MIKSI LAPSEMME EIVÄT OPI PUHUMAAN

Uutiskynnyksen ylitti vihdoin havainto siitä, että lapset eivät opi puhumaan, koska vanhemmat ovat mieluummin somessa kuin vuorovaikutuksessa leikki-ikäisen taaperonsa kanssa. Olen vain odottanut, että tämä pommi poksahtaa. Nyt minusta tuntuu kuitenkin, että kyseessä oli vain uutispiikki, joka ei poikinut sen kummempaa.

Olen ollut huolissani asiasta jo kauan. Visuaalisen aistimaailman osuus lasten elämässä on kasvanut mittaan mittaamattomaan kielellisen tarjonnan ja puheen kustannuksella. Tietokoneet tulivat koteihin jo 80-luvulla, silloin jo huomasin omien jössiköitteni kohdalla sen, kuinka ne vetävät puoleensa. Onneksi kuitenkin leikki, kirjat ja niiden lukeminen kiinnostivat myös, kun vain kehtasin lattialle kyykistyä. Mummi oli uskomattoman lahjakas ja ahkera leikkijä, minä äitinä usein niin väsynyt, etten jaksanut muuta kuin lukea ääneen ja kertoa tarinoita. Ja niitähän riitti!

80-luvulta tähän päivään on tapahtunut paljon. Lapsilla on omat puhelimet, perheessä tabletti ja kaksi sekä tietokone peleille. TV:n lastenohjelmat ovat pitäneet pintansa, niiden arvo tosin on laskenut, koska niitä ei tarvitse enää odottaa kuten aikanaan. Nythän ne voi katsoa netistä milloin haluaa. Kun vain pääsee linjoille vanhempien tyydytettyä sometarpeensa.

Kun uutinen muutama viikko sitten tiistai-illan uutislähetyksessä julkaistiin ja sen jälkeen myös sanomalehdissä, tarttui siihen keskiviikkoillan Radio-Suomen Pyöreä pöytäkin. Kuuntelin ohjelmaa puolella korvalla auton ratissa. Keskustelemassa (äänen perusteella) nuoria sanavalmiita henkilöitä, joista tunnistin Maija Vilkkumaan. Hän purkautui tuohtuneena, että kyllä tässä nyt vanhempia syyllistetään. Tuskin pitää paikkaansa. Siihen nuori miesääni, että joo, olen samaa mieltä. Kyllä 3-vuotiaat juttelevat ihan liikaakin!

Ihanko totta? Minä en ole tavannut 3-vuotiaita, jotka puhuisivat liikaa. Tapaan työkseni sellaisia, jotka puhuvat liian vähän, jos ollenkaan. Olen kyllä tavannut puheliaita leikki-ikäisiä ja nauttinut, voi että olen nauttinut heidän jutuistaan, kysymyksistään, päätelmistään, kommenteistaan. Toivon vain, että heidän sanavalmiutensa ja -kekseliäisyytensä säilyy, sillä kumma kyllä, se pyrkii tyrehtymään viimeistään esikouluiässä. En ryhdy arvailemaan mistä se johtuu.

Mutta on aivan oikeasti totta, että nykyisin lapset puhvat vähemmän. Uskon näin kommentoinutta kokenutta lastentarhanopettajaa, joka on havainnut päiväkotien lapsiryhmien olevan nykyisin melko hiljaisia. Pitäisi huolestua asiasta, totta ihmeessä pitäisi. Ja tehdä asialle jotain. Kun se on niin helppoakin. Ei tarvitse kuin napsauttaa kännykkä äänettömälle ja laittaa se eteisen hattuhyllylle odottamaan, kunnes taapero on nukahtanut. Hyvässä lykyssä heitä tuhisee sängyissään useampikin.

Minä puolestani en nukkunut yöllä hyvin, liekö syy täysikuussa vai uutisessa, jonka mukaan vanhemmat ovat kiikuttaneet leikki-ikäisiään ohjelmointikurssille. Meinasi iltatee mennä väärään rööriin! Ulkonahan heidän pitäisi olla temmeltämässä eikä “pilkkomassa pelejä pieniin yksiköihin”.

Kommentit

  • Seija Hämäläinen

    Kiinnitin huomiota samaan uutiseen ja olen jo kauan ihmetellyt vanhempia, jotka puhuvat härpäkkeisiinsä ollessaan lastensa kanssa leikkikentillä, työntäessään vaunuja jne. Jutun luettuani päätin terästäytyä isovanhempana. Enää en hyväksy epämääräisiä vastauksia kysymyksiini, vaan haastan lapsenlapset sanamittelöihin. Siihen löytyy lukemattomia tilaisuuksia aivan tavallisessa arkielossa. Meillä isovanhemmilla on suuri vastuu ja valtaakin asiassa. Ja ennen kaikkea, meillä on rikas kieli hallussa.

  • Arja Hakala

    Kyllähän lapset puhuu, ja kaunista suomenkieltä, kun vain vanhemmat keskittyvät kuuntelemaan.

Jätä kommentti

*