Taannoin ystävänystävä kysyi, että voisinko viimeistellä hänen äitinsä aloittaman villapaidan. Kun tiesi minun olevan käsityöihmisen. Äiti kun oli sairastunut ja ei sitä varmaan enää loppuun saa. Minä höylisti lupasin. Itku meinasi päästä, kun näin neuloksen. Viitisen senttiä sotkuista neuletta, reikiä ja karanneita silmukoita. No, purin kaiken ja aloitin, langat ja neuleohje olivat valmiina. Mikä ettei. Aikaa kului ja valmistuihan se. Ainahan se, kun on valmis malli. Villapaidasta tuli kaunis.
Tuli aika luovuttaa tekele. – Et sitten tehnytkään villatakkia?
Meinasi itku päästä toisen kerran. Neulovalle ihmiselle villapaita ja villatakki ovat aivan eri asioita. Villapaidasta oli puhe kaiken aikaa. Teki mieli ottaa sakset ja tehdä paidasta takki. Vaan en tehnyt, pyytelin vain väärinkäsitystä anteeksi ja työnsin paidan tilaajalle. Sain pienen neulomispalkan, jolla ostin pronssisen kalevala-sormuksen. Sormus hävisi melko pian.
Tarina jatkuu. Poikani oli ostanut siippansa kanssa rintamamiestalon. Minä ajattelin, että sinne pitää matot saada, mahdollisimman sievät. Minulla oli vuosien varrella leikattuja kuteita hurumykke. Mallina suomalainen perikansallinen rättimatto. Kudoin innoissani kesäiset päivät pääksytysten. Matoista tuli I-HAS-TUT-TA-VAT! Suorastaan syötävän kauniit. Poikani katseli niitä siippansa kera päät kallellaan. Siippa oli hiljaa, mutta poikani sanoi: Ei me oikeastaan tuollaisia meksikolaisia ajateltu!
Itku siinä meinasi taas päästä. Värikkääthän ne ovat, vihreää, punaista, keltaista, sinistä. Lattialla riemuitsevat suorastaan. No, ne päätyivät sitten mökille, sisäänpoikkeavat ihastelevat.
Mutta sitten tärppäsi. Poikani oli lähettänyt minulle virkkausohjeen. – Kun sinä onnibussissa niin paljon istut, niin tässä sulle tekemistä. Kyseessä oli Lemmy-tyyny. No, minä ostin langat ja aloitin. Virkkasin matkat, TV-uutiset, kyläreissut. Poika oli tyynyyn tyytyväinen. Toinen tilasi samanlaisen. Ja oli tyytyväinen. Ja pojan kaveri, sekin sellaista mieli. Virkkasin hälle Lemmyn joululahjaksi. Että tuntui hienolle saamani tekstiviesti: Kiitos kovasti tyynystä, on älyhieno! Olen saanut jo muutaman kaverin kateelliseksi.
Niin että kyllä tosille tekeminen lopulta kannattaa.
Jari Holopainen
Tyyny on kyllä hieno! Uskon sillä olevan hyvät mahdollisuudet menestyä maailmanlaajuisesti.
Leena Raveikko
Kiitos. Ihan on Virpi Siipolan tekemän mallin mukaan virkattu, Kodin kuvalehdestä netin kautta löydetty. Hieno minustakin!
R.I.P. Lemmy
Tyyny on todella ihana. Voi kumpa osaisin itsekkin virkata tuollaisen, olen tällainen Lemmy- ja Motörhead-fani.
Leena Raveikko
Ei ollut vaikea, tavallisillä kiinteillä silmukoilla virkattu. Silmä tarkkana piti vain mallia seurata ja silmukoita laskea, muuta vaikeaa siinä ei sitten ollutkaan. Kokeile! Malli löytyy netistä, kun kirjoitat: lemmy-tyyny.
Seija Hämäläinen
Virkkaaminen helppoa? Enpä noin virkkaisi (=sanoisi) yrittäessäni tutkia lajin salaista koodikieltä ks, kjs, kkjs, lk, np, op, p, pp, ps , s, kieputa lanka koukun, pikkusormen, isonvarpaan ympärille, vedä se alavasemmalta kkjs:llä yläkoukkuun pylväsrivistön sivunurkan keskilaitaan jne. Nostan kaikille käsityöihmisille kunnioittavasti pipoani, johon en saanut koskaan virkatuksi ruusuketta. Koulutus ei riittänyt.
Leena Raveikko
Ka, niinpä se taitaa olla, että kun on virkkauskielen omaksunut kuin äidinkielen aikanaan, niin ei se vaikealta enää tunnukaan. Vaan vieläkin muistan hyvin sen kansakoulun punaisen toisen luokan patalapun, joka kummasti toisesta laidastaan kapeni ja kapeni, ettei lopulta neliö enää ollutkaan. Enkä millään ymmärtänyt miksi. Nyt ymmärrän: virkkaa käännöksen jälkeen 1. kjs 1. silmukkaan. Niin se menee.
Leena Raveikko
Hups. Virkkasin eilen illalla tuon käännöksen väsyneenä. Pitää purkaa. Se meneekin näin: virkkaa 1 kjs, sitten 1 ks 1. silmukkaan ja jatka ks:ita. Nyt näyttää neliölle. On se sittenkin vähän vaikeaa, myönnän.
tuulamyriam
Minäkin neulon ja joskus virkkaankin lapsilleni, mutta olen kantapään kautta oppinut, että kannattaa pyytää aika tarkat ohjeet, ennenkuin alkaa väkertämään. Siitäkin huolimatta, että luulee tuntevansa lastensa mieltymykset. Mukaan kun nykyisin tulevat myös puolisot ja kaikenmaailman trendit.
Leena Raveikko
niin, kantapään kautta minäkin nyt tämän opin. Sukkia sentään voi neuloa mallia ja väriä kysymättä, niitä tarvitsevat kaikki eikä kumppareiden sisään kukaan kurki, että millainen varpaidenpeitin siellä on.