Kun uusi vuosi on jo reilun kuukauden vanha ja koronakin taitaa vähitellen saada oman paikkansa ihmisten elämässä, katsaus menneeseen ja toiveet tulevaan ovat joillekin ajankohtaisia. Ainakin täällä Alankomaissa aika monet pohtivat, mitä voisi edelliseltä vuodelta unohtaa ja mitä taas ottaa mukaan tälle vuodelle.
Tällaisen täysipäiväisen konttorirotan elämä on kahden viimeisen vuoden aikana muuttunut melkoisesti. Muutamat etäpäivät viikossa ovat olleet luksusta: herätyskello soi paljon myöhemmin kuin oikeina toimistopäivinä; työmatka on lyhin mahdollinen; hyvälaatuisia työvaatteita ei ole juuri tarvinnut ostella; lounastauot on tullut pidettyä muualla kuin työpöydän ääressä – ja lounas on ollut monipuolista; kokouksiin ei ole käytetty turhan paljon aikaa ja kilometrejä raittiissa ulkoilmassa on kertynyt jokaisen työpäivän jälkeen paljon ja viikonloppuisin vielä enemmän.
Mukaan tälle vuodelle ottaisinkin ainakin yhden etäpäivän viikossa, lyhyet ja tehokkaat kokoukset, ruuhkattomat moottoritiet ja ulkoilmakokoukset. Villatakki- ja -sukkapäivät meillä onkin ollut jo koronaa kauemmin käytössä toimistolla, jossa ilmastointi tuntee vain yhden tason: superviileä. Meillä ei ole kotieläimiä, mutta jos olisi, kaipaisin varmaan toimistolla karvaturria seurakseni. Minun puolestani kaikki työkaverit saisivat tulevaisuudessa tuoda lemmikkinsä mukanaan toimistolle – kunhan eivät kaikki samaan aikaan kissoja ja koiria, että säilyisi edes jonkinlainen työrauha. Työrauha on myös sellainen, mitä olen arvostanut etätöissä. Monet kollegani, joilla on pieniä lapsia, ovat tästä varmaan eri mieltä.
Nämä vuodet ovat myös opettaneet. Olen mahdollisimman epätekninen, mutta pakko oli opetella, miten kotoa käsin pääsi tekemään töitä työkoneella ja miten kaikkiin työkavereihin sai yhdellä kertaa näköyhteyden läppärin tai kännykän apin kautta.
Mitä sitten en jää kaipaamaan viime vuodesta? Jatkuvia online-kokouksia ja -koulutuksia. Mikään ei ole niin rasittavaa kuin tuijottaa pientä näyttöä tunti tunnin perään – joskus aikaeroista johtuen epäinhimillisiin aikoihin. En myöskään kaipaa kaikkia ulkona tai julkisissa kulkuneuvoissa puhelimen kaiuttimen kautta puhuvia, kokousta pitäviä ihmisiä! Juuri äskettäin raitiovaunussa istui takanani opiskelija, joka sai melkoisen pöllytyksen opettajaltaan, kun ei ollut tehnyt sitä ja tätä eikä nytkään osallistunut oppituntiin tietokoneensa kautta. Käytetään tästä lähtien kuulokkeita, jos ollaan muualla kuin omassa huoneessa. Myös kaikki online-pippalot, -kahvitauot ja muut mukaviksi tarkoitetut Teams- tai Zoom-tuokiot saavat puolestani jäädä unholaan. Mikään ei vedä vertoja live-tapahtumille. Ei kahvitauko ole minusta mikään, jos tuijottaa kollegoita näytöllä pienessä ruudussa – mieluummin juon silloin kahvini tietokoneen ruutu pimeänä katsellen pihalle, jossa on aina elämää.
