MUMMIN POLVET TIUKILLA

Hoplopin verkkoviidakko hengästyttää (kuva: leenaraveikko)

Kävin kolmivuotiaan lapsenlapseni kanssa Hoplopissa. Ensimmäistä kertaa astuin tuohon sisätiloissa olevaan kiipeily- ja liukumäkimaailmaan. Ei hassumpaa. Omien mukuloideni kanssa tuli koluttua kaikki tuonnoiset pomppulandiat: Kesämaa, Tervakoski, Jukujuku-maa ja sitten kaikki mahanpohjavispauslandiat. Nuo kolme ensinmainittua olivat suosikkejamme. Niissä sai aikuinenkin kiipeillä, pomppia jättipallon päällä, laskea liukumäkeä vesi roiskien ja kylpeä pallomeressä, kun muiden silmä vältti. Oli hauskaa. Katalyyttikieputuslandiat eivät niinkään ihastuttaneet, kun sukuvikana on pyörimisen aiheuttama pahoinvointi.

Tämä Hoplop oli ihan jees. Mutta kyllä se yhdellä kertaa tuli taputeltua. Kolmivuotiaani oli puolessa tunnissa poiminut paikan kartan päähänsä ja sen jälkeen meni kuin orava verkoissa eteenpäin. Yritin pysyä perässä kontaten nivelrikkosilla polvillani tunneleissa reppu selässäni (kamera tietenkin piti olla mukana). Hyvä etten juuttunut tukokseksi putkeen. “Mummi odottaa täällä risteyksessä”, huokasin paita märkänä ja jäin istumaan johonkin verkkotasanteeseen, josta oli näkymä kuuteen ilmansuuntaan. Mutta eihän poikaa missään näkynyt, ääni kuului sieltä täältä ja naurunremakka välillä kun katseemme kohtasivat. Pakko oli luottaa paikan turvallisuuteen, eihän siellä minnekään putoamaan pääse.

Kolme tuntia hurahti. Ajattelin, että vähemmällä pääsen, kun annan sulkemisajan ratkaista kotiinlähdön. Ei tarvitse kuuroille korville kailottaa: Hei, nyt lähdemme iltapuuron keittoon! Nimittäin se näytti olevan varma keino saada pikkuipana katoamaan näköpiiristä. Tunnistin aikuisten joukosta poikieni luokkatovereiden äidin, joka huokaili: Ei tätä lapsenvahtina oloa usein jaksa!

Ei varmaan Hoplopissa. Paljon näytti kahvilassa olevan vanhempia, jotka tappoivat aikaa kuka mitenkin: lukemalla, olemalla netissä ja seurustelemalla. Elämäntapa sekin.

Kolmivuotiaani isä oli asiaa pohtinut hänkin. Sanoi ihmettelevänsä, miksei hoploppien yhteyteen rakenneta lasiseinän taakse vanhemmille (ja isovanhemmille) kuntosaleja, joissa he voisivat katse-etäisyydellä jälkasvustaan huolehtia omasta kunnostaan, eikä aika menisi punaiselle ristille. Nimittäin kun siellä tunneleissa ja likumäissä ei oikein montaa kertaa jaksa täysin rinnoin peuhata mukana.

Kannatan ehdotusta. Nyt kun Hoplop muuttaa Kuopiossa uusiin laajempiin tiloihin, toivottavasti tämäkin puoli asiaa on huomioitu…

Kommentit

  • Lapsen äiti

    Parempi jättää menemättä, jos ei jaksa lasta vahtia. Turvallinen paikka, mutta kyllä 3v. lasta pitää vahtia. Lapset ovat aikuisten vastuulla. Haloo. Ei se ole aikuisten rentoutumispaikka, vaan lastenleikkipaikka. Lasten kanssa tehdään liian vähän yhdessä muutenkin. Jos ei polvet kestä, pieni vinkki, älä ensi kerralla mene.

    Turha syytellä henkilökuntaa tai toisia lapsia, jos omalle murulle sattuu jotain. Koska itse sitä lasta siellä vahditaan ja hoidetaan.

    Toivottavasti uudessa HopLopissa ei ole tuoleja ollenkaan, missä laiskat vanhemmat eivät voi istua lukemassa lehtiä, vaan viettävät aikaansa lapsiensa kanssa. Itse mielelläni kärsin kipuni, kun näen lapseni ilon ja naurun. Harmi, että sinulta se meni ohi, kun mielummin istuskelit.

  • Leena Raveikko

    Sori vaan, en istunut, vaan leikin täysillä mukana, niin paljon kuin kuuskymppisenä jaksoin. Nauru ja ilo, ne ovatkin parasta, mitä lapsissa ja lapsenlapsissa on, ja huippuhetkiä ne kun naurun onnistuu jakamaan. Siihen pitää pyrkiä. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kolmivuotiasta pitää vahtia, tuskin Hoploppiin kukaan senikäistä yksin lähettääkään. Ehkä kahvilassa istuvien vanhempien lapset olivat vanhempia. Oli siellä nimittäin sellaisia vaille kymmenvuotiaitakin vauhtiveikkoja. Vahinko, että sait jutustani ihan kummallisen kuvan, samalla minusta kuvan vastuuttomana isoäitinä.

  • Seija hämäläinen

    Kiitokset Leena remakasta Hoploppikäynnistä! Aivan kuulin kuinka siellä riemu raikui, ja tunsin mummoilun tuskat ja ilot. Hauska paikka ja riemukas kuvaus. Isovanhempien ja lapsenlasten kohtaamisissa ja touhuissa on sellaisia sävyjä ja arvoja, joita ei äkkinäinen pysty tajuamaan. Nimimerkille “Lapsen äiti” toivotan ilontäyteistä tätä vuotta.

    • Leena Raveikko

      Kiitos Seija! Remakka onkin hyvä sana kuvaamaan Hoploppia. On hienoa, että on remakkapaikkoja, joissa voi talvellakin purkaa remakantarvettaan. Sitä kun pikkuipanoille kasaantuu vähän väkisinkin. Kesällä sen voi vaivatta purkaa ulkoilmassa, mutta tavella remakkapurkaus vaatii pukeutumista ja remakkatantereen etsimistä. Ja hoploppiremakkapaikassa voi ostaa vielä jätskitkin remakan välissä! Nam.

  • Esko Lovén

    Kyseisessä Remakkapaikassa on tullut käytyä jokunen kerta lapsenlapseni kanssa (kohta 5v). Toistaiseksi olen jaksanut olla menemättä kahville istumaan. Jätski- tai joku muu hetki on pidetty sitten yhdessä jos ollenkaan. Jos ukkia väsyttää, niin olen tyytynyt istuskelemaan vaikkapa liukumäen alapäässä odottelemassa huimia ja iloisia alastuloja. Lapsen vauhdissa ei todellakaan voi pysyä koko ajan mukana, jonkinlainen näköyhteys tai arvio on kuitenkin hyvä olla siitä, missä jälkikasvu seikkailee. Sieltä jostain se “ukkii” sitten kuuluu. Epäröin vielä lähteä kahden vekaran kanssa moiseen, ehkä siihen tarvittaisiin siinä tapauksessa neljä slmää, mutta ehkäpä lapset sitten myös toisiaan valvovat kuten kotonaan.
    Leenan tuntien, tuskin hän moneksikaan sekunniksi jättää lapsenlapsensa yksin ilman valvontaa. Niin harvoin kun hän pääseekään nauttimaan mummoilun iloista.
    Hyvää Hotlop vuotta kaikille!

  • Leena Raveikko

    Hoploppi on oiva isovanhempien ja lastenlasten kohtaamispaikka. SIeltä saavat iloisia muistoja kaikki. Tunneleissa konttaaminen on toki hauskaakin niin kauan kuin jaksaa. Tosin kovin isot ihmiset eivät kyllä edes noihin tunneleihin mahdu. Silloin on pakko istua siellä liukumäen alapäässä odottamassa kun muksu tulee riemusta kiljuen alas!

Jätä kommentti

*