Eipä ole tarvinnut tässä viime aikoina teatteriin menoa suunnitella kun on saanut seurata sote-draamaa olohuoneen sohvalta. Draamassa, tai oikeastaan farssissa oli välillä tragediankin piirteitä, kun pääministeri uhkaili, että minäpä menen huomenna kertomaan isille, etteivät muut leiki minun kanssa minun säännöillä. Isi tulee ja hajottaa koko hiekkalaatikon! Valtakunnan hiekkalaatikolla tuntui nimittäin olevan useita omaehtoisia, voimakastahtoisia leikkijöitä, yhteisleikistä ei ollut tietoakaan. Työssäni sitä kutsutaan rinnakkaisleikiksi. Sitäkö se on, politiikka?

En ymmärrä, miksi politiikkaa ja poliittisia päätöksiä tarvitaan joka siunatussa asiassa, sekä kunnan että valtion tasolla. Ensin virkamiehet työkseen huolella valmistelevat asiat ja ehdotukset, käyttävät siihen omansa lisäksi kaiken mahdollisen asiantuntija-avun. Valmisteluun menee ajan lisäksi rutkasti rahaa. Sitten annetaan ehdotus eduskunnan ja hallituksen leikittäväksi politiikan säännöin, joiden mukaan jokaisella leikkijällä on omat sääntönsä ja vaatimuksensa. Rinnakkaisleikki on valmis!

En usko sote-uudistuksen muuttavan käytäntöjä miksikään. Suomi on epätasaisesti asuttu ja epätasaisesti asiantuntijuudella miehitetty, miten ihmeessä tasavertaisuus hoitoon pääsyssä voisi toteutua edes teoriassa. Vai lentääkö yksityislääkäri helikopterillaan jatkossa Rautavaaran perukoille potilaansa luo tämän niin halutessa? Tuskinpa vain. Kyllä se vaan jatkossakin on mamman köröteltävä Rautavaaralta asustuskeskukseen, jos hän lääkäriä tarvitsee. Julkinen vai yksityinen, se on aivan sama, kumman vain nopeammin saa. Silloin kun on tosi vaivasta kyse. Siinä ne ovat lähes saman kadun varrella kumpikin tohtori.

Kelan kuntoutuslain uudistuskin kaatuu tähän soppaan jo vuoden vaihteessa. Kela lupaa kustantaa jatkossa kaiken pitkäkestoisen kuntoutuksen alle 65-vuotiaille. Huh huh! Kela arvioi saavansa n. 8000 uutta kuntoutujaa palveltavakseen, mutta mistä ihmeestä heille löydetään kuntouttajat, terapeutit? Suomenmaassa kun on silmitön pula terapeuteista, erityisesti puheterapeuteista sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Puheterapiaan pääsyä joutuu nykyisin odottamaan täällä Itä-Suomessa vähintään puoli vuotta. Jatkossa jonotusaika tulee olemaan vuosia, puhehäiriöiset saavat rauhassa vaieta! Siinä eivät auta yksityisten tarjoamat etäterapiatkaan netin välityksellä. Terapiassa nimittäin on ensisijaisesti kyse kohtaamisesta ja kontaktista, ne ovat keskeisiä välineitä, joilla työtä tehdään, tarvittaessa kosketuksella höystettynä. Niitä ei nettikamera voi koskaan korvata. Eivät nuo ole nettiterapiat kovin suurta jalansijaa kyllä saaneetkaan.

Voi tätä hullunmyllyä! Olisipa kristallipallo, niin kurkistaisin muutaman vuoden päähän. Mihin allikkoon olemme ajautuneet.