VÄÄRÄSSÄ OLEMISEN VAIKEUS

marraskuu on niukkuutta ja seesteisyyttä (kuva: leenaraveikko)

(omasta mielestään) Oikeassa on helppo olla. Sen kun aukoo päätään ja antaa suun puhua mitä sylki sinne ujuttaa. Näitä besserwissereitä on kaikkialla, elämä on kuin slalomurheilua kun yrittää heitä vältellä. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin kuunnella “totuuksia”, jotka ovat todennäköisesti vain yksi puoli koko asiasta . Usein nämä totuudensaarnaajaat ovat vielä niin betonipintaisia, että toisenlaisten ajatusten esittäminen tulee bumerangina omaan syliin.

Sitten on keskustelukumppaneita, joiden taskussa on totuudenlähde, wikipedia. Heidänkään kanssaan ei kannata väitellä, toiseksi jäät. Muutama päivä sitten totesin, että tämä halloween on typerä amerikkalainen hapatus. Pärjätään varsin hyvin ilman sitäkin. Mutta jaa, totesi kuopukseni, ei olekaan amerikkalaista alkuperää se, vaan vanha kelttiläinen perinne. Veivät sen Amerikkaan, skotit ja irkut, sotkivat siihen karnevaalimeinigin ja semmoisena sitten levittivät sen sinne tänne. Meillekin. Alun perin oli tarkoitus torjua noitia ja kunnioittaa vainajia. Ei pelotella ihmisiä. Tai kerjätä karkkia.

Oikeassa on siis helppo olla, ilman wikipediaa tai sen kanssa. Mutta kun  me ihmiset olemme inhimillisiä, erehdymme ja olemme joskus väärässäkin. Vai liekö tuo totuus jo kumottu. Mutta väärässä olemisen tunnustaminen, se vasta vaikeaa onkin. Joillekin. Useille.

Minäkin olen ollut väärässä. Ja vielä tällä blogipalstalla. Kirjoitin taannoin jätelajittelusta ja siitä miten se on viturallaan vieläkin (tosin suunta on oikea). Esimerkkinä käytin mersurouvaa, joka mielestäni tunki kartonkia väärään puristimeen. Mutta kun itse päivänvalossa katsoin tarkemmin tuota puristinta, totesin sen olevan oikea tuolle rouvalle ja väärä minulle, joka tungin sinne muovijätteeni. Piti soittamani Jätekukkoon ja pyytämäni anteeksi. Mutta jäi tekemättä. Olen syntinen.

Monesti, varsinkin työelämässä, ota syyt omille niskoilleni. Jos jotain on jäänyt tekemättä, jos asia on ymmärretty väärin, joku asia tyystin unohdettu. Olen nimittäin huomannut pitkän urani aikana, että niin pääsee helpommalla. Ei tarvitse syytellä, syyllistä etsiä kauempaa. Ja kaikille tulee hyvä mieli. Ja kumma kyllä asiat ovat korjattavissa, toteutettavissa vaikka viiveelläkin. Eikä maailma ole kaatunut. Ja jos kilpeni on saanut naarmuja, minä niistä viis veisaan. Eivät nuo ole tahtia haitanneet.

Näin pyhäinpäiväviikonloppuna tulee pohdittua syvällisiä. Sitäkin millainen olen ihmisenä. Niiden vainajien lisäksi. Edesmenneistä (toivottavasti) muistamme heidän hyvät puolensa, elämä on sitä varten, että oppisimme ajattelemaan niin myös vielä elossa olevista lähimmäisistämme.

 

Jätä kommentti

*