Radiossa puhuttiin: Jos olisit puu, mikä puu haluaisit olla? Haastateltava sanoi: koivu.
Miksikähän puuksi minä päätyisin? Enpä ole moista miettinyt. Koivikko on kieltämättä hieno. Lempikoivikkoni avautuu polulta noustaessa Tervaruukilta Vuorilammille. Rungot olivat aikoinaan henkeäsalpaavan vitivalkoiset, mutta nyt ne ovat jo harmaantuneet. Kuten minäkin. Muistan kuulleeni, että jossain päin on pesty koivujen runkoja. Oliko se jossain antiikkisessa mielisairaalassa… Muistinikin taitaa jo harmaantua.
Koivut ovat uljaita puita, niin suomalaisia. Vaikka onhan niitä muuallakin. Muistan nähneeni niitä tundralla satoja kilometrejä junan ikkunasta matkalla Moskovasta Vladivostokiin (nyt tuskin kukaan moista matkaa edes suunnittelee!). Tuohesta saatiin aikoinaan jos jonkinlaisia tarve-esineitä, jalkineita ja vaikka kihlat mielitietylle. Pikkutyttönä olen itsekin pujotellut tuohisiivuista sormuksia. Mutta koivu ei ole mielipuuni. Olen nimittäin allerginen koivun siitepölylle ja siksi karttelen noita pian hiirenkorvia puskevia joutsenkaulaisia kasveja näin keväisin.
Lempipuuni taitaa kuitenkin olla kotoinen omenapuu. Odotan jo nyt sen alkukesän valkoista kukkaverhoa. Ja loppukesän omenoita, noita herkullisia pallukoita, joihin hukun joka syksy. Omenapuun puu on hyvin kovaa, sen olen huomannut sahatessani pois joutavia oksia. Tuosta puusta saisi nikkaroitua vaikka mitä, jos olisi vähän enemmän puutyötaitoa kuin mitä minulla on. Tulisi varmaan hieno kahva puukkoonkin.
Luin vajaa kaksi vuotta sitten Richard Powersin kirjoittamaa kirjaa Ikipuut. Siinä ihmisten elämäntarinoita tarkasteltiin puiden näkökulmasta. Kovin on lyhyt ihmiselämä, kun siitä puut kertovat. Ja kovin pieni ihminen. Kirja vain oli sellainen järkäle (yli 600 sivua), etten ennättänyt lukea sitä kokonaan laina-ajan puitteissa. Pitänee lainata joskus uudelleen.
Puut ovat vuodenaikojen peilejä. Nyt keväällä kaljuissa oksissa roikkuu lepän norkkoja. Kohta metsän puut ovat täynnä kaikenlaisia silmuja, kuusissa uusia vaaleanvihreitä kerkkiä oksien päässä. Puut näemme jokaiseen vuodenaikaan: talvella kuuran ja lumen peittäminä, keväällä horroksestaan heräävinä, kesällä koko loistossaan säiden armoilla ja syksyllä kauniisti riisuuntuvina levolle mennessään.
seija.hamalainen
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla nimikkopuu. Jos ei omassa pihassa niin metsässä. Sen voi valloittaa omakseen mistä ja minkä ikäisenä tahansa. Meillä on mökillä kaikilla oma puu. Jokaisella eri lajinen.
Leena Raveikko
Nykyisin tuoreille vauvoille istutetaan puita, mukava perinne. Olisi hienoa halata puuta, joka olisi yhtä vanha kuin minä. Miltähän se tuntuisi…
Veikko Kastinen
Puilla ja kasveilla on valtava energia, jota energiaa emme vielä osaa ”hyödyntää”.
Omenapuut vaativat ihmisen ”hoitoa”, hylättynä omenapuu ei pitkään tuota satoa.
Leena Raveikko
Minä ajattelen, että elämän tarkoitus on olla tarpeellinen ja onni on sitä, että huomaa olevansa tarpeellinen. On siis onnellista, että olen tarpeellinen omenapuulleni.
Arja Hakala
Mielenkiintoisia luettavia nämä kunkin puutarinat.
Suomen kansallispuu koivu lie suosittu kesäiseen vuodenaikaan.
Omenapuu ja muut kotipihoissa kasvatettavat puut vaativat sinnikästä työtä hyötyäkseen puiden sadoista.
Esimerkiksu syntymäpäivänsä mukaan voi valita nimikkopuunsa. Googlehaulla löytynee sivusto.
Leena Raveikko
En löytänyt sivua, vaan hukuin nettiin. Olisi ollut mielenkiintoista. Ajatella, jos se olisi ollut vaikka banaanipuu, kookospalmu…
Arja Hakala
Googleselaimella haku
Kelttiläinen uskomus
Tai
Puuhoroskooppi
Leena Raveikko
Tjaaah, se oli pähkinäpensas. Ei kasva täällä päin, pitänee lähetä halaamaan etelämmäksi… En kyllä usko horoskooppeihin, onhan noita hauska lukea…