VALO

Se hyökkää päälle, sokaisee, paljastaa, tämä keväinen auringon räävintä on kamalaa. Silmät valuvat, ikkunat on peitettävä verhoilla, näkö tässä menee! Aurinko luo keväiseen asumukseeni kohdevaloa pintojen pölylle, ovien likapinttymille, nurkkien hämähäkinseiteille, sängynalusten pölypalleroille. Aivan kuin uhallaan. Ihan kuin tässä ei olisi muuta, kiireellisempää tekemistä.

Autoilu on sietämätöntä ja vaarallista, kun vastavaloonkin on välillä ajettava kotiin päästäkseen. On pakko edetä näppituntumalla, harmaan tuulilasin läpi ei näy tietä, ei vastaantulijoita. Muistuu mieleeni kuopuksen oivallus takavuosilta: Äiti, kyllä sokeakin pystyy ajamaan autoa. No miten? Se vois ostaa avoauton ja nousta risteyksessä seisomaan ja kuuntelemaan. Niin just.

Purin eräänä keväänä valotuskaani näin:

“Valon vankina, pakkasen piirittämänä / Hilja siristelee silmiään / ikkunasta valkeaan / näkee vetistävien silmiensä lankakerät, / kelluvat lunta vasten. / Pihlajanmarjojen lumihatut / nyökkivät hiljaa: varpaat kohti maaliskuuta. / Varikset raakkuvat kurkkunsa karheiksi / auki ovat jäätyneet tinttien nokat / tyyy… / silmissään kevään kiihko ja kiima.

Hämärän Hilja laskee kaihtimet / poimii lantturaasteesta vain rusinat /  pyyhkii vettä valuvat silmänsä, / vetää viltin hiusrajaan. / Lattiallakin paistaa aurinko / matkatoimiston mainoksessa, / villaviltti pistelee.”

Nautin suunnattomasti hämärästä, kaamoksesta ja syksyn pimenevistä illoista. Pimeän pienet valot viehättävät, ovat tunnelmallisia. Liika valo on vain liikaa. Tiedän olevani näine mielipiteineni omituinen, räävitön auringonpaiste ei kerta kaikkiaan saa minua hurmioon. Työpaikan kahvihuoneessa on parasta pitää suunsa kiinni näinä päivinä.

Edessä on aurinkoinen pääsiäinen. Nauttikaamme siitä. Siis pääsiäisestä.

P.s. Näin kirjoitin lyijykynällä ruutupaperille muutama kymmentä vuotta sitten:

“Keräämme pajunkissoja / paksun hangen takaa / vettäkin sataa,/ kuopus nauraa / kun uppoan polulta.

Seuraamme oksanippua maljakossa / joka aamu ja ilta. / Milloin ne tulevat / – ne kissat?

Odotuksemme puhkeaa lehdiksi.”

Kommentit

  • Leena Juutilainen

    No tulihan se runokin, kiitos. Olen samaa mieltä, ole hiljaa siellä kahvihuoneessa!

  • Seija Hämäläinen

    Unohdit pahimman kevätauringon riesan: Rypyt näkyvät!

    • Leena Raveikko

      Mietin noita ryppyjä tosi pitkään kirjoittaessani. Mutta sitten päädyin olemaan itselleni armollinen, myös muille kanssasisarille!

Jätä kommentti

*