SADE ON IHANAA!!!

Kesän kitumisen, nääntymisen, kuivumisen, tylsistymisen, hikoamisen, unettomuuden ja minkään tekemisen haluttomuuden jälkeen alkoi IHANA ropina! SADE!

Toivottavasti näin kuumaa kesää ei enää tule ja tämä jää viimeiseksi. Kuumuus alkoi jo  juhannukselta, samoin kuin lomani. Vain viimeisen viikon loppupuoli toi luonnon vettä pihoilleni ja  viljelyksilleni, koko kesän sain sitä kantaa ja laskea letkuilla iltamyöhään saakka. Sadettajasta ei ollut hyötyä, sillä mökkikylässä liian monilla oli sama homma menossa ja paineet eivät riittäneet minun sarkaani saakka.

Iltapäivien saamattomuus, tympääntyminen ja niiden myötä raivostuminen saivat minut niin epätoivoiseksi, että harkitsin KPK:hon ajanvarausta. Luulen, että siellä olisi ollut tarjolla ryhmäterapiaa epätoivoisille puutarhureille suuren kysynnän vuoksi. Ehkäpä jopa viileissä huoneissa virvokkeineen.

Oma huoneeni, nukkumatilani oli nimittäin pätsi. Avoimesta ikkunasta huolimatta mökissä oli asteita yli 30. Nuku siinä sitten tai tee jotain järkevää. Tein päätöksen ilmalämpöpumpun ostamisesta ensi kesäksi. Jos siis toiveeni ei toteudu ja näitä kesiä vielä riittää.

Mutta siis sade viimein tuli! Ryminällä, ainakin täällä missä nyt olen. Vesi litisee söpösti varpaiden välistä nurmikolla kävellessä, heinikossa kastuvat housunlahkeet, siitä vaan! Aurinko on paennut porottamaan pilvien yläpuolelle, pysyköön siellä! Nääntyneet kukat ovat saaneet vettä, lehdet oienneet, varret suoristuneet. Jokunen syksyinen jaksaa vielä kukkia. Jospa vielä porkkana ja palsternakka intoutuisivat juurta työntämään. Niin sanoi äitinikin, että juurekset pukkaavat juurta vasta sitten kun illat alkavat pimetä.

Tervetuloa elokuu ja sitten syyskuu! Lempikuukauteni. Kesä on silloin kypsä, auringonvalo kellertymässä, lehdet menettäneet vihreyttään ja satoa sataa laariin niin paljon kun kantaa jaksaa. Tervetuloa sade viileine päivineen!

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Sataa, sataa ropisee! Jatkuva pouta tekee luonnon lisäksi ihmisestä janoisen. Kaipaa jotain, elo ja ajatukset ovat kuivia kuin heinähaasia, jonka kuva komeili juhannusblogissasi.
    Tuntuu että on ollut jo pitkä kesä, vaikka nythän se vasta kunnolla alkaa. Elo ja syyskuu, nykyään vielä lokakuukin on ihan mukava. Eikun kakkoskesästä nauttimaan.

  • Leena Raveikko

    Totta pakiset. Kesä oli (aikamuoto!) niin ylenkylläinen kaiken kesäisen suhteen, joten tuntuu, että se jo on eletty. Ei se mitään, syksy on ihan jees. Ja sitäpaitsi tiistainen sade ei ollut yhtään miellyttävä, kun oli kylmäkin….

  • Gyl sillai

    Onnea paljon eläkeajan seikkailuille!

    Ota päiväehtonet,huili ja tee niin paljon erikoisia juttuja et saamme niitä lukea.

    Terveisin tuttusi täält lännest eli Raumalt.Gyl tiedä ken lähett…

Jätä kommentti

*