WOODSTOCK -16

Kitaristit Esko Lovén ja Rauno Pölönen, laulusolisti Markku Kekäläinen, rumpali Markku Räsänen ja basisti Jorma Penttinen musisoivat elokuun iltapäivän tunnekylläiseksi

Woodstock (1969) on käsite ja tapahtuna, josta alkoivat musiikkifestarit. Ja niitähän meillä Suomessa on ulkoilmassa tänä päivänä suviaikaan ihan käsittämätön määrä. Nuoruudestani muistan ainoastaan Ruisrockin, jonne asti tosin en koskaan päässyt. Liekö noita muita ollutkaan.

Meilläkin oli tässä viikonloppuna oma ulkoilmaWoodstockimme piskuisessa mökkikylässämme. Bändinä oli X, joka soitti entisten nuoten musiikkia elokuisena sunnuntai-iltapäivänä auringon helottaessa kuin kesällä konsanaan. Talo nousevan auringon piirtyi pieneltä lavalta yleisölle, Surujen kitara valitti yksinäisyyttä ja Vippaa mulle viitonen oli lanttia vailla. Viiden aikamiehen bändi soi yhtenäisenä, laulaja tulkitsi kappaleet tunteella, joka sai yleisön hyrisemään. Pienen mökkiyhteisön oma festari koettiin taas, jo neljännen kerran. Kiitos bändi X:n, jota odotamme kylälavalle taas ensi vuonna.

Suuremman luokan festari paikkakunnalla oli Rockcock, joka tänä vuonna niitti kiitosta ja sai palkinnon ekologisuudellaan, mikä minua ilahduttaa. Sisällöstä en sano mitään, kun en ollut paikalla. Tapahtuman ekologisuudesta kielii sekin, että tänä kesänä musiikin jytke ei kuulunut edes kaupungin ja metsikköjen yli 10 kilometrin päähän mökkikyläämme. Ihmettelimme perjantaiehtoona, että liekö koko cockia ollenkaan. Ja se siisteys joka Niemellä juhlan jälkeisenä päivänä vallitsi, oli aivan käsittämätön. Edellisten päivien ilonpidosta  kertoi ainoastaan pinossa oleva aitakasa parkkipaikalla. Edes nurmikko ei näyttänyt tallatulle.

Musiikkia nuorille ja meille entisille nuorille ulkoilmassa kesällä. Musiikkia ja yhdessäoloa. Tunnetta ja tunnelmaa. Kyllä elämä on mukavaa!

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Mukava juttu, laitoin peukun!
    Mukavaa on myös se, että eräät osaavat soittaa. Olen ollut aina siitä salaa heille kateellinen.

    Pohdiskelin jutun juurta samankaltaisen otsikon myötä (työpaperi), jos sallit.

    Katsoin hiljattain jonkin dokumentin ja kesällä elokuvan (hieman torkahtelin välillä) alkuperäisestä tapahtumasta. Lieneekö totta, että konserttialue julistettiin katastrofialueeksi – siellähän oli väkeä satoja tuhansia?

    Ajatukseni: Konsertti tai tapahtuma on vaikuttanut ymmärrykseni mukaan myös suomalaiseen mentaliteettiin – tai se selittää hitusen nykyihmisen mielenlaadusta. Mitä luulet?

    • Leena Raveikko

      Meillä on yheinen kateuden aihe. Olen aina kadehtinut laulavia ja soittavia ihmisiä, he kun pystyvät halutessaan ilahduttamaan paitsi itseään myöskin lähipiiriään taidoillaan. Minä en saa ääntä, kuin juolavehnän lehdestä peukaloitteni välissä.

  • Ari Niemeläinen

    Aikuiset miehet kun soittaa aikuisten musiikkia, siinä on sitä jotakin. Tuiskut ja Robinit, teinimeininkiä. Tuskin nykynuori edes tietää, millainen oli “oikea teini”. Ne oli just sellasii, kun nää heput tossa lavalla kitaroiden kanssa, tosin hiukka vaan ikääntyneinä.

  • Leena Raveikko

    Just näin. Aikuisten miesten kun ei tarvitse enää yrittää olla yhtään mitään muuta kuin itsensä. Pakkomielteet yrittää valloittaa omalla musiikillaan kaikki maailman naiset (tai ainakin parhaat heistä) on turhiksi osoittautuneet tai ne on jo valloitettu. Musiikissa soi ja laulussa kuuluu elämän kokemus, mikä antaa esitykseen syvyyttä. Ja ihan mukavahan noita heppuja on kyllä lavalla katsoakin!

  • Jari Holopainen

    Kiitos mainiosta blogista. Rupesin miettimään jälleen tukkimetsän syntyjä syviä, joiden seurauksena päädyin aina Kalevalaan asti. Sikäli kun oikein olen ymmärtänyt, Kalevalassa myös miehet lauloivat. Pikainen, joskin epämääräinen haku osoitti sen, että kalevalaisia lauluja laulavat nykyään useimmiten naiset. Nykymiehet ovat ehkä siirtyneet enemmän viihdepuolelle, joskin monet heistä esittävät räppiä (tai miksi sitä nimitetäänkin). Ehkä rap on kaukaista sukua kalevalaiselle kansanperinteelle: siinä loitsutaan välillä niin tosissaan.

    • Leena Raveikko

      Kiitos palautteesta, Jari. Tuo ajatus rapin ja kalevalaisen laulun samajuurisuudesta on kiehtova. Ilmankos rap pysäyttääkin, panee kuuntelemaan sanoja, sitä loitsua. Rytmi, se varmaan yhdistää nämä ilmiöt. Rytmi on perusasia ihmiselle, aivan kuten hengittäminen ja syöminen. Rytmin oppii vauva jo imiessään ja sitten liikkuessaan konttaamalla, kävelemällä. Lahjakkaimmat siirtävät sen musiikkiin.

  • seija hämäläinen

    Komeita miehiä! Hienoja tuollaiset itse järjestetyt tapahtumat. Tehdään itse juhla eikä odoteta, että joku taho järjestäisi.
    Räppi ja kalavale! Eipä olisi tullut ensimmäisenä mieleen. Minä en valitettavasti saa rap-sanoituksista mitään selvää, mutta ehkä asia aukeaa Upo Uusi Räppimöinen näkökulmasta.

Jätä kommentti

*