Verokalenterit ilmestyvät taas, varmemmin kuin lumi marraskuussa. Ketä kiinnostaa? Paljon tienaavien tulojen vuosittainen julkaiseminen voi tyydyttää jonkun kansalaisen uteliaisuutta. Mutta kun häntänä tulevat kateus, katkeruus ja vielä omanarvon lytistyminen, niin mitä mieltä moisen tilaston julkaisemisella on? Haluavatko rikkaat itse tulonsa julkisuuteen? Tuskin heiltä edes kysytään.
Vaikka savolaisia olemme ja suorasukaisuus kuuluu heimovereemme, niin tulojahan ei kysytä edes parhaimmalta ystävältä. Se on tarkoin varjeltu salaisuus, jonka jaamme vain verottajan ja työnantajan kanssa. Auta armias, jos työpaikalla tietäisin, että joku meistä samaa duunia paiskivista tienaa samasta hommasta enemmän kuin mitä itse tienaan. Voi sitä katkeruuden määrää! Ja kun niin kuitenkin on. Nuoret osaavat hinnoitella itsensä ja työnsä, mitään palkkaliukumia ei enää ole olemassa. Vanhat konkarit nostavat vain sen, mihin ovat joskus työpaikkaan tullessaan tyytyneet muutamalla yleiskorotuksella ja järjestelyerällä höystettynä. Parempi kun leikkii, ettei tiedä asiasta mitään.
En tunne ketään, joka tutkisi verokalenteria tosissaan. Liekö tuolla edes yllätyksiä? Eivätkö ne, jotka julkisuutta nauttivat ja valtakunnan merkkipalleilla istuvat tai ne, jotka ovat sukunsa nimen ja rikkaudet perineet ole niitä, jotka noihin julkisiin tilastoihin pääsevät/joutuvat/pakotetaan? Onko sinne pääseminen kunnia-asia? Iltapäivälehtien lööppeihin pääsevät tosin myös ne, jotka julkisuutta nauttivat, mutta jotka tienaavat vähemmän kuin työtön sekatyömies. Millähän he reppanat elävät? Muiden siivellä?
Pian kalenterin julkaisun jälkeen on älä osta mitään -päivä. Se on maanmainio, tai maailmanmainio oivallus! Kerrankin voi kansalainen aprikoida, miten pärjää päivän lompakkonsa kotiin jättämällä. En tosin usko, että yksi päivä on kovin tehokas. Voihan kansalainen täyttää jääkaappinsa ja tankkinsa edellisenä päivänä ja taas köyhyyspäivän jälkeen rientää ostamaan niitä kahvakuulia ja juoksulenkkareita, jotka häneltä edelleen puuttuvat. Tehokkaampi olisi älä osta mitään -viikko. Silloin joutuisi enemmän kärvistelemään, kaivelemaan pakastintaan ja parsimaan sukanterien reikiä.
Muistan dokumenttielokuvan nuoresta kaverista, joka eli vuoden vapaaehtoisessa köyhyydessä. Hän vei kaikki tavaransa varastoon ja haki sieltä yhden tavaran päivässä, ensimmäisen yön kähmässä alastomana. Dokumentti oli vaikuttava, kaveri laittoi itsensä enemmän kuin likoon, mutta teki valtavan ympäristö- ja yhteiskuntateon esimerkillään. Vuoden päästä hänelle valkeni nimittäin miten paljon turhaa tavaraa hänellä on. Minulla on täysin sama tunne ilman tuota varastokokemustakaan.
Niin, mitä on rikkaus? Tero Tähtinen pohtii vapaaehtoista köyhyyttä esseekirjassaan Aurinko laskee Aleksandriassa. Kirjasta löysin oivan mietelauseen verokalenterin julkaisupäivään ja älä osta mitään päivään: Rikas ei ole se, jolla on paljon, vaan se, jolta puuttuu vähän.
Jari Holopainen
Minulle on joskus kouluaikoina kerrottu asia niin, että verotiedot julkaistaan juuri sen takia, että naapurilla on mahdollisuus arvioida tulojen oikeellisuutta.
Naapurisovun säilymisen takia kannattanee tähän aiheeseen kiinnittää huomiota. Vapaaehtoinen köyhyys on aiheena mielenkiintoinen, mutta ehkä vaikeasti toteutettava maassamme. Kaavailtu perustulo ajatetaan nyt niin matalalle, ettei sillä ainakaan Helsingissä tule toimeen. Vuokran jälkeen jää reilu 200 euroa muuhun.
Seija Hämäläinen
Sain juuri kahlatuksi Mihaly Csikszentmihalyin Flow – elämän virta-kirjan, jossa kirjoittaja todistaa, että raha on kuivattua oravannahkaakin kevyempi ihmisen sisäiseen soopelinnahkaan verrattuna.