Puoli vuosisataa sitten matkustimme Jääskeläisen autolla mummolaan Kuopiosta Pielavedelle Molkanjärven tiehaaraan. Kaksituntinen matkanteko mutkamäkistä tietä bensankatkun yhtyessä linja-auton takaosasta tuuppaavaan tupakansavuun, oli yhtä kärsimystä. Oksetti jo Haminalahdessa. Mummon antamat oksetuksenestokonstit (napin imeminen ja kantapäiden pitäminen ylhäällä irti lattiasta) eivät auttaneet, vaan yökötysryöppy piti purkaa tavallisesti Talluskylän kaupalla, matkan puolivälissä. Huono olo helpotti viimeistään lopputaipaleella ukin soutaessa kesävieraita lammen yli perille.

Nyt onnibussi vie nelisataisen kilometrin matkan Oskulaan reilussa viidessä tunnissa. Tie on tasaiseksi suittu, mutkat ja mäet oiottu ja kaistoja lisätty niin, että vauhti pysyy tasaisena eikä oksetuksesta ole tietoakaan. Vaikka luin mennen tullen lähes koko matkan. Penkit selälle sopivat ja vessassakin riitti paperia perille saakka.

Kannatti lähteä. Osku on syksyllä kaksi vee, hiekka ja vesi päivän ykkösaiheet kaikensorttisten autojen lisäksi. Ja sanojen opettelu. Yhdessä täyteenleikityssä vuorokaudessa hämähäkki onnistui jo kaikkine neljine tavuineen, kolari (ko-a-i) sai lopputavunsa, kahden sanan yhdistelyjä riitti höpsöttelyyn asti. Ihmeellistä on tuo lapsen kielen kehitys! Isänsä geeniperimä ja kotona saatu altistus savon murteelle on antanut eväät ihanalle savon viännölle: pute-i (pullo), issää (lisää).

Mummolassa oli aina muistojen kultaama aurinkoinen kesä. Kuinka ollakaan, myös Oskulaan osui kesän harvinainen aurinkoinen päivä. Mummin tämän kesän ehdottomasti paras!