UUSI ALUEVALTAUS

Reppuun kuiva vaihtovaatekerta, naskalit, kuumaa juotavaa ja eväät. Heittoköyttä minulla ei vielä ole, mutta luisteluhiihtosauvat poimin tallin nurkasta. Ei myöskään tiivistä pussia vaatteille. Pitää käydä ostamassa seuraavalle retkelle, nyt pakkaan vaatteet muovipusseihin ja yritän köyttää pussit tiiviisti kiinni. Ulkona pakkasta vajaat parikymmentä astetta. Mies jää loikolemaan lämpimään kun lähden – retkiluistelemaan.

Päivärannan uimarannalla meitä on 36 tulokasta, sovitamme terät monoihimme ja kenkiimme. Asettaudumme kuuliaisesti riviin ohjeita kuuntelemaan ja naskalitarkastukseen. Tässä vaiheessa skeptinen oloni on jo kadonnut. Tähän saakka olen empinyt sitä, että onkohan tämä lainkaan minun lajini. Nyt tuntuu että on. Aurinko alkaa olla jo niin korkealla kuin se tammikuussa edes pääsee. Rannassa kylmä kipristelee sormenpäitä.

Mutta sitten pääsemme liikkeelle. Rannan tuntumassa ensin hieman kömpien ylitämme pakkautunutta lunta, mutta pian helpottaa. Heti aluksi tutustumme matkan vaarallisimpaan paikkaan, ohueen jäähän Kallansiltojen alla. Siitä jääsauva solahtaa kevyesti läpi. Sinne ei ole menemistä. Uskomme sen kaikki. Sen jälkeen luistimet viistelevät järven selkää peräjälkeen, rinnakkain. Huikeaa! Aurinko paistaa ja sauvoilla lykkien saa lisää kyytiä. Jääsauvat olisivat kyllä paremmat, mutta en niitä vielä hommannut. Katsotaan sitten. Lumisia laikkuja kannattaa kierrellä, niissä meno saattaa äkkiä tahmaantua, ja railot pitää ylittää jalat rinnakkain liukuen. Vauhti kiihtyy, sauvat voi siirtää kainaloon ja jatkaa luistelua: suiih-suiih. Sormet saavat lämpönsä takaisin, nyt en ole köyhä enkä kipeä enkä mitään vailla. Olo on ihan mahtava.

Välillä pysähdymme milloin mitäkin harjoittelemaan: naskalien kanssa itsensä eteenpäinhivuttamista, heittoköyden avulla toistemme vetämistä, luistelutekniikkaa, pujottelua, pysähtymistä. Välisaarten laavulla eväiden syömistä ei tarvitse harjoitella, sen osaan ennestään. Nuotion ympärillä tulee kylmä, aurinko on sen verran laskenut. Ei passaa kauan istuskella.

Paluumatkalla alkaa jo jaloissa tuntua, ei ihme. Kilometreistä en tiedä, mutta enemmän niitä on kuin ikinä kertarysäyksellä kerättyjä. Rantaan päästyäni olen jo tehnyt päätökseni: ostan jääsauvat ja tiivispussit vaatteille. Keväällä tulee uusi mahdollisuus retkiluisteluun. Nyt ikkunan takana yltyvä lumisade takaa sen, että ensi viikonloppuna pääsemme hiihtämään. Ja tammikuu on jo pitkällä.

 

Kommentit

  • Seija Hämäläinen

    Tällaista on mukava lukea sisällä lämpimässä. Voi elää täysillä mukana vaivaamatta itseään. Tosin jää kokematta luistelemisen riemut ja täyteläisen väsymyksen autuus. Ihailen suuresti pakkasen poikia ja tuulen tyttäriä, jotka puskevat halki hangen ja jään milloin pyörillä, milloin luistimilla.

Jätä kommentti

*