PUKUKOPPITERAPIA

terapiasta ei tarvitse aina maksaa (kuva: leenaraveikko)

Työpaikan pukukopit ovat kuin naisten sauna. Siellä puoli-ilkosillaan aamun kähmässä tulee puuskahdettua pahimmat päältä koppitovereille. Yksi purkautuu lastensa päiväkodin ovella leiskahtaneesta pahantuulisuudesta, toinen säähän sopimattomista vaatevalinnoista, kolmas vanhempiensa pärjäämisongelmista, neljäs tavaroista jotka taas tänään unohti kotiin. Kuka mistäkin ja kukin vuorollaan. Vuosien aikana olemme tulleet hyvinkin tutuiksi, yhden puuskahdus koskettaa kaikkia ja ajatusten vaihto on humoristisen kornia, empatialla maustettuna. Kutsun tätä pukukoppiterapiaksi. Se on ollut minulle erittäin tärkeää, jopa niin tärkeää, etten koe lainkaan tarvetta mennä maksulliseen terapiaan.

Minä olen se neljäs, joka on huolimaton ja unohtaa tavaroitaan kotiin, työpaikalle, johonkin pistäytymispaikkaan työpäivän jälkeen, mihin hyvänsä. Ei ole harvassa ne päivät, kun kuljen eilisen reittejä etsien kadonnutta omaisuuttani: eväslaukkua, ajolasejani, sormusta, avaimiani, hanskoja. Pystyn unohtamaan kotiin koko reppunikin, jonka sisällä on kaikki: avaimet, kulkukortti, rahat ja puhelin. Eipä auta kuin lähteä polkemaan takaisin. Ja heittää roskiin se nahkahanska, jonka paria ei löytynyt marketin neuvonnasta.

Olin huolimaton tavaroitteni suhteen jo lapsena. Ja kauhukseni olen havainnut tämän ominaisuuden periytyneen jälkeläisilleni. Se on ilmeisesti ominaisuus, joka täytyy hyväksyä. Sille ei mahda mitään. Vaikka aina, kun yllätyksekseni joskus löydän kadonneen tavarani, päätän, että jatkossa olen huolellisempi. Sitä “jatkossa” ei ole vielä tullut.

Männä viikolla emeritusesimieheni sanoi aamuesityksen jälkeen, että iän myötä meistä kaikista tulee enemmän tai vähemmän kehitysvammaisia. Se on aivan totta. Siitä selviää parhaiten kun on armelias itseään kohtaan.

Toivotan henkevää ja tunnelmallista joulunalusaikaa kaikille pukukoppitovereilleni. Olen iloinen siitä, että minulla näinkin upea purkupaikka ja hulvaton yhteisö jokaisen päivän aamunavauksessa. Valonhehkuista joulun läheisyyttä myös blogini lukijoille!

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Pukukopit ovat aika intiimejä paikkoja. Siellä riisutaan vaatteita pois ja siinä vaiheessa, jolloin ei vielä virkaminä(vaatteet) ole päällä, on avautumisen aika. Se on myös työ- ja siviilielämän välimaasto, aivan kuin rajavyöhyke, eikenenkään maa.

Jätä kommentti

*