SYYSKESÄN YSTÄVÄ

taavi on hänkin ystävä, tosin ei punarinta (kuva: leenaraveikko)

Se tuli taas, se piskuinen punarinta ja istahti marjapensaan tukilaudalle poimiessani mustaherukkaa. Tervehti päätään kääntämällä, lehahti sitten pensaan taa. Ilahduin, on taas se aika vuodesta.

Sinulla on suuri merkitys tämän syksyisen orjatyömaani loppuunsaattamisurakassa. Ihanasti oloni keveni, marjat suorastaan hyppelehtivät sankoon. Odottaessani uutta vilahdusta sinusta sain kerättyä sankon puolitiehen.

Hiljattain Savon Sanomien lukijan värssy kolahti minuun, siinä sanottiin, että hyvään päivään riittää yksi hyvä ystävä, yksi runo, laulu ja hyvä kirja. Ihan oikeasti näin on. Hyvän runon voi löytää helposti tuntemiaan kirjoja selaamalla, laulunkin löytää levyhyllystään ja kirjan. Senkin voi hyvällä säkällä löytää kirjaston uutuuksista, vastapalautetuista tai kirjastovirkailijan hyllyn päätyyn vinkiksi asettamista.

Mutta ystävä. Se on joskus pirun vaikea löytää, ainakaan silloin, kun sellaista kipeimmin tarvitsisi. Mutta punarinta käy hyvästä ystävästä, se kuuntelee kärsivällisesti, mitä nyt välillä väsyy kuuntelemaan (kukapa ei) ja käy toisaalla, mutta palaa takaisin. Siitä tiedän, että se on hyvä ystävä. Uskottelen itselleni, että se on sama punarinta vuodesta toiseen, tietenkin on.

Tiedän näkeväni sinut, etelän kuukkelin, vielä monta kertaa syksyn touhuissa. Joskus muistan viimeistelleeni kesääni kääntämällä lapiolla peltotilkkuani sinun istuessasi aitatolpalla. Loppusuoralla lokakuinen kuu tosin jo möllötti routaisen maan yllä, silloin ei sinua enää näkynyt. Mutta odotan sinun palaavan jokainen syksy takaisin, syksyinen ystäväni.

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Minäkin olen monesti ihastellut punarintaa ja ajatellut “ettei se ole lintu tästä maasta”.

    • Leena Raveikko

      Niin, kyllä se poikkeaa muista seurallisuutensa ja uteliaisuutensa vuoksi.

  • seija hämäläinen

    Hyvän päivän tarvitaan juuri tällainen pieni kuvaus pienestä linnusta marjankerääjän ystävänä. Punarinta on kuin onni, joka ei tule käskemällä, vouhottamalla eikä takaa ajamalla, vaan on siinä lähistöllä kun vain itse terävöittää aistinsa huomaamaan. Ihana kirjoitus. Kiitos!

    • Leena Raveikko

      Kunpa sitä osaisikin päivittäin tehdä pysähdyksiä pienten onnellisten asioiden äärelle. Mutta kun sitä tavallisesti vain vouhottaa eteenpäin…

  • Tuula Kyyrönen

    Kiitos Leena!
    Osaat luoda mieltä lämmittäviä ihmisen kokoisia tarinoita!

    Minullakin läikähti ilo omasta punarinta perheestä, miten emo säksättää ja opastaa poikasiaan, jotka pyrähtävät marjapensaissa ja orapihlaja-aidalla. Uteliain kurkki marjasangon reunalla.
    Viime syksy oli lämmin. Perhe asusti lokakuun loppuun ja palasi tänä keväänä varhain, oli odottamassa, luotettava kesäasukki.
    Olen ihan varma, sama punarinta se on, yksi meidän mökin asukkaista.

    • Leena Raveikko

      Kiitos palautteesta, Tuula! Uskon, että mökkinne on lämminhenkisyydellään houkuttanut tuon koko perheen vieraaksenne.

Jätä kommentti

*