VUORIA JA JÄRVIÄ

vuoret tekevät ihmisen nöyräksi (kuva: leenaraveikko)

Joku mieluilee merelle, toinen metsään. Yksi viihtyy järvellä, joku vuorilla. Minua, mäkisen sisämaan kasvattia ovat vuoret aina kiehtoneet ja vetäneet puoleensa. Ne ovat minun mielenmaisemani. Minun piti kuitenkin elää puoli ihmisikää päästäkseni ensimmäistä kertaa intohimoni äärelle.

Vuorten tarjoama avaruus on huikea. Kiipeäminen vuorelle on projekti, joka joskus kestää ihmisiän. Noin niinkuin kuvainnollisesti. Edessä levittäytyvän vuoren rinteen valloittaminen on aina yhtä kiehtovaa. Polkuhan ei koskaan mene huipulle ihan suoraan, vaan mutkittelee rinnettä, kiipeää soliin ja levittää eteen taas uuden huipun, joka ehkä onkin se oikea. Tai sitten ei. Tulee taas uusi huippu. Uusi projekti. Mutka mutkalta, sola solalta askel askeleelta näköalat laaksoihin huikaistuvat, avaruus lähenee. Ilma ohenee ja on ihmeen hyvä hengittää. Ja hengästyä.

Olen kiivennyt isoja ja pieniä vuoria, nähnyt auringon nousuja ja laskuja vuorten huipuilta ja kupeilta eri puolilla maailmaa. Viimeksi nyt syksyllä Pyreneillä Pohjois-Espanjassa, jossa korkealle kantautuivat laaksojen äänet: koirien haukut, lehmän ja hevosen kellojen kalkatus, kirkonkellojen lyönnit. Vuoret elävät, sykkivät. Tänne voisin jäädä, ajattelin. Pienen asukkaista tyhjenneen kylän ainoaa ravintolaa ylläpiti vanha leskimies. Matkatoverini kanssa suunnittelimme miten hieman kohentaisimme tuota rapistunutta pysähdyspaikkaa, jos jäisimme. Ajatus houkutteli. Olihan talvi tulossa ja lumi. Mahdollisuus hiihtää, sielläkin.

Meilläkin on vuoria, myös täällä Kuopiossa. Nimittäin Jynkän vuori ja Nilsiässä Tahkovuori. Niin monella kylällä omansa. Kriteeriä sille, mitä nyppylää ja mäkeä voi vuoreksi tituleerata, ei taida olla olemassa. Tahkovuori on hieman yli 200 metriä merenpinnasta. Hämeestä Nurmijärveltä löytyy Taaborin vuori, se Seitsemässä veljeksessäkin mainittu, joka tuskin yltää edes Tahkon korkeuteen. Vuori-nimityksen ovat ilmeisesti paikalliset asukkaat antaneet historian saatossa paikkakuntansa korkeimmalle paikalle. Korkein nyppylämme, Haltikin, on vain tunturi, vaikka kohoaa yli tuhannen kolmensadan metrin korkeuteen. Taitavat kaikki muutkin Lapin suuret mäet olla ”vain” tuntureita. Kyllä Halti voisi vuori olla, mielestäni.

Sama koskee järvi-sanan määritelmää. Miten ison pitää lammen ja lätäkön olla ollaksensa järvi? Lapissa kaikkia, pieniäkin, vesialueita kutsutaan järviksi (javre). Etelämpää löytyy kosolti lampia. Lieköhän nekin laskettu järviksi, kun puhutaan, että Suomi on kymmenien tuhansien järvien maa.

Vesialueista meri ei ole minun juttuni. Se on jotenkin pelottava vesimäärässään, syvyydessään, myrskyissään. Sitä ei pysty ottamaan haltuunsa niinkuin vuoren pystyy. Mitä pienempi vesi, sitä kauniimpi ja houkuttelevampi se on. Erämaan keskeltä löytyvät lammet voi hahmottaa yhdellä katseella rannasta rantaan. Ne voi ottaa haltuunsa uimalla, melomalla ja talvella luistelemalla. Ne kiehtovat mystisyydellään, kauneudellaan. Aivan kuten vuoretkin.

Kommentit

  • seija.hamalainen

    Vuoret ja vesistöt muokkaavat niiden seuduilla asuvien ihmisten luonnetta. Varmasti myös kävijöidenkin ajatukset vahvistuvat luonnon tarjoamien vastusten myötä.
    Nimityksistä monet ovat kansan suussa syntyneitä, mutta tunturin ja vuoren ero on selvempi kuin järven ja lammen.
    Joskus varmaan saamme lukea kirjana valloituksistasi.

  • Leena Raveikko

    Paikannimiä on hauska pähkäillä esim. pyöräillessä, silloin kun ennättää lukea pienetkin kyltit. Mistä lie Suomen Jerusalemikin peräisin. Ja miten paljon onkaan samannimisiä paikkoja ja teitä. Todella kansan suusta ne tulevat, joskus kekseliäämmin kuin toisella kertaa.

Kommentointi on suljettu.