MINUN VUODENAIKANI

kuva: leenaraveikko

Olen syntynyt syksyn kynnyksellä. Väittävät, että syntymäajalla on merkitystä sille, missä vuodenajassa ihminen tuntee olevansa kotonaan. Minun kotini on ehdottomasti syksyssä. Sen sumuisissa aamuissa, värejä hakevissa puissa, pihlajanmarjoissa, joiden seuraan katoavan pihapiirin lintujen suihin, aronian happamassa makeudessa, sienissä, jotka joutavina mätänevät sammalikkoon ja niissä jotka päätyvät pannulle levittämään tuoksunsa tupaan.

Syksy rauhoittaa levottoman ja kiihkeän kesän jälkeen. Aamuinen uimavesi ei vielä koske jalkoihin mutta räväyttää silmät totisesti auki. Miten suloista onkaan uinnin jälkeen kääriytyä villasukkiin ja fleeceen, silmäillä teekuppi kourassa ikkunan takana jököttävää tyhjää omenapuuta, pensaita ja kasvimaata, joka odottaa nurinkääntämistä.

Syksy on aina ollut minun juttuni. Silloin katsastelen eteenpäin: mitä uutta tulevaan talveen ja sen pimeisiin iltoihin. Menovinkit, kansalaisopiston kurssit, matkahaaveet. Pimeys on juuri sitä varten, että voin sytytellä kynttilöitä, lyhtyjä ja suolalamppuja sitä puhkoakseni. Pimeys on lempeää, se auttaa näkemään omat pienet rajani, oman reviirini, se peittää runsauden, keskenään riitelevät värit, se luo pienen esteettisen kohdun, jossa voin tunnelmoida omassa itseriittoisessa seurassani.

Syksyssä on jotain suloisen autistista, käpertymistä sisäänpäin. Auki olevassa radiossa sanotaan juuri, että puut aistivat lämmön ja valon lisäksi kosketuksen. Liiasta kosketuksesta oksat kuolevat. Mitä tapahtuu niille puille, joita jotkut käyvät halaamassa. Pitävätkö puut siitä, vai edistääkö se niiden elämän loppumista? Ihmiset saavat puun halaamisesta itselleen jotain uudistavaa, mutta kysyykö kukaan puilta, mitä ne siitä saavat…

Haluan säilöä tämänkin syksyn itseeni silmilläni ja korvillani. Säilömääni haluan nautiskella silloin kun räntä piiskaa naamataulua ja läpäisee kulahtaneen sadeviitan. Ah, sekin itse asiassa on juovuttavan ihanaa!

Kommentit

  • seija hämäläinen

    Syksylaulu, siinä on kaikki syksyn sävelet, värit, maut ja tuoksut ja kosketukset.
    Ja sitten vielä se jokin: !kivihreän vuoren / asuja hirvi / tajuaa syksyn / lehden putoamatta / omasta huudostaan (Yoshinobu)

Jätä kommentti

*