LA VIDA DE FRIDA

Fida Kahlon keittiössä (kuva: leenaraveikko)

En uskonut, että kotikaupungissani Kuopiossa voin käyttää joskus sanontaa: Nähdä X ja kuolla. Mutta Kuopion Kaupunginteatterin Frida sai minut näin huokaamaan.

Tämä loistelias teatteriesitys sisältää harmonisesti ja onnistuneesti monta kulttuurilajia: tiiviin ja elävän tekstin, hienosti tulkittua eteläamerikkalaista musiikkia ja laulua, värikylläistä tanssia, teatterin uutta tekniikka hyödyntäen kuvat harsokankailla ja uskomattoman lahjakkaan näyttelijätyön Frida Kahlon elämäntarinan tulkinnassa. Virpi Rautsiala pääosassa  kuljetti katsojat läpi Fridan lyhyeksi jääneen elämän, jossa hän käänsi vastoinkäymiset taiteeksi, kipunsa vahvoiksi kuviksi. Hänen koko elämänsä Diego Riveran, valtavia seinäfreskoja maalanneen “Pullukan” rinnalla oli taidetta, ainakin meille taiteenharrastajille se sellaisena tarjotaan.

Frida (ainakin näytelmässä) sanoi Diegon olevan kärsimyksistä se suurempi, kipeämpi kuin nuorena vammautuminen. Diegon sisällä asui vaimoaan pettävän kommunistin lisäksi juntti. Hänhän ei osannut ääntää edes vaimonsa nimeä oikein, vaan äänsi H:n kuuluvasti. Hyvä oivallus, kuten myös amerikkalaisten toimittajien esittäminen aivottomana sopulilaumana, Rockefeller typeränä keikailijana. Fridan erinomaisuus korostui näin tyylikkäästi.

Esitys valotti Fridan tunne-elämää, hänen naisen ytimeen porautuva taiteensa jäi sivuseikaksi. Eläessään hän joutui usein tyytymään rouva Riveran osaan, kulkemaan machomiehensä varjossa, vaikka Diego häntä suurena taiteilijana pitikin. Kärsimyksensä ja kipunsa hän kiteytti raadollisesti maalauksiinsa, joita oli näytillä Helsingissäkin kymmenisen vuotta sitten. Vaikutuin niistä jo silloin. Niin vahvasti, että unohdin lompakkoni taidemuseon kahvilan pöydälle. (Josta se ystävällisesti oli korjattu talteen haettavakseni!)

Vierailin muutama vuosi sitten Mexico Cityssä Fridan sinisessä talossa. Saatoin vain kuvitella taitelijaelämää noiden värikkäiden seinien sisällä. Seinällä roikkuivat yhä Diegon XXXXL-kokoiset haalarit, esille oli asetettu myös Fridan tukisidoksia, kenkiä ja jalkaproteesi maalaustelineen ja riemunvärikkäiden mekkojen lisäksi. Eniten minua kuitenkin viehätti hänen keittiönsä, josta puuttuivat vain tuoksut ja ruoka-aineet. Keittiökin oli kuin suuri taideteos, hänen elämänsä makuinen.

Suotta eivät katsojat taputtaneet kämmeniään nahattomiksi seisaaltaan näytelmän jälkeen. Esitys sen totisesti ansaitsi, tunsin, että Stendahlin syndrooman oireet olivat puhekamaisillaan! Tunsin itseni täysin alipukeutuneeksi katsomossa, jossa oli naisia Frida-kukka hiuksissaan, huivi päässään, värikylläiset käsimaalatut kengät jalassaan. En arvannut, että on alkanut Frida-ilmiö! Siinä meille mustiin ja harmaisiin pukeutuville pikkuvinkki kohti kesää kuljettaessa!

Kommentit

  • Seija Hämäläinen

    Upea ja hyvin taustoitettu kuvaus esityksestä, jolla Kuopion kaupunginteatteri näyttää koko valtakunnalle sen, että täällä tehdään korkeatasoista taidetta.

Jätä kommentti

*