SELVIYTYMISTARINOITA

Kirja on esine, jolla on kannet, sisällä sivuja, joilla on kirjaimia, sijaitsee yleensä hyllyssä (kuva: leenaraveikko)

Tarinoita on yhtä monta kuin kansalaistakin. Jokaisella oma keinonsa selvitä tästä eristyksen, välttelemisen, pesemisen, kieltäytymisen ajasta, joka saattaa jatkua ja jatkua, herra ties kuinka kauan.

Jos tästä tulee suurin piirtein pysyvä olotila, entäs sitten? Menisi yhteiskunta uusiksi. Maaltapaon tilalle tulisi maallepako. Kohta loppuvat tyhjät perintömökit rannoilta, tai onko tuolla väliä edes onko mökillä rantaa lainkaan. Siis mummonmökitkin revitään käsistä. Alkaa kiinnostaa myös ravinnon alkutuotanto, ainakin oman kasvimaan verran. Loppuvat palstat kaupunkien liepeiltä. Ja puutarhamökit, käyvät kaupaksi huonokuntoisetkin. Mikä onkaan palkitsevampaa kuin oman ruuan kasvattaminen.  Riittää koronavapaata tekemistä toukokuusta lokakuulle eikä tarvitse kaupoissa jonotella ja käsiään desinfioida, ei se korona mullassa piile.

Bailaamista, viihdettä ja festareita ei enää ole. Kuka noita tarvitsee? Musiikkia kuulee levyiltä ja halutessaan omasta puhelimestaankin,  olutta saa alkosta ja kaupasta halvemmalla. Ei tarvitse maksaa oheistuotteista: tungoksesta, metelistä, valvomisesta.  Entäs elokuvat. Riittää jos Kuvakukko säilyy, siellä on helppo pitää turvavälit suositusten mukaisina, pidempinäkin. No, muusikkojen, näyttelijöiden ja muiden taiteilijoiden toimeentulo siirtyy ikävä kyllä vaakalaudalle. Mutta meneväthän ammatit ja toimeentulot joka tapauksessa uusiksi, on pakko etsiä uusia tapoja tehdä työtään.

Kirjastojen aukeaminen ensi maanantaina on huippujuttu. Jää nähtäväksi miten siellä asioidaan. Joutuuko jonottamaan sisään vuoronumerolla vai annosteleeko virkailija kirjoja tiskin ja maskin takaa mielensä mukaan. Ainakin alku on lupaava: tilatut kirjat saa hakea ensin. Siispä siirrymme ehkä aikaan, jolloin varataan lainakirjat etukäteen. Pikkuisen kärsii tämä harrastuslaji, kun ei voi nähdä kansikuvaa, lukea takakannen tekstiä ja plärätä kirjaa valitessaan. Mutta siinähän se korona voi puikahtaa kirjan väliin. Säilynneekö tuo siellä?

On siis luettava kirjoja omasta hyllystä. Siellä niitä on: kerran luettuja heräteostoksia, lahjaksi saatuja ja joitakin aarteitakin. Kyllä noita riittää muutamaksi vuodeksi. Niin kauan kuin on kirjoja, ei ole hätää. Lukemista piristää lukurinkien tai -tsemppaajien järjestäminen. Jälkimmäisestä oli uskomaton hyöty, kun Dostojevskin Idiootti, lähes 900-sivuinen jahkaamistarina meinasi kuolettaa.

TV:n tarjonta on ollut pettymystä ilta illan jälkeen. Hyviä elokuvia ei ole näkynyt vai näytetäänkö niitä yöllä, jolloin on tullut tavaksi nukkua. Ohjelma on kuin kesäaikaan, tarjotaan uusintoja ja moneen kertaan kaluttua ohutta tai väkisin tehtyä TV-viihdettä koronakeskustelujen lomassa. Koronaohjelmaa on ihan liikaa. Riittäisi kymmenen minuutin tiivistelmä päivän tilanteesta meillä ja maailmalla ja pikaohje/muistutus siitä, miten vältät sairastumisen. Miksi laatuelokuvia ei voi kaivaa arkistoista kansan katsottavaksi?

Ei mahda mitään, mutta ei jaksa korona enää paljon kiinnostaa. On vain opittava elämään sen kanssa.

 

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Puuduttavaahan tämä on ollut. Onneksi puutarhakautena ei ole rajoituksista haittaa. Toukokuu-syyskuu välisenä aikana viihteen puuttumista ei huomaa.
    Kirjahylly on tullut koluttua tarkkaan, Dostojevski on hanskassa. Seuraavana tulee Raamattu ja sitten auton ohjekirja. Kyllä lukemista riittää ja sitten kun loppuu, voi kirjoittaa itse.

  • Leena Raveikko

    Kaikkeen tottuu, tottuukohan tähänkin… Olen ollut löytävinäni itsestäni sisäisen erakon, joka on ihan tyytyväinen, ei enempää kaipaa. Kuinkahan kauan tällaista hiljaisuutta on ihmiselle hyväksi? Kohtahan tämä on yhtä retriittiä. Lähteekö sitä kurkusta enää ääntä kun rajoitukset loppuvat ja rajat ratkeavat?

Jätä kommentti

*