MINNA, EXTREME JA KIRJAT

Minna, puistonsa keisarinna (kuva: leenaraveikko)

Minna tuskin harrasti extremeä, ainakaan fyysistä. Hän oli täysin urbaani kulttuurin henkilöitymä, puhuttiin aamulla radiossa. Viisaana ja rauhallisena hän katselee tänään kaupungille pylväänsä nokasta. Topakka hän oli, kielensä irtosi rajuunkin kritiikkiin. Extreme oli hän kielenkäytöltään.

Minnan puisto oli lapsuuteni leikkipuisto. Asuimme siinä kulmilla. Minnan puiston halkaisi Maljapuro, liejuinen syvä oja, joka kiihotti meidät kersat extreme-temppuihin. Hyppelimme ystäväni kanssa reunalta toiselle sen yli useammankin kerran. Yhtenä onnettomana päivänä sattui niin, että putosin puroon kainaloitani myöten. Muistan, että oli vaikeaa könytä ylös siitä upottavasta liejusta. Päästyäni kuivalle maalle havaitsin äidin neuloman violetin villatakin olevan täynnä jonkin sortin juotikkaita. Hyi hitto! En uskaltanut kertoa äidille extreme-harrastuksestani, vaan pesin takin itse kylpyammeessa.

Kymmenvuotiaana en yhdistänyt Minnaa kirjoihin. Hän oli vain se paksu mummo puiston patsaana, muistutti paikallista kalakukkoleipuria. Mutta kirjat olivat vahvasti elämässäni jo tuolloin. Minulla oli nimittäin kirjabulimia. Jemmasin kotona kirjoja pulsaattoripesukoneen sisälle, koska äiti oli kieltänyt kantamasta niitä kassikaupalla kirjastosta. Ahmin niitä  iltaisin katulampun valossa salaa. Äiti varotteli jatkuvasti silmien menemisestä. Kirjat kuuluivat aina kaikkien pienimuotoisten extreme-seikkailujeni matkavarustukseen. Luin kirjoja puissa istuen (Väinölänniemellä), kallioilla lojuen, pyörämatkojen etapeissa.

Kirjan otin mukaan myös silloin, kun karkasin kotoani sulatettuani teräskattilaa hellalla. Unohdin sen nimittäin kiehumaan kun lähdin uimaan, haju oli kamala. Jätin pöydälle pankkikirjani ja kirjeen äidille: osta uusi kattila näillä rahoilla ja maksa sähkölasku. Karkupaikkani oli Puijon metsä (jossa samoiluista Minnakin on tekstiä kirjoittanut), luin siellä karkukirjani, söin eväät ja palelin. Hämärässä tulin toisiin ajatuksiin, palasin rikospaikalle. Äiti ei ollut ollenkaan vihainen, sitä ihmettelin.

Minnan puiston laidalla oli “Maljapuron yliopisto”, nykyisin se toimii päiväkotina. Tuo yliopisto oli koulu, jossa ei koskaan ollut oppilaita. Eipä tietenkään. He kävivät kouluaan samaan aikaan, kun itse istuimme Asemakoulun pulpeteissa. Eivät siis iltaisin. Jotenkin tuo yliopisto oli mystinen paikka. Puiston nurkalla oli kioski, josta kävimme ostamassa pennin nalleja aina kun jonkun pennin kadulta löysimme. Sen ajan ainoita irtokarkkeja.

Minna tuo siis mieleeni lapsuusmuistoja. Jotenkin muistelen, että tuohon aikaan Minna olisi katsellut Puijolle päin. Muistan ehkä väärin, kaupungille hän syynäilee. Tuskin patsasta on käännetty. Kuitenkin patsaan nähdessäni ajattelen aina, että se on väärin päin. Minnalla on syntymäpäivä ensi viikon tiistaina. Kohotan maljan hänelle, liput salkoon ja kunnianheilutuksia hänelle tuonpuoleiseen!

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Eläväntuntuista ja mielenkiintoista tarinaa Minnan hameiden liepeiltä.
    Uusi sana extreme-kielenkäyttö, tuon jos vaaliehdokkaat kuulevat, kohta sitä kuulee joka toisessa lauseessa.

  • Leena Raveikko

    Niin ja ei ole rajoja tuolla ehdokkaiden sanankäytöllä. Näkyi olevan paikkallisessa ilmaisjakelulehdessä juttu siitä, mikä musiikki kutakin ehdokasta kiinnostaa. Sehän onkin keskeistä tässä vaalitouhussa. Eli ehdokkaana on oltava valmis esittämään mielipiteensä kaikista mahdollisista asioista, viis siitä liittyykö se politiikkaan vai ei. Mieluummin ei.

Jätä kommentti

*