Haen paikkaa raskautettujen puutarhureitten virkistysleirille. Kesä on nimittäin ollut kaikessa kuivuudessaan raskas, mutta ylettömän satoisa. Päiväni menivät kasteluletkuja kanneskellessa ja vettä viruttaessa. Nyt sitten hukun satoon. Puutarhani rankaisee minua.
Eivät edes tuholaiset ole sitä löytäneet. Myyriä ei ole näkynyt koko kesänä, potut ovat siis paisuneet ja monistuneet vaoissaan, eivät edes vettä ole vaatineet. Paloaseman pusikoista pyörätielle valuneet kotiloetanat eivät ole Kolmisoppeen saakka jaksaneet lyllertää. Yhden yli kymmensenttisen mustan espanjansiruetanan yhytin, kun se nokka mökkipihaan päin yritti. Peruutin autoa hieman ja ajoin sen päälle. Anteeksi. Oli pakko. Niitä en halua pihassani nähdä.
Kun tämä hulluus, siis sadonkorjuuaika on ohi, haluan virkistysleirille. Syksynä eräänä aloin hokea itselleni: Haluan junalla Vladivostokiin, haluan nukkua junassa viikon, haluan nukkua. Tästä hokemasta syntyi runo, muutaman syksyn päästä matka oli pakko toteuttaa. Huikea matka. Eikä ollenkaan tylsä. Ja levätä sai. Eihän sitä pienessä hytissä muutakaan.
Tämänkertainen virkistysleiri voisi olla jossain betonierämaassa, jossa ei kasva mitään. Puutarhurin silmä ja mieli eivät nimittäin lepää hetkeäkään, jos ympärillä on ruokottomia kukkapenkkejä tai kuihtuneita kasvinosia. Ne on pakko riipiä ohikulkiessaan syrjemmälle. Jos työkalu on näköpiirissä, pakko haravoida pois. Kaupunkikohde voisi olla Sanghai tai Singapore. Tai jäätikkö, Grönlantikin menettelisi. Sieltä tuskin paljoa puutarhurin sormia kutkuttavaa löytyisi.
Tapahtui nimittäin taannoin 70-luvulla, että kun pyöräretkellä Kemijärven tuolla puolen saavuimme yöpymispaikkaamme, totesimme siellä meneillään olevan raskautettujen kotiäitien leirin. Ja mitä tekivät nuo äidit varhain sunnuntaiaamuna. Säntäsivät jokaiikka sankoineen metsään marjastamaan. Että on viemistä kotiväelle rentoutusleiriltä.
Niin että kahlita pitäisi raskautetut perheenäidit ja puutarhurit lomansa ajaksi. Että lepäisivät edes sen siunatun hetken.
Ukkopuutarhuri
Hyvin samanlaista täälläkin meidän puutarhassa.
Mutta eikö ole ihmeellistä, tuota kaikkea jo maaliskuussa oikein odottaa.
Puutarha ja kasvit antaa kaikesta huolimatta voimia ja mielenvirkeyttä.
Aira
Sainpa hyvän vinkin sipulien kuivattamiseen. Laitoin sipulit polkupyörän koriin kuvassa näkyvällä tavalla ja aurinkoon roikkumaan. En kuitenkaan pistänyt tarakalle ja eikun kylille ;D;D
Leena Raveikko
Yhdyn ukkopuutarhurin ajatukseen. Kumman lyhyt on puutarhurin väsymysmuisti. Ei tarvitse talitintin kuin kerran kiekaista, niin jo siemenkauppaan käy tie.
Leena Raveikko
Niin mikä tahansa ritilä tai sen riekale käy. Mökkinaapuri laittoi risalle pyykinkuivaustelineelle sipulit retkottamaan rentoina. Kuivuvat siinäkin.
seija sanaleikkimökistään
Minulla on huoneentauluna vanha kiinlainen viisaus; Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää. Puutarhaelämä on jatkuvaa yllätystä ja ihmetystä täynnä. Sato, vaikka se mieluisaa onkin, on loppujen lopuksi sivuseikka. Tärkeintä on se jatkuva kasvun ja elämisen ihmeen kihinä.
Eino J. (maallikkona)
Toivottavasti tuo lomaparatiisi löytyy jostain. Kesä taisi kuitenkin mennä mukavasti puutarhassa, välittyy tarinastasi – ja mukava varmaan muistella satoa hyödynnettäessä kesän tapahtumia ja omaa työtä.
Niinpä,
Seija muisteli oikein; kiinalaisilla on Suomeenkin rantautunut loru, mikä kopioitiin muistaakseni kouluvihkoonkin (jätän nuo hieman eritavoin olevat välivaiheet pois); JOS haluat olla onnellinen … päivän, niin … viikon … kuukauden … vuoden, niin … , JOS haluat olla onnellinen koko ikäsi, niin perusta puutarha. – voiteitä Onnellisia!
porkkanan juuria
Kyllä Seija, oikeassa olet. Ja vielä lisäksi se tunne, kun HETKEKSI saa jotain konkreettista valmiiksi: porkkanat ylös penkistä, rikkaruohot pois perunavaoista. Hetkeksi.
porkkanan juuria
Ja Einolle:
kuulin tässä taannoin radiosta lausahduksen, että ei onni ole se mitä kannattaa tavoitella, vaan ILO, se on helpompi löytää ja onni tulee sen myötä jos on tullakseen.