Loppukesän kiihkeä mielenmaisema rauhoittuu taatusti tyrnimeditaatiolla. Tyrnirykelmien lypsäminen sormituntumalla pensaasta alkusyksyn auringonpaisteessa, punarinnan vahtiessa puuhiani naapurin vattupuskasta on suloista hermolepoa. Saan päästää ajatukseni ajelehtimaan ilman että ne mihinkään törmäisivät. Syystöitten äänet kuuluvat himmeinä taustalla, aistin vain pyöreäntahmeat marjat sormissani ja sangon niiden alla. Alimmat oksat lypsän istualtani puskaan piiloutumalla. Saan taatusti olla yksin. Meditaatiohetkestäni kertoo vain pyörä pellon reunassa.

Tyrnimeditaatio on työjoogan alalaji. Työjoogaksi voi laskea myös kaikki muutkin syystyöt: juuresten pilkkomisen, höyrystämisen, omenoiden mehustamisen, marjojen hilloamisen ja yrttien kuivaamisen. Kun vain muistaa ergonomian, jättää kellon kädestään ja kaataa lasiinsa viiniä, kaivaa radiosta tai muusta lähelläolevasta soittovempaimesta oman mielenmaailman musiikkkia. Lauantai-iltapäivät ja sunnuntait sisältävät mielestäni parhaita radiotaustoja: lakatut varpaankynnet, entisten nuorten sävellahja, pop eilen toissapäivänä, nousevan auringon talo ja kadonneen levyn metsästäjät. Kaikki edellä mainitut soittavat 60-70 -lukujen musiikkia, sitä, joka saa ajan ja työn unohtumaan, musiikkia, josta muistan jopa sanoja, joka haihduttaa mielipahan ja väsymyksen.

Tyrnimeditaatio ja muut työjoogalajit ovat aitoa oikeaa joogaa. Kun vain muistaa hengittää syvään, ulos ja sisälle työtä tehdessään. Naurujooga sen sijaan on tyhjännauramista. On suorastaan joogan häpäisemistä kutsua sitä joogaan viittaavalla nimellä. Nauru kyllä pidentää ikää ja saa hyvälle päälle, mutta en ymmärrä mitä joogaa se on. Kerran kokeilin moista, salillinen järkeviä (luulen) ihmisiä nauramassa toinen toisilleen. Hah. Hah. Ei yhtään naurattanut. Teki vain mieli etsiä äkkiä ulospääsytie. Ja saunajooga. Mitä ihmettä? Jos hengitän syvään, hikoan ja istun jalat ristissä lauteilla, on se mielestäni melko normaalia kylpemistä, ei mitään joogaa.

Työjooga-käsite lienee keksitty helpottamaan luterilaista työn tekemistä. Kun syksyn sadonkorjuu on kuitenkin pakko loppuunsuorittaa. Kaikki jollain lailla kasvanut ja hedelmää tuottanut kasvis on pelastettava talvelta kellariin tai pakastimeen väsymyksen rajaa hivuttaen. Ei mikään paha keksintö, pidetäänhän Joogaopistollakin työleirejä. Hieman kysyi kyllä syvähengityksen tapailua hetki, jolloin selvisi, että hellamme on haljennut. Kesken tätä paniikinomaista säilöntäripaskaa. Miten höyrystän, keitän ja hilloan nyt? No, sisäänhengitys ja ulospuhallus. Eiköhän tuo tuosta.