MUMMO HUKASSA

älylaitteet ahdistavat mummoa (kuva: leenaraveikko)

Miten ihmeessä mummot selviävät tässä vaikeassa digitaalisessa maailmassa, jossa pian yhtään mikään ei ole ennestään tuttua? Kaikki on sähköistä, elämä täynnä säätönappuloita. Kun mummon puhelin pimenee, hätä saa sykkeen kohoamaan, kädet hikoamaan, pään huimaamaan. Mummolla on ikävä lankapuhelintaan. Joku nuorempi ymmärtää, että akkuhan siinä vetelee viimeisiään.

Mummo ei kuitenkaan ole ihan  eilisen teeren tyttöjä ja löytää uuden kyselemällä, kiertelemällä ja odottamalla ihan oikeasta kivijalkakaupasta. Mummo huokaa ja on tyytyväinen.

Mutta todetaan, ettei akkua voikaan liittää puhelimeen, vaikka kaikki numerot täsmäävät. Olisi liian riskialtis tämä sydämensiirto, voisi näyttö särkyä.

On siis ostettava uusi, koko puhelin, kaikki. Lapset, diginatiivit tietävät mistä, mikä, paljonko maksaa ja milloin puhelinkauppa on auki. Onhan se auki lähes yötäpäivää. Sinne. Kauppa on kuin valtava ostoskeskus, tavaraparatiisi, kaikkea saa mukaan ja verkon kautta kotiinsa. Mummo haluaa ostaa kaiken tiskin takaa, se onnistuu nytkin.

Mummo huokaa, kassissa on uusi puhelin, melkein kullanvärinen, tarjoushinnalla ostettu. Vähän tuo on isonoloinen, mummon on ostettava myöhemmin uusi käsilaukku. Mutta eihän tuo ryökäle toimi pelkän virran saatuaan. Se on rakennettava elämään. Onneksi diginatiivi jälkeläinen on vielä käden ulottuvilla ja osaa senkin. Hiki valuu, ilta vaihtuu yöksi. Laite päivittää, asentaa, lataa ja uudestaan ja uudestaan. Varmuuskopiot tehtävä, sim-kortti vaihdettava. Mummo väsähtää katsomaan näytelmää. Puhelin valvoo ja tekee työtä kaiken yötä.

Aamulla puhelin herättää, mummo hätääntyy, kun ei saa sitä hiljenemään. Sen se tekee vasta kahden tyynyn alla. Kaikki heräävät.

Mummo huokaa jälleen onnellisena uusi puhelin kourassaan. Kaikki ystävät ovat siellä panssarilasin alla, kuvat, viestit, koko maailma. Mutta pankkiin mummo ei pääse. On mentävä pankkiin kysymään että mikä avuksi. Mummo on siis yhä kusessa, diginatiivit ovat kaukana. Kyllä mummon on nyt vain itsenäistyttävä – vihdoinkin. Pankissa on jonoa ja mummo joutuu odottamaan. Sen mummo osaa oikein hyvin ennestään.

Kommentit

  • seija.hamalainen

    Mummon painajainen: Jos jokin laite tulee tiensä päähän, niin miten tehdä sinunkaupat uuden vehkeen kanssa varsinkaan jos ei ole ketään digiosaajaa läheisissä. Kun kaikki yritykset tyssäävät jo kieleen. Ei jummarra sanoja.
    Ja jopa on Kuopion Sokoksen vessaankin puhelinavaus: Soita siihen ja siihen numeroon (1e) niin sitten ovi aukeaa. Suattaa lirahtoo pissit housuun ennen kuin pääsee. Taitaa olla Tenan sponsoroima systeemi, eihän tuonne uskalla enää lähteä muuten kuin vaipat housussa.
    Voe tätä elämätä! Ruppee jo hymyt hyytymään.

  • Leena Raveikko

    juu, hymyt hyytyy vähintään siinä vaiheessa, kun mummo tajuaa, kuinka monta salasanaa pitää muistaa pysyäkseen mukana arjessa ja ajassa. Olisi pitänyt laittaa kaikkiin sama salasana: 1234, sen ehkä olisi muistanut. Onneksi kaupungissa on IT-apurit, jotka pelastavat mummon pahemmastakin kusesta.

Kommentointi on suljettu.