KEKRIKATASTROFI

kekrijuhlan jälkiä pienen siivouksen jälkeen (kuva: leenaraveikko)

Kekri on sadonkorjuun juhlapäivä, se oli viime viikon keskiviikko. Minun juhlani sujui aika kornisti. Allakassani oli lukenut: uusi koti, uusi elämä. Olin nukkunut muutaman tunnin yön roudattuani muuttolaatikoita kolme päivää (ja lähes yötäkin) pitkäksi venähtäneen remontin keskelle. Muutaman kerran heräsin yöllä ruminaan, mutta käänsin vain kylkeäni. Jospa uudessa kodissani kuuluu asiaan rumista öisin, siihen on vain totuttava.

Totuus valkeni aamuvarhaisella varaston ovella, olin hakemassa eväsvihanneksia pakastimesta. Varastossa sijaitsi myös uusi kylmiöni, jonka hyllyt olin täyttänyt mehupulloilla, hillo- ja kurkkupurkeilla. Näky pysäytti uniset silmäni tapeiksi seipään nokkiin, olisin puhjennut parkumaan, jos olisin jaksanut. Kylmiön raollaan olevista ovista valui punaista hilloa ja mehua lattialle suureksi lammikoksi. Kuin härkä olisi huoneessa teurastettu. Siivottavahan se sotkui oli, ei ollut aikaa märistä (pohjalainen sana). Uusi elämäni ei todellakaan alkanut auvoisesti.

Oma mokahan se oli, en ollut tarkistanut hyllyjen olevan kunnolla paikoillaan ennen kuin rupesin niitä lastaamaan. Työpäivä kului rattoisasti selvitellen vakuutuksia, isännöitsijän osuutta asiaan, kosteusremontin järjestelyä. En jaksanut vastata mitään työtovereiden kysymyksiin: joko olet muuttanut/viihdytkö uudessa?

Kaikki, jotka ovat muuttaneet isommasta huomattavasti pienempään kotiin, tietävät mikä mahdottomuusprosessi on käytävä läpi. Tavarat eivät pienene, vaikka tila pieneneekin. Jotkut ovat parempia siinä, miten osaavat luopua tavaroista, toiset eivät. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Mutta nyt on pakko. Pöytäliinojakin on iso pahvilaatikollinen. Toinen kynttilänjalkoja. Ja yksi tyhjiä kansioita ja muovitaskuja. Mihin hittoon niitä ikinä tarvitsen?

Töissäkin kohtalo oli päättänyt, ettei uusi elämäni suju ongelmitta. Kulkukorttini herkesi toimimasta ja juutuin torstaina päivän päätteeksi työpaikalle. Sama ongelma seuraavana aamuna töihinpääsyn kanssa. Pahuksen digitekniikka. Olisi tavallinen avain, niin ei olisi tällaisia ongelmia, tai talossa edes talonmies, joka tulisi avaamaan oven. Kun kulkukortti sitten lopulta toimi, havaitsin viikon työtuntien kadonneen kuin pieru Saharaan. Voi ei, selvitä nyt sitten sekin.

Normaaelämän oli jatkuttava. Ja pyykit pestävä. Olin pyytänyt putkimiestä kytkemään pesukoneen seinään. Mutta mitä hiivattia! Vesi lainehti lattialle. Hajusta päätellen kyseessä oli poistovesi. Millainen koulutus oikein putkimiehillä on? Ei auttanut muu kuin työntää pyyhkeitä koneen taakse lattialle vettä imemään. Sain pyykit pestyä.

Sunnuntai-iltana ajattelin, että normaaleja asioita on tapahduttava pikkuhiljaa uudessa elämässäni. Ei vain näitä katastrofeja. Päätin lähteä elokuviin. Eteisen lamppu sammui vetäessäni kenkiä jalkaani. Auts! Liian kuuma. Mutta en saanut kättäni ulos kapeasta lyhdystä, vaan sormukseni juuttui lyhdyn sisällä olevaan koukkuun. Sormi oli turvonnut kylmiökatastrofin aiheuttaman sirpalehaavan vuoksi eikä sormus irronnut. Siinä roikuin vertavuotava käteni eteisen lampussa.

No, ennätin elokuviin (maalattu animaatio Vincent van Goghista). Elokuva oli varmaan hyvä, mutta minulla ei ole siitä oikein käsitystä. Nukahtelin tuon tuosta. Uuden elämän tuoma väsymys vaati veronsa.

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Kekriin on manattu kaikki pakanalliset Halloweenvoimat, ja ne ovat näköjään ottaneet sinut pyöritettäväkseen.
    Samat voimat ovat pesiytyneet remonttihommiin. Taitaa olla harvinaista, että esimerkiksi jokin veden kulkuun liittyvä remontti onnistuisi.
    Mutta eikun eteenpäin kohti uusia haasteita!

  • Leena Raveikko

    On niin lohdullista, että myrskyn jälkeen on taas tyventä… Nyt tässä pohdiskelen, että miksi ihmeessä maksan vakuutusmaksuja, kun korvausten saaminen on kiven alla. Petoksesta heti epäilevät, sekös ottaa kunnian päälle…

  • seija sanaleikkimökistään

    Joopajoo! Onhan se selvää, että ihminen kuokkii, kitkee, lapio, möyrii ja tonkii selkä vääränä koko kesän kasvattaakseen syötävää, käyttää syksyllä kaiken liikenevän aikansa niiden keräämiseen, roudaamiseen, kuorimiseen, pilkkomiseen ja valmistamiseen ja sitten särkee purkit ja pullot tahallaan saadakseen narrattua vakuutusyhtiöltä pienen korvauksen. Joopatijoo!

Jätä kommentti

*