KESÄAAMUJA

Voikukat, nuo vihatut ja rakastetut! (kuva: leenaraveikko)

Aamut ovat mun juttu. Kesäaamut erityisesti. Valo herättää jo ennen kuutta, kroksit jalkaan ja uimaan. Naapureilla vielä verhot tiukasti alhaalla. Rannan joutsenet väistävät kohteliaasti hieman sivummalle. Vesi on lämmintä hunajaa, ihanasti ihon pinnalle jäävää eliksiiriä. Hiljaisuus, jota täyttää lokkien yksittäiset kirkaisut, ruohikossa rapisevat rastaat.

Jooga venyttää raajani kauemmas kehosta, taittaa jäykät polvet linkkuun, kiertää rankaani ihanasti korkkiruuville. Voi miten kehoni tästä nauttiikaan. Ja hengitys hidastuu, tasaantuu säilyen verkkaisena koko aamupäivän. Keitän teen ja kiikutan sen pergolaan. Villiviinien varjossa siemailen sen ja herkistyn siivekkäiden aamukonserttiin. Aamu aamulta se vaitonee, muusikot ovat jo pesänsä rakentaneet, jälkeläisensä saaneet. Ei ole enää syytä keimailla. Mutta kyllä se minulle kelpaa.

Hyppään pyörälleni ja ajan kerhotalolle kutomaan. Aamusta siellä on viileää, päivällä peltikatto tekee vintin pätsiksi. Viskelen sukkulaa ja kuuntelen avoimesta ikkunasta mehiläisten pörinää. Kylään tuotiin pesiä hunajan toivossa, ihanasti ne surraavat. Minäkin rakensin pörriäisille motellin, ei ole vielä yöpyjiä näkynyt. Pitikö se laittaa aurinkoiseen vai varjoisaan paikkaan?

Aamua riittää. Poljen takaisin pergolaani nauttimaan aamupäivän ahkeruuskuppia. Kahvia ja korvapuustia. Huikkaan huomenen naapurille, vastauksena uninen urahdus.

Kahvin kera ihailen kesän kukkakirjoa: metsäkurjenpolvet, tervakukat, koiranputket, hiirenvirnat, kaikki. Mistä ne juomansa saavat, kun hellettä on kestänyt jo monta viikkoa. Yön kastetta varmaan siemailevat. Vähään ovat tyytyväisiä. Voikukista jäljellä enää lumoavat hahtuvat.

Nurmikko pitäisi leikata. Vitsi, stressiä pukkaa jo aamukymmeneltä. Pari syvähengitystä, vielä on kesää jäljellä. Vihreitä kiireettömiä kesätunnelmia lukijoille!

(tämä blogi on kirjoitettu jo juhannuksen aikoihin, silloin sivulta levisi eteeni teknisiä kompastuskiviä.)

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Hyvältä kuulostaa tuo kesäsi. Hienoa!

  • seija sanaleikkimökistään

    Siinäpä oli kaikki kesän herkut! Ei sanaakaan sinilevästä, itikoista tai paarmoista, mustista kynnenalusista, linnunpaskoista puutarhatuoleilla. Kesällä on monet kasvot.

  • Leena Raveikko

    Kesän kopeat kasvot saavat pysyä piilossa ainakin tänään, kesäloman kynnyksellä. Kyllähän ne välillä yrittävät kurkkia sieltä naamarin takaa, mutta otan pari syvää hengitystä ja huokaan: neljä viikkoa!!!

Jätä kommentti

*