Kello oli 2.30, heräsin lanttukukon kiekaisuun: Olen valmis. Silmät ummessa uunille ja virta pois. Keittiössä taivaallinen tuoksu.
Lanttukukon ystävät vain ovat vähissä. Monenako vuonna vein työpaikan kahvipöytään elokuussa lanttukukon kertoakseni sillä, että sadonkorjuuaika on käynnissä, nauttikaa siitä ystävät. Mutta takaisin kotiin sain sen kainalossani kiikuttaa, vain joku oli ruiskuorta päältä vähän raaputtanut. Ei kelpaa kukko.
Nykyajan ruuat ovat sellaisia, joiden nimissä ässät suhisevat kahdeksalla skaalalla. Ennen vanhaan löytyi suurien kauppojen ilmaisjakelulehdistä käteviä arkireseptejä talteen leikattavaksi. Vaan ei löydy enää. Niin ovat eksoottista eväskuvaa pullollaan. Kauppaan (siihen lehden lähettäneeseen) pitäisi mennä tarvikkeita etsimään. Ei ole hyötyä oman kasvimaan rakkaudella kasvatetuista eläteistä.
Tein lanttukukon kalakukon reseptillä. Lanttua ja silavaa sisään ja ruiskuori päälle. Uuniin viideksi tunniksi. Aaaah! Tänä vuonna tein yhdistelmäkokeilun. Jääkaapista löytyi chutneytä (sen tekemiseen kun pystyi upottamaan sylillisen raparperinvarsia, ohje savon sanomista). Lompsautin chutneytä kukkopalan selkään ja gourmet oli valmis. Siitä vain vinkkiä ottamaan keittiöchefit! Ovat kilvan kehuneet. Lanttukukon ystävät nimittäin.
Mutta niitä ystäviähän on vähän. Me voisimme perustaa kerhon, onhan kaikenlaisia harvinaisesineiden kupla- ja rättisitikkakerhojakin. Onhan olemassa kirjallinen kerho perunankuoripaistoksen ystävillekin. Siitä on kirjakin ja jopa elokuva. Hyviä olivat molemmat. En ole perunankuoripaistosta maistanut, mutta lanttukerhomme toimisi varmaan hyvin. Voimme siinä syömisen ohella lukea kirjojakin. Aloittaa vaikka tuosta perunankuorikirjasta. Ja jakaa lukukokemuksiamme.
Eino J. (maallikkona)
Mainio kotiruokavinkki! hyvä kuva
Onko oikea lanttukukko hieman makea? keitoissa lanttu lämmityksen jälkeen on sitä, tai tunne. Hyvä kahvileipä siis ja jälkipalakin – trendiruokaa
Suomeen(kin) on rantautunut voimakasmausteinen ruoka – oikeastaan turhaan. tarpeettomasti. Miksi?
Mausteiden tarkoitus on, alkuaan ajattelin että peittää kuumassa ilmastossa pilaantuneen lihan maku (sitäkin), mutta tuottaa hikoilua, mikä jäähdyttää paahteessa kehon oloa. Pakkasilla ja kylmänä kesänä hikoilua ei tarvita, on oikeastaan pakkasilla vaarallista.
Suosin siis lähiruokaa ja vähämausteisia, siis alkuperäisiä, ruoan makuja. Jos viintä tai olutta ottaa ruokajuomaksi, senkin maku ja aromit maistaa.
porkkanan juuria
Makea… liekö tuo. Jos laittaa ripauksen siirappia niin on makea. Mutta käy hyvin kahvileivästä. Olen samaa mieltä, Eino, kanssasi siitä, että ruuan oma maku pitää säilyä maustettaessa. Muuten on jotain pielessä. Liialla chilillä saa pilattua ruuan kuin ruuan.
Eino J. (maallikkona)
mausteista vielä …
totesin 40 v sitten kouluaikaan oppilaitoksen ruokalan annoksia arvioineille, että kaikki ruoathan maistuvat samalta kun te lisäätte kaikkeen ketchupin (ja pöydässä oli myös sinappi) ja muuta vastaavaa teollista makua sekaan (aromisuolat jne.) … ehkäpä näin tehdään vielä nykyisinkin – kaikilla mausteilla ?
seija sanaleikkimökistään
Lanttukukkoa en ole koskaan tehnyt, mutta kaikki konstailematon, lähiraaka-aineista tehty ruoka on hyvän makuista, ravitsevaa ja muutenkin terveellistä.
Nykyresepteissä jokaiseen ruokaan pitäisi sekoittaa kaikkea mahdollista, lihaa, kalaa, hedelmiä, juureksia, suolaa ja sokeria ja kaikkia mausteita. Ei ole selkeitä ruokia vaan kuin olisi viikon jämät kerätty jääkaapista ja pistetty samaan mössöön.
Erittäin kallista, vaivalloista eikä mikään maku pääse esille omana itsenään niinkuin lanttukukossa.
Ehkä työkaverisi ovat pelänneet lanttukukkosi vievän kielen mennessään, eivätkä ole sen takia sitä maistelleet.
porkkanan juuria
Eikun pelkäsivät mahan menevän sekaisin. Mutta se kuuluu asiaan. On häveliääksi elämä mennyt, jos ei ilikiä edes kotonaan pieraista. Jätetään mieluummin syömättä.