TULONHANKKIMISKULUT – RAHALAHJA

Vuoden 2017 tuloistaan jokainen palkansaaja saa 750 euron rahalahjan verottajalta. Suomella on varaa. Paljonko lie palkansaajia, jokunen miljoona. Se tekee, jumankauta, se tekee paljon!

Muistissa on vielä aika, kun pinosin veroilmoituksen väliin lemmareilla niputettuja kuitteja: todisteita siitä, että palkan tienaamiseen minulta kuluu myös omia varoja. Kuitteja koulutuksista, suojavaatteista, hankkimistani kirjoista ja muista työhön liittyvistä välineistä, selvitystä siitä, mitä työasiaa tai sivutyöasiaa tein kotonani. Tämä prosessi muistutti vuosittain pienoisromaanin kokoamista. Mutta palkitsi tekijänsä.

Sitten verottaja väsyi selaamaan kansalaisten kuitteja ja tutkimaan niiden oikeaperäisyyttä. Kuitteja ei tarvinnut enää lähettää, riitti, kun teki niistä yhteenvetolaskelman. Ulkomailla käydystä koulutuksesta tosin piti lähettää ohjelma, ettei vai erehdy lomamatkaa vähennyksiin ynnäämään. Näinhän sen pitää ollakin.

Tulonhankkimisvähennyksen automaattisesti langennut vähennys on noussut tasaisesti, nyt se on peräti 750 euroa. Huomasin, ettei minunkaan tarvitse enää omia laskelmiani tehdä, pienemmäksi jää summa väistämättä.

Mutta ainakaan tuttavapiirissäni ei ole yhtään ihmistä/palkansaajaa, joka ikinä laittaisi omiaan likoon työnsä eteen. En tunne ketään, jonka on tarvinnut tätä kohtaa veroilmoituksestaan täyttää. Eivät he siellä sellaista kohtaa ole huomanneetkaan. Jollekin olen satunnaisesti asiasta vinkannut, jos olen tarvetta haistanut.

Mutta kun kaikesta säästetään, niin tämä etu kyllä joutaisi pois. Se on useimmille aivan ilmaista rahaa. Pantakoon ne miljoonat vaikka vanhuspalveluihin. Ei tarvitsi kenenkään maata kuolleena kotonaan viikkoja, kuten juuri Helsingissä kävi.

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    750 euroa, josta ei makseta veroa tekee alle parisataa. Valitettavasti mikään säästetty raha ei kohdistu vanhuspalveluihin, vaan menee suuryrityksille.
    Valitettavasti ei veronmaksaja voi millään tavalla vaikuttaa mihin hänen rahansa kohdistuvat. Jos voisi, varmasti vanhustenhoito, opetus- ja luontoasiat saisivat enemmän kuin nykysysteemillä.

  • Eino J. (maallikkona)

    Seijan laskelma lienee oikein – täytyy lukea nuo ohjeet. Jos kk palkka on 1 tonni, verottamatta jäävä summa olisi ehkä 150 euroa – sama näytti tulevan 3 ja 10 tonnin palkasta 20 % veroprosentilla.
    Leena tosin ajattelee tulonjaon oikeellisuutta – tai tässä vastikkeettomuutta, kenkä tai rukkasrahaa, työvaatteitakin ehkä –
    – mutta toisaalla usein rinnastuksena on yrittäjän tappioriski sekä tuloon kohdistuvat vähennykset – suuryritkset pääsevät usein varsin vähällä verolla (?) ja veroparatiisikikkailuihinkin taitaa saada yhteiskunnalta enemmän läpilaskemista kuin pienipalkkaisen veroissa on mahdollista kikkailla?
    + hyvä pointti sinänsä, laskeskeltiin niitä kuitteja todella runsaasti – ja moneen kertaan…

  • Leena Raveikko

    Verovaroin pyöritetään tätä rulettia, jota Suomen hyvinvoinniksi kutsutaan. Pyörittäjät ovat nimeltään politiikkoja ja peli taitaa olla itsetarkoitus. Enemmistö saa päättää, opposition päätarkoitus on työntää kapulaa pinnojen väliin ja mustamaalata päätöksentekijät, vetää matto kaikkien alta. Siinä pelissä unohtuvat vanhukset, lapset, syrjäytyneet, työttömät, maahanmuuttajat, sairaat ja muut näkymättömät, joita Suomen kansalaisiksi kutsutaan.

  • Eino J. (maallikkona)

    Hyvä aihe!
    – Veroina ja valtion tuloina kerätään yhteiskunnan pyörittämiseen tarvittava energia, minkä moottorin kokoa ja tehoa on jo pitkään hyvinvointivaltion kehitysajoista pienennetty ja toimintoja yksityistetty.
    – Henkilö- ja muut verot sekä osallistumisen jako (ketkä rahoittavat) ovat pienentyneet, mutta siirtyneet myös palkkatulon tai pääomatulon verosta kulutusveroiksi.
    – Myös markkinatalouden ideaan sisältyy ajatus, että yksityinen kulutus on osa tätä hyvinvointia ylläpitävää tehoa – ihmisen valinnat ohjautuvat oikein, ja rikas hyödyttää yhteiskuntaa valinnoillaan ja kulutuksellaan enemmän kuin köyhä. Ulkomainen omistaja vie osan rahoistaan pois Suomen taloudesta, ja investoi ne muualle. Oma raha on tässä myös yhteistä parempi.
    -Politiikan vastavoimat tasapainottavat muutosnopeutta äärilaidasta toiseen – joskus enemmän joskus ei.

  • Leena Raveikko

    Sinussapa politiikon ainesta. Oletko harkinnut maalisvaaleja? Osaat pyöritellä sanoja niin, että tavallinen tavaaja on ihan pyörällä päästään ja valmis uskomaan kaiken mitä sanot.

Jätä kommentti

*