai jos on, se on hyvin löyhä. Nuori mies koikkelehtaa näyttämöllä munasillaan puoli näytelmää, säälittävää. Silläkö yritetään korvata se, ettei esityksellä ole mitään sanottavaa? Käsikirjoitus on suoraan tunkioon kelpaavaa. Ellei Annukka Blomberg ikääntyneen näyttelijättären tavismiehenä olisi ollut pelastamassa täystuhoon tuomittua kuvaelmaa, olisin vaatinut rahani takaisin. Annukka veti roolinsa taitavasti, ylilyömättä.

On pikkujouluaika. Taito on poistua tantereelta ennen kuin taite ilonpidossa tulee. Ei jää paha mieli, paha olo eikä nolous tuleviin arkipäiviin. Jää ilo irrottelusta, niin kuin pikkujouluista kuuluukin jäädä.

Hyvä Niko! Sinua kunnioitan! En ole penkkiurheilija, enkä ikinä ole katsonut formuloita. Nyt minua kuitenkin kiinnostaa nähdä, mitä seuraavaksi teet. Eiköhän media pidä huolen siitä, että sen saan tietää.