KEKKONEN, KEKKONEN, KEKKONEN

Kesäteatteria politiikasta, hauskasti (kuva: leenaraveikko)

Kekkosen jälkeen on maassamme ollut – kuitenkin – kelpo presidenttejä. Vaikka sen piti olla täysin mahdotonta. Presidenttihän ei tarkoittanut mitään muuta kuin Kekkosta, synonyymejä olivat sanat. Kovin olivat vaatimattomat Kekkosen puitteet, syntymätorpassa Lepikossa Pielavedellä ja Tamminiemessäkin. Suuri oli mies, kaikelle kansalle niin tavattoman tuttu. Minullekin, luulin. Siksi kesäteatteri Kekkosesta ei etukäteen kovin inspiroinut. Lähdin mukaan kuskiksi.

Onneksi lähdin. Vätysteatterin Kekkos-tulkinta on vertaansa vailla. Historialliset puitteett ovat kohdallaan, tarinankerronnan räjäyttää tuon tuosta tavattoman oivalliset irrottelut, hulvattomat episodit, joita katsoja jää miettimään: voisko tuo olla totta, tai edes puolet siitä. Esimerkiksi Juri Gagarinin putoaminen taivaalta villisikaan tähdätyn pyssyn erehtyessä suunnasta. Tai se, että Kekkonen vaikutti olevan keskenkasvuinen oikukas pojankoltiainen, jota Sylvi piti aisoissa. Aikansa Kekkoselle ei julkisesti naurettu, presidenttiä kunnioitettiin isolla koolla. Mitä nyt kahvia läikyttäneelle muistutettiin pirtin emännän sanoneen: siinä toinen tohelo. Kaikkihan tietävät että se ensimmäinen oli Kekkonen.

Nuoren Hanna Tolvasen ohjausdebyytti on tavattoman onnistunut. Tarina eteni kronologisesti ja eheästi pitäen katsojat intensiivisessä otteessaan, vaikka puinen penkki istuinkyhmyjä kalvoikin. Sekä Sylvin että itsensä Kekkosen kuolema välittyivät lyyrisen kauniisti. Väyrynen (Tanja Holma) imelän tunkeilevana oli tahtomassa jokaiseen käänteiseen, päähenkilöksi tietenkin. Aina hänet sysättiin syrjään – onneksi. Virolaista esittävä Jussi Korhonen lipoi kieltään niin oivan tunnistettavasti, ettei voinut erehtyä, vaikka ikäeroa oli kaksi sukupolvea. Pertti Tolvanen tarinan eteenpäinviejänä piti huolen siitä, että katsoja tunsi olevansa mukana historiassa. Mukavasti katsojat myös osallistettiin tarinaan, milloin tervehtimällä presidenttiä kuorossa sotilaallisesti, milloin sihisemällä Tamminiemen kiukaana. Oivallista. Ja hauskaa. Oikeasti.

Kekkonen oli minulle neutraali henkilö, se tuttu kalju presidentti, joka ei minua paljon koskettanut. Vaikka legenda kertookin, että olen istunut Kekkosen sylissä. Vajaan vuoden ikäisenä junassa, Kekkonen oli tuolloin pääministeri. Herra pääministeri oli ihastellut vastapäisellä penkillä äitinsä sylissä istuvaa pikkuneitiä ja pyytänyt polvelleen istumaan. Tarina kertoo, että niin minä siinä istuin. Todisteita ei ole. Mielessäni tarina on tietenkin totta, olen sen ympärille maalannut ruskean puisen junanvaunun, penkit vastakkain ja matkustajien yläpuolelle verkkohyllyt. Hytkeen ja kolkkeen. Ja verkkaisen etenemisen.

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Kekkosen sylissä istunut! Tulee mieleen laulu “Kreivin sylissä istunut”, mutta siinä laulussa oli isompi likka.
    Teattereilla on selkeä työnjako: talvella ammatti- ja kesällä harrastajateatterit. Kaksi erilaista toimijaa ihmisten iloksi ja virkineeksi. Tarpeellisia molemmat.

    • Leena Raveikko

      Kesäteatteri on niin paljon muutakin kuin näytelmä. Se on kyläyhteisön kollektiivituotos, yhteishengellä ja varmasti huumoripitoisilla ennakkotapaamisilla aikaansaatu esitys, muidenkin nautittavaksi. Monesti sitä hämmästyy korkeatasoisuutta. Mitä kykyjä kylämme piilottelevatkaan!

  • Jaana Valta

    Mukava kun viihdyit teatterin seurassa. Talvi ja kevät harjoitellaan, jotta katsojat saisivat mukavan kokemuksen kanssamme.
    Mukavaa kesän jatkoa toivottelee serkkusi Jaana = Sylvi Kekkonen / karhu / Mauno Koivisto

    • Leena Raveikko

      Sylvi oli sekin hienosti toteutettu rooli. Hän oli porukan järkevä, hieman eteerinen hahmo. Juuri sellainen, jonka voi kuvitella suuren miehen taakse. Tulee mieleen Frederika Runeberg, turhan vähän julkisuutta saanut aikansa viisas, kielitaitoinen nainen. Intoa sinulle kesäteatteriin jatkossakn, Jaana!

Jätä kommentti

*