KALAJAN VUORELLA

Syksyinen kansallispuisto väreineen, talvea kohti hiipuvine äänineen, keuhkot avaavine tuulineen ja huikeine näkymineen. Tänä syksynä koin nämä elämykset uudessa, pari vuotta sitten perustetussa Konneveden kansallispuistossa.

Tunnin matka Kuopiosta Rautalammille, luontokokemuksen ääreen ei ole pituudella pilattu. Autolla pääsimme aivan polun alkuun. Ja millainen polku! Pohjustettu ja paikoin jopa pehmitetty, käynti oli joustavaa kuin taannoin Etelä-Koreassa pienelle vuorentapaiselle patikoidessamme (polussa oli joku kumipohja). Reilun kilometrin matkan päässä häämötti jo Kalajan kierroksen ainoa taukopaikka: upouusi kotalaavu makkaratikkuineen. Kyllä kelpaa, ja laavulle pääsee huonompijalkainenkin.

Kalajan lammen kierros puolestaan on hieman vaativampi: polku polveilee välillä pitkospuita pitkin, välillä kalliorinnettä ylös ja alas, pahimmissa paikossa kulkua on tosin helpotettu köysin. Maisemaa luonnehtivat myös sadat myrskyn kaatamat puut, taisi kansallispuisto olla myrskyn silmässä. Kansallispuiston ideologiaan kuuluu, että puut jätetään kaatumapaikalleen, ainoastaan polulle kaatuneisiin puihin oli  sahattu kulkuväylä rungon keskelle. Polun varrella Kalajan lammen rannalla oli myös harmaalautainen tupa, jossa oli asustellut metsästä huolehtinut erakko. Hän säästi haavat, en tiennytkään, että nuo puut antavat metsälle monikirjoisen elämän sekä eläessään (liito-oravat) että kuoltuaan. Tätä erakkoa meidän on kuulemma kiittäminen. Lukitun tuvan ikkunasta näimme silmäyksen historiaan, Jaffa-pullokin pöydällä oli kuin juuri siihen jätetty.

Kalajanvuori kohoaa 210 metrin korkeuteen, vau! Ei siis ihan meidän Puijomme korkuinen, mutta antoi joka tapauksessa silmillemme maisemaa moneen suuntaan: metsää, vettä, taivasta. Hetken pohdin, miksi Kalaja on vuori eikä mäki. Missä menee raja? No, olihan seitsemällä veljekselläkin Hämeessä oma Taaborin vuorensa. Tuskin lie kovin korkea ollut sekään.

Kierros päättyi siihen, mistä se alkoikin: kotalaavulle. Miten osaakaan makkara maistua hyvälle kiipeämisen ja sielua tankkaavien elämysten jälkeen! Ja saalistakin saimme: ison punikkitatin, josta riitti syötävää kahdelle aterialle.

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Leena, kaiholla muistelen minäkin noita maisemia. Sain viettää unohtumattomia päiviä tuolla alueella lähes 40 vuoden ajan. Vanha vapaa-ajan torppamme sijaitsi Kitulahdessa, siinä Kalajan-, Kituvuoren ja Kalajanjärven välittömässä läheisyydessä. Lukuisia kertoja kiertelin niissä maisemissa milloin yksin, milloin lasten tai jonkin hyvän kaverin kanssa. Kameran filmeille on kertynyt satoja kuvia Konneveden aalloilta ja vuorten kätköistä avariin amaisemiin. Onneksi pääsen taas ehkä huomenna piipahtamaan tuonne ikimuistoisille paikoille, Konneveden muikut kuulemma odottelevat pyytäjiään. Valitettavasti metsästys kiellettiin kansallispuiston alueella, emme me kaikkia eläviä olisi alueelta ampuneet tänäkään päivänä, kuten ei silloin aikanaankaan.

    • Leena Raveikko

      MInäkin ihastuin. Ajattelin vierailla Kalajalla toisenkin kerran, jos en kolmannekin. Ainakin kerran syksyssä henkeni halajaa ruskametsään, siinä syy lähteä aina merta edemmäksi kalaan. Vaikka olisihan sitä metsää tässä Kuopion liepeilläkin. Olet varmaan hengenheimolainen sen Kalajan erakon kanssa…

  • Ari Niemeläinen

    Suosittelen Loukkuvuoren maastoja sekä komeaa rotkoa aivan Kitulahden pohjukan lähellä sen länsipuolella, vaikkei se aivan puistoon kuulukaan. Näkyy hyvin peruskartassakin.

Jätä kommentti

*