NOIDATKO ILKEITÄ?

Noitia liikkeellä, varokaa! (kuva: leenaraveikko)

On se kumma juttu. Vuosi vuodelta varmemmin näen peiliin katsoessani noidan. Siis silloin harvoin kun peiliin vilkaisen. Jotenkin se näyttää tutulle eikä ollenkaan pelottavalle. Olen aina pitänyt noidista.

Vaikka Hannun ja Kertun noita oli melkoisen ilkeä, saattoi hän olla poikkeus. Minusta noidat ovat hauskoja, itsenäisiä, anarkistisia toisinajattelijoita, vanhuksia, jotka osaavat irrotella ja olla oma itsensä. Noidissa on jotain kiehtovaa. Jotkut niistä osaavat taikoakin. Olisi se hienoa, jos minäkin osaisin. Mitähän taikoisin? En tiedä. Taikoisinko samoja juttuja, joita luettelen kysyttäessä mitä tekisit, jos lotossa voittaisit. En ehkä. Saattaisin taikoa jotain aivan absurdia, joka kestäisi vain hetken. Itseni pilven päälle tai dronen selkään, kesyn leijonan kainaloon, Himalajan vuoren rinteelle nautiskelemaan auringon noususta tai saattaisin taikoa itseni  valokuva-albumini parhaisiin hetkiin.

Noitia joskus vainottiin, telotettiin, ajatelkaas! Aina on tarvittu joku ryhmä ihmisiä (tai tässä tapauksessa olioita), joihin viha on suunnattu. Keskiajalla ei tarvinnut omata taikomiskykyä ollakseen noita, riitti, kun oli vähän erikoinen ja vahva erikoisuudessaan. Ja pääsi päästään! Hui!

Tunnistan kyllä noidan itsessäni, siis varokaa! Anarkistisen mummon ainakin. Ei siis ihme, että alan jo näyttääkin noidalta. Pääsiäisen koristeista noidat ovat ehdottomasti parhaita. Munia en jaksa maalata, suklaamunia en jaksa ylettömästi syödä, tiput ovat vain kananpoikia, mutta noidat! Ne herättävät uteliaisuuteni, kerään niitä pöydilleni. Samaistun niihin. Ne ruokkivat mielikuvitustani. Niille kaikki on mahdollista, huis hais vain!

Niin että leppoisaa pääsiäistä vaan! Noitien kanssa tai ilman!

 

Jätä kommentti

*