KAKSI PELLEÄ

Valta ja viisaus eivät kulje käsi kädessä (kuva: leenaraveikko)

Nyt kantaa maa päällään kahta toisiaan muistuttavaa pelleä, joista toisellakin on pian vallan vahva kahva kourassaan: Trumpia ja Kim Jong-unia. Molemmilla kansakuntansa uudella ykkösmiehellä  on kummallisia fantasioita itsestään ja kansansa tulevaisuudesta ja melko epärealistinen kuva maaailmasta. Kummallakin on  pelottavan paljon valtaa omalla kamarallaan ja mahdollisuus päättää siitä, painetaanko ydinasenappulaa vai ei. Riittääkö kourallinen tervejärkisiä pysäyttämään valtaklovnin ajatuksenjuoksun? USA:sta vaalituloksesta masentuneet pääsevät pakenemaan Kanadaan ja kuka minnekin, Pohjois-Koreasta sen sijaan kukaan ei pääse pakoon minnekään.

Ero näiden maiden kansalaisten välillä on siinä, että amerikkalaiset tietävät (ainakin osa heistä) millaista elämä muualla maailmassa on, mutta suurin osa pohjois-korealaisista elää täydellisessä tietämättömyydessä. Heillä on vain yksi heille annettu totuus. Kummassako maassa ovat ihmiset keskimäärin onnellisempia? Minä en oikeasti tiedä.

En ole käynyt USA:ssa, minua ärsyttää jo se, että se tunkeutuu joka ilta olohuoneeseeni kutsumatta. Mutta Pohjois-Koreassa kävin. En mennyt sinne taivastelemaan sitä, mitä olin loikkareiden kirjoittamista kirjoista lukenut, en skeptisesti epäilemään kaikkea kuulemaani ja näkemääni. Menin sinne ihmettelemään ennakkoluulottomasti, ottamaan vastaan maan vieraanvaraisuuden, hankkimaan elämyksiä, joita on mahdoton saada millään muulla matkalla. Kumarsin patsaita ja ruumiita käskettäessä, haukoin henkeäni mittaillessani rakennusten ja aukioitten suuruutta ja lahjojen runsautta kansainvälisen ystävyyden näyttelyssä. Minun tehtäväni ei ole kritisoida, sitä tekevät puolestani ne, joille yritän jotain matkastani kertoa. Kuinka elämyksen voi muotoilla sanoiksi? Se ei yksinkertaisesti sanoihin taivu.

Nyt olisi matkani USA:han sitä paitsi mahdoton, onhan passissani leima ja viisumi Pohjois-Koreasta.

Epämääräinen suru täyttää kieltämättä mieleni ajatellessani näin jälkeenpäin tuon pienen maan kohtaloa. Pienenä toivon kipinänä kytee kuitenkin meille matkan aikana heitetty ajatus siitä, että Kiina voisi pelastaa Pohjois-Korean ottamalla sen alusmaakseen. Vain siten maa voisi lähteä kehityksen kelkkaan jämähdettyään suurelta osin 50-luvulle vuoteen 1953, kun Korean sota päättyi. Pohjois- ja Etelä-Korean yhdistyminen ei ole mahdollista enää, edellisten johtajien aikana se olisi vielä voinut olla mahdollista. Kiina taitaa olla maan ainoa ystävä, vaikka sekin ystävyyssuhde taitaa olla väljähtynyt nykyisen pellen hallitessa. Ulkomaisia valtiovieraita ei maassa ole näkynyt. Kiina on Aasian kehittyvä talous- ja valtajättiläinen, sille tuo pieni niemimaa olisi aavistuksenomainen lisä pinta-alaan, mutta kansainvälisesti tuo liitos voisi rauhoittaa ilmapiiriä. Vaikka tuskin liittäminen ilman sotaa tapahtuisi.

Nyt taidan liikkua maaperällä, josta en mitään ymmärrä. Nimittäin kansainvälisestä politiikasta… Mutta matkasta nautin!

Kommentit

  • seija hämäläinen

    Tiukkaa tekstiä. Kautta aikojen ovat pellet ja klovnit ihmisiä hallinneet ja kiusanneet. Lieneekö sitten niin, että sitä saa mitä enemmistö tilaa. Kourallinen järkeviä ihmisiä ei saa ääntään kuuluviin missään maassa.
    Meidän ikiomat pellehermannimmekin ovat ihan kiitettävästi asioita sotkeneet.

    • porkkanan juuria

      Kyllä se niin on, että tämä amerikkalainen vaalitulos vei sanat suustani ja kaiken lisäksi (asiasta) puhumisen halunkin. Omat pellemme eivät sotke kuin näitä omia kotosia asioitamme, mutta isot klovnit hämmentävät koko maailmankattilan nurin!

  • Esko Lovén

    Maailma on pellejä täynnä. Ei P.U.Tinin yleisökään saa ajatella toisin, Trumpin tulevassa sirkusteltassa voi kuitenkin suosiotaan ilmaista haluamallaan tavalla. Politiikan maaperällä ei taida moni muukaan ymmärtää, mitä siellä tapahtuu, joskus tuntuu että itse politikotkaan eivät ymmärrä mitä itse ajattelevat ja tekevät.

Jätä kommentti

*