PUUTARHANI, RAKASTETTUNI

puutarhani ojentaa minulle pionin (kuva: leenaraveikko)

Rakastettuni, puutarhani, kiihkeytesi vie minusta mehut, voimat, hengästytät, täytät äärimmilleen kaikki tuokioni, ajatukseni, omistat minut kahlitsevalla kiintymyksellä suomatta hetkenkään rauhaa keväästä syksyyn. Samalla täytät minut rauhallisella onnella, mullantuoksuisilla päivillä, ilolla omien kätten aikaansaannoksista. Tuoksut, maistut, näyt, kuulut, tunnut jokaisessa ihokarvassa, kynnenkulmassa, olet kasvanut minuun kiinni väkevillä juurillasi, olet osa minua. Enkä tiedä mikä osa, runko, lehdet vai kukat. Hymyilet väsyneistä silmänurkistani, kuulut raskaista askelistani, tunnut karheitten käsieni kosketuksesta. Sinua naurattaa nähdessäsi omenapuusta harjaamani jäkälät olkapäilläni, hiuksissani, poskellani savenvärinen pyyhkäisy, housujeni polvissa tuhansien polvistumisten jättämät reiät. Sinua naurattaa nähdessäsi että minusta on tullut kaltaisesi, minusta on tullut sinä.

Tunnen kuinka silmut puhkeavat sormenpäihini, omenankukat silmiini ja nokkosten piikikkyys luonteeseeni. Minusta on todella tullut sinä. Puutarhani, kausirakastettuni, kesäheilani, hoivaan sinua kuin imeväistä lastani, vahdin hyvinvointiasi, seuraan kasvuasi tyytyväisenä. Aivan kuin silloin, kun jäin katsomaan esikoiseni perään hänen ylitettyään risteyksen mennessään ensimmäistä kertaa yksin kouluun.

Puutarhani, sinä et vanhene. Sinä sykit ainaista nuoruuden tempoa, mahlasi uusiutuu jatkuvasti. Olet joka kevät yhtä nuori, yhtä halukas, yhtä vaativa. Mutta minä vanhenen. Temponi hidastuu, kyykkyni ei ole enää yhtä syvä kuin kaksikymppisenä, yöni alkavat yhä aikaisemmin. Et näytä huomaavan ikääntymistäni, olen siitä imarreltu.

Rakkauteni on koetuksella kesän pitkinä kuukausina, syksyllä se on jo tuhoon tuomittu. Sillä silloin olet armoton, rakkautesi narsistinen. Imet tyytyväisyyteni maljan loppuun, jäljelle jätät tyhjän, väsyneen kuoren, joka lannistuneena peittelee sinut talven alle kerättyään satosi talteen. Et huomaa, etten enää rakasta sinua, huokaisen helpotuksesta nukuttuani unia näkemättä viikon verran. Käännän sinulle selkäsi ajattelematta sinua pätkääkään koko pitkän talven aikana.

Kunnes taas keväällä viheltelet omahyväisesti: täällä minä olen, alahan joutua rakkaani! Ja minähän tulen, tulen juosten siemenpussit taskussani ja hara kädessäni. Tulen, tulen. Hetihän minä!

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Puutarhuroinnin Korkea veisu, Laulujen laulu. Vuodenaikojen kiertokulku tulee läheisemmäksi vuosi vuodelta. Puutarhuri kumartuu syvempään maan puoleen ja näkee enemmän ja tarkemmin jokaisen kierron jälkeen.

    • Leena Raveikko

      Niin, kunnes kumartuu ja taipuu viimeisen kerran maan multaiseen syliin sammalen alle. Puutarhoittuu itsekin.

Jätä kommentti

*