Suomella on kielo, Saksalla ruiskaunokki, Itävallalla edelweiss, Belgialla unikko – ja Alankomailla ei kesäkuun alkuun asti mitään. Mutta nyt on täälläkin kansalliskukka: nurmikaunokainen, “madeliefje” (Bellis perennis).

Alankomaiden kansalliskukka valittiin luontoa, ympäristöä ja ilmastoa käsittelevän “Vroege vogels” -radio-ohjelman järjestämässä äänestyksessä. Äänestykseen osallistui 53.000 henkilöä. Asiantuntijaraati oli laatinut 40 kukan listan, josta voi valita suosikkinsa. Ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen viisi eniten ääniä saanutta kukkaa pääsi jatkokierrokselle. Nurmikaunokaisen kanssa kansalliskukan tittelistä kilpailivat toisella äänestyskierroksella voikukka (Taraxacum officinale), koiranputki (Anthriscus sylvestris), luhtalitukka (Cardaminen pratensis) ja kirjopikarililja (Fritillaria meleagris).

Nurmikaunokainen on yksi Alankomaiden yleisimpiä kukkia. Se kasvaa usein paikoissa, joista ruoho leikataan tai missä kävellään paljon, jolloin heinät eivät estä sen kasvua. Eräs valintakomitean jäsenistä sanoikin nurmikaunokaisen olevan kasvi, joka elää rinnakkain ihmisten kanssa. Kukkaa voi tavata nykyään luonnossa kaikkina vuodenaikoina.

Nurmikaunokainen sulkee kukkansa illan pimetessä ja sateen lähestyessä – näin se pitää siitepölyn kuivana. Kun menin innoissani yhtenä iltana vähän kuuden jälkeen kuvaamaan tuoretta kansalliskukkaa läheiselle puistoalueelle, melkein kaikki kukkaset nuokkuivat jo suljettuina, sillä sattui olemaan puolipilvistä.

Monille alankomaalaisille nurmikaunokainen tuo mieleen lapsuudessa punotut kukkaseppeleet. Minä tein kavereiden kanssa seppeleitä päivänkakkaroista, alankomaalaislapset nurmikaunokaisista, jotka ovat paljon pienempiä ja lyhyempiä kuin päivänkakkarat. “Madelief” on muuten täällä myös suosittu tytön nimi.

En muista, että olisin koskaan nähnyt Suomessa nurmikaunokaista, mutta voi olla, ettei sitä esiinnykään Pohjois-Savon korkeudella. Täytyykin tutkia kesälomalla paremmin teiden varret, metsänlaidat ja puistikot. Nyt sitä katselee niitäkin toisin silmin… Olisi kiva kuulla, kuinka yleinen tämä Alankomaiden kansalliskukka on Suomessa.

Ai, osallistuinko äänestykseen…Totta kai! Ja minunkin suosikkini oli tuo pieni, urhea kukkanen, joka aina, kun ruoho on leikattu lenkkipolkumme varrelta, ilmestyy sinne uudelleen vieläkin kauniimpana. Ja joka jo hyvin aikaisin keväällä ilahduttaa siellä antaen tunteen, että kesä on tulossa.